Kodin ja koulun yhteistyö

Kodin ja koulun yhteistyö

Vanhempainvartit, arviointikeskustelut:

Kerran vuodessa jokainen opettaja pitää arviointikeskustelun. Arviointikeskustelut käydään koulussamme joulu- tammikuun aikana. Kotiin tulee asiasta ja ajankohdasta tietoa. Tapaamisessa on paikalla opettaja, oppilas ja huoltaja/ huoltajat. Lisäksi jokainen opettaja voi järjestää vanhempainvartteja ja -tapaamisia tarvittaessa.

 

 Kasvatuskeskustelut koulun ja kodin välillä:

Vanhempia pyydetään koululle keskustelemaan oppilaan käytöksestä, koulunkäynnin tai tehtävien laiminlyömisestä, kiusaamisesta tai muusta huolta herättäneessä asiasta. Yhdessä vanhempien kanssa pyritään löytämään yhteisiä tavoitteita, keinoja ja toimintatapoja tilanteen parantamiseksi. Sovitaan yhteiset tavoitteet ja niiden seuranta. Tapahtumien kulku ja toimenpiteet kirjataan. Kasvatuskeskusteluun osallistuu oppilaan lisäksi huoltaja, opettaja, rehtori ja tarvittaessa kuraattori, erityisopettaja tai terveydenhoitaja.

Vanhempainillat:

Pidetään joko luokkakohtaisina tai koko koulun yhteisenä, yleensä syyslukukauden alkupuolella. Joskus mukana on vierailevia luennoitsijoita, rehtori, terveydenhoitohenkilökuntaa ym. Kutsu koteihin lähetetään Wilman kautta. Opettajat voivat pitää omia vanhempainiltoja, erilaisia talkoita tai yhteisretkiä omien luokkiensa vanhemmille. Luokkakohtaisia vanhempainiltoja järjestetään tarvittaessa.

 Tiedotteet: 
Koulun tiedotus tapahtuu Wilman kautta.

Koulun pedanet.fi -sivuilta löytyy myös ajankohtaista tietoa koulun asioista.

Vanhemmat mukana koulun arjessa:

Otamme mahdollisuuksiemme mukaan vanhempia retkille. Vastuu oppilaista säilyy opettajilla. Myös oppitunneille kutsutaan eri alojen ja asioiden taitajia tuomaan vaihtelua ja uusia tuulia. Ilmoittautukaa rohkeasti! Opetusta voi tulla seuraamaan luokkiin.

Talkoot:

Pienen koulun isolla pihalla riittää puuhaa vuodesta ja vuodenajasta toiseen. Kutsumme välillä kotiväkeä apuun esim. kevättalkoisiin.

Yhteydenpito:

Mikäli koulupäivän aikana tulee epäselviä asioita tai tärkeää ilmoitettavaa, voi opettajalle ilmoittaa siitä tekstiviestin avulla joko koulun tai opettajan puhelimeen. Poissaolot ilmoitetaan Wilmaan. 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä