PUHE ITSENÄISYYS- JA YLIOPPILASJUHLASSA 3.12.2021

Kauhavan lukio

Rehtori Toni Uusimäki

 

HYVÄT OPETTAJAT JA LUKIOLAISET

ARVOISAT VETERAANIJÄRJESTÖJEN EDUSTAJAT

HYVÄ JUHLAVÄKI

 

Kauhavan sotaveteraanien ja muiden veteraanijärjestöjen Vapauden viesti tavoitti jälleen lukiomme uuden ikäluokan jo 22. kerran. Vuodesta toiseen viestikapulan sisältö säilyy kuitenkin samana: itsenäinen isänmaa on korkein arvomme. Sen vuoksi sodan kokenut sukupolvi jälkeläisineen on tehnyt kaikkensa, ettei taistelujen tulimyrsky enää koskaan toistuisi, ettei yksikään suomalainen joutuisi antamaan enää veriuhriaan nykypäivän teknologisessa ja intensiteetiltään sietämättömässä totaalisessa sodassa.

Näin itsenäisyyspäivän alla sota tuntuu kaukaiselta asialta täällä pohjolan perukoilla. Seitsemänkymmenenkuuden vuoden rauhan aika on tehnyt tehtävänsä. Vaikka maailman kriisipesäkkeissä kalistellaan sapeleita, saatamme sivuuttaa asian hyvin  pragmaattisin mielin ja keskittyä oman hyvinvointimme ja yltäkylläisyytemme edistämiseen. Ihmisten tyytyväisyyttä ja onnellisuutta lisää bruttokansantuotteen kasvattaminen, missä me suomalaiset olemme mainiosti menestyneet. Pian 104-vuotias Suomi on maailman paras ja onnellisin maa, kun maailman valtioita verrataan toisiinsa koulutuksen, terveydenhuollon, tasa-arvon, elämänlaadun, luonnon puhtauden, taloudellisen toimeliaisuuden ja poliittisen toimintaympäristön vakauden mittareilla.

Nykyinen hyvinvointi-Suomemme on kuitenkin pitkän historiallisen kehityksen tulos. Aion selvittää asiaa mikrohistorian keinoin. Valotan itsenäisyytemme vuosia käyttämällä äidinäitini pitkää elämänkaarta tarinani kehikkona. Hän tosin menehtyi joitakin vuosia sitten 94-vuotiaana pienen keskipohjalaisen kunnan turvallisessa palvelutalossa.

Isoäitini syntyessä syyskuussa 1918 Suomi oli juuri riuhtaissut itsensä irti Venäjästä. Joulukuun 1917 alun itsenäisyysjulistusta oli seurannut tammikuusta toukokuuhun raivonnut katkera ja verinen sisällissota. Pohjalaiset jääkärit ja talonpojat olivat enimmäkseen lähteneet vapauttamaan Suomea venäläisestä sotaväestä ja heidän kanssaan yhteistyössä olleista vallankumouksellisista aineksista. Sotaa pidettiinkin vapaussotana. Sen sijaan urjalalainen torppari tai tamperelainen tehdastyöläinen koki olevansa joko kartanonherran tai tehtailijan käskyvallassa, vailla riittäviä poliittisia tai taloudellisia oikeuksia, joko häädön tai potkujen partaalla. Niinpä Pirkanmaalla punaisten aseellista nousua valkoista esivaltaa vastaan nimitettiinkin herkästi veljes- tai kansalaissodaksi tai jopa luokkasodaksi. Sisällissodan lopputulos oli porvarillisen Suomen voitto. Molempien osapuolten terrori, vankileirit, julmat teloitukset ja muu väkivalta jättivät märkivän haavan kansakunnan sieluun. Oloja vaikeutti myös uusi vitsaus, espanjantauti, jonka neljä aaltoa veivät hautaan vuoteen 1920 mennessä yli 20 000 suomalaista.

Isoäitini, joka varttui supisuomalaisen pienviljelijän ja suomenruotsalaisen talollisen tyttären lapsena, ei voinut tietää, että juuri itsenäistynyt uusi kansakunta teki kaikkensa nousunsa eteen. Lainsäätäjät korjasivat yhteiskunnallisia epäkohtia ahkeralla uudistustyöllä. Esimerkiksi sata vuotta sitten säädetyllä oppivelvollisuuslailla oli merkityksensä mummoni kannalta. Voidaankin sanoa, että presidenttien ja muiden johtavien poliitikkojen pyrkimys kansakunnan eheyttämiseen lievitti sisällissodassa syntynyttä jyrkkää poliittista vastakkainasettelua.

30-luvun alun pulavuosina mummoni lähti piikomaan ja hoitamaan lapsia suomenruotsalaiseen sukulaisperheeseen. Ajan korostama aitosuomalaisuus, yksikielinen kotiseutu ja pitkät työpäivät eivät kuitenkaan tehneet mahdolliseksi toisen kotimaisen kielen riittävää omaksumista. Tätä äidinäitini pahoitteli koko aikuiselämänsä. Lohtua toi pian oman elämänkumppanin löytyminen. Isoäitini tapasi tulevan miehensä, maanviljelijän ja kansansoittajan, jonka kanssa hänet vihittiin 18-vuotiaana. Pari sai seitsemän lasta, joista kaksi menehtyi ennen viidettä ikävuotta. Toinen aivokalvontulehdukseen, toinen mystiseen kramppiin.

Natsi-Saksan pullistelu johti toiseen maailmansotaan. Tutani taisteli sekä talvi- että jatkosodassa, kun mummoni vastasi ansiokkaasti kotirintaman asioista. Hän hoiti tuossa vaiheessa kolme lasta, karjan ja suuren osan peltotöistä, joissa naapurit onneksi auttoivat. Sodan jälkeen isovanhempani osallistuivat muiden tavoin jälleenrakennukseen ja Suomen nostamiseen kohti hyvinvointi- ja palveluyhteiskuntaa. Vuonna 1960 kohosi oma rintamamiestyyppinen koti, kun sodanjälkeinen pula rakennustarvikkeista ei enää ollut riesana. Säästäväisyys, nöyryys ja ahkera työ saivat pienen maatilan kannattamaan kohtuullisesti. Pitkistä työpäivistä huolimatta tutallani riitti virtaa ottaa iltaisin viulu käteen. Lopulta hän alkoi säveltää ja tuli 60-luvulla valituksi mestaripelimanniksi yhtä aikaa legendaarisen Konsta Jylhän kanssa. Väki väheni maaseudulla nopeasti, mutta kulttuurin voima lievitti hieman rakennemuutoksen tuskaa.

1970-luvulla maatalouden tehostaminen johti siihen, että isovanhempani luopuivat maanviljelyksestä ja panivat pellot ns. pakettiin. 80-luku oli eläkeläisille pitkään onnellista aikaa. Suomi vaurastui, kansainvälistyi, mutta sortui lopulta vauhtisokeuteen. Äidinisäni kuolema vuonna 1990 oli mummolle musertava isku. Vain hetkeä myöhemmin Suomi syöksyi kurimukseen. 1990-luvun lama johti konkurssiaaltoon, suurtyöttömyyteen, velkaongelmaan ja julkisen talouden leikkauksiin.

1990-luvun jälkipuoliskolta lähtien Suomi ja mummoni kulkivat eri suuntiin. Suomi nousi lamasta Nokian, globalisaation, kohtuullisesti onnistuneen talouspolitiikan ja hyvän tuurinkin ansiosta. Isoäitini terveys heikentyi vuosi vuodelta. Hidas dementoituminen oli läheisille raskasta seurata. Ihmisen elämässä ja kansan historiassa on aina nousunsa ja laskunsa. Oli onni, että mummoni sai nauttia hyvästä hoidosta elämänsä ehtoossa. Hän menehtyi vuonna 2012 ja välttyi esimerkiksi ilmastokriisin ja koronapandemian kaltaisten suurten huolenaiheiden pohdinnalta.

Hyvät kuulijat,

Lähes kehitysmaan tasolta aloittanut Suomi on itsenäisyytensä aikana kohonnut Euroopan eliittiin, vauraaksi, menestyväksi ja kadehdituksi kansakunnaksi. Me juhlimme ensi maanantaina sinivalkoista Suomea. Yksikään kansa ei voi kuitenkaan levätä laakereillaan, jämähtää omaan erinomaisuuteensa, sallia kilpailukykynsä notkahdusta tai nuortensa syrjäytymistä. Pienen kansan voima kumpuaa ihmisistä ja heidän erilaisista taidoistaan, avoimuudesta, rohkeudesta ja kyvystä muuttua maailman mukana.

 

Laadukas ja tasa-arvoinen koulutus on ollut keskeinen tekijä suomalaisen yhteiskunnan menestystarinassa. Koulutus on auttanut rakentamaan hyvinvointia, turvannut kansanvaltaa ja tasannut alueiden ja yhteiskunnallisten ryhmien eroja. Lukiota on uudistettu hengästyttävään tahtiin viime vuosina. Ylioppilaskirjoitukset on digitalisoitu, nuorten lukiokoulutus on saanut uuden opetussuunnitelman ja ensimmäiset laajennetun oppivelvollisuuden ja maksuttoman toisen asteen opiskelijat ovat aloittaneet tänä syksynä opintonsa.

Hyvät syksyn kokelaat,

Pinja, Petteri ja Esa-Matias, te kaikki olette antaneet lisänäyttöjä tai vieneet hajautussuunnitelmanne päätökseen syksyn yo-kirjoituksissa. Tämän merkiksi saatte kohta valkolakin. Tästä eteenpäin rakennatte itse oman opiskelu- ja ura- ja elämänpolkunne. Toivotan kaikille teistä menestystä tässä elämän mittaisessa projektissa. Lämpimät onnittelut ylioppilastutkinnon suorittamisen ansiosta!

Kuva: Sari Toivakka