Järjestyssääntöjen rikkominen

Järjestyssääntöjen rikkominen

Katso myös kohta Rangaistukset.

Oppitunnilla tehdään työtä opettajan ohjaamalla tavalla. Oppilaalla on perusopetuslain mukainen velvollisuus osallistua opiskeluun, suorittaa tehtävät tunnollisesti ja käyttäytyä asiallisesti. Huoltaja on velvollinen huolehtimaan siitä, että oppilas käyttäytyy perusopetuslain ja koulun järjestyssääntöjen mukaiseksi.

Mikäli oppilas esimerkiksi häiritsee tuntia, käyttäytyy sopimattomasti tai ei tee mitään, opettaja ojentaa oppilasta saman tien. Lisäksi hän tarvittaessa keskustelee esim. tunnin jälkeen oppilaan kanssa ohjaten häntä oikeanlaiseen toimintaan ja käyttäytymiseen.

Opettaja tiedottaa Wilman kautta asiasta huoltajille. Hän voi myös tarvittaessa soittaa oppilaan kotiin esim. yhdessä oppilaan kanssa, edellyttää oppilasta tekemään toimistaan kirjallisen selostuksen huoltajia varten, tehdä itse kirjallisen selostuksen tapahtuneesta, laittaa oppilaan opiskelemaan yksin luokan ulkopuolelle, lähettää oppilas työskentelemään erityisopettajan johdolla, lähettää oppilaan jatkotoimenpiteitä varten rehtorin keskusteluun ja ohjata oppilasta kuraattorikeskusteluun.

Perusopetuslain mukaisia rangaistustoimia ovat oppilaan poistaminen oppitunnilta jäljellä olevan oppitunnin ajaksi, jälki-istunto, kirjallinen varoitus ja määräaikainen koulusta erottaminen. Näistä kaksi viimeistä ovat kurinpitorangaistuksia. Kirjallisen varoituksen antaa rehtori opettajakunnan esityksestä.Määräaikaisesta erottamisesta päättää sivistysjohtaja yhdessä koulun rehtorin, sivistyslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kanssa. Kurinpitorangaistuksia käytetään heti, kun rikkomuksia pidetään vakavina.

Perusopetuslaki mahdollistaa lisäksi sen, että oppilaan osallistuminen opetukseen voidaan evätä jäljellä olevan työpäivän ajaksi oppilasturvallisuuden ja opetuksen järjestämisen varmistamiseksi ja kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä tekemään työpäivän päätyttyä tehtäviä.

Jos oppilas on aiheuttanut vaaraa koulussa tai rikkoo toistuvasti koulun järjestystä, voidaan oppilas jälki-istunnon lisäksi ohjata tapaamaan kuraattoria.

Tupakointi johtaa jälki-istuntoon aina kouluaikana, tavattiinpa oppilas tupakoimassa missä tahansa. Kouluaikaa ovat myös koulumatkat. Poliisin kanssa on sovittu, että rikosoikeudellisessa vastuussa olevan oppilaan tupakoinnista koulun alueella ilmoitetaan kolmannella jälki-istuntokerralla myös paikalliselle poliisille tupakkalain mukaisia jatkotoimenpiteitä varten, sitä nuorempien osalta kolmannesta jälki-istunnosta ilmoitetaan sosiaalitoimeen.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä