Lepo

Lepo ja rentoutuminen

Vanhempien ja hoitajan/hoitopaikan välisten keskustelujen avulla löytyy lapselle paras päiväleporatkaisu. Ota asia rohkeasti puheeksi.

Hoitopäivän aikana ei ole pakko nukkua, vietetään rauhallinen miellyttävä lepohetki, mutta nukahtaa saa. Pelailu ja värittely ei ole lepohetki. Aikuisten asenteet ja puheet vaikuttavat lasten mielipiteisiin. Lapsi ei päätä päivälepoasiaa, mutta kuuntele lapsen tuntemuksia.

Päivälevosta ja erilaisista unirituaaleista vanhemmat sopivat yhdessä hoitajan/hoitopaikan kanssa. Päivälepoa varten lapsi voi tuoda hoitopaikkaan lelun, jonka kanssa on turvallista nukahtaa.

Päiväkodissamme kaikki lapset lähtevät päivälevolle lounaan jälkeen noin klo 11.30, jona aikana osa henkilökunnasta siivoaa päiväkodin tilat. Nukkarissa luetaan unisatu tai kuunnellaan rauhallista musiikkia. Lapsi saa ottaa halutessaan kotoa unilelun, -rätin tms mukaan, mutta niitä saa lainata myös päiväkodista.

Päiväunille

Ihmisen elämä on rytmistä toimintaa, jossa valveillaolo ja uni vaihtelevat yön, päivän ja vuodenaikojen mukaan.
Yleissuosituksen mukaan alle koululaisen tulisi nukkua n. 12 h vrk:ssa.
Lapsen hyvinvointi perustuu oikeaan nukahtamis- ja heräämisaikaan, unen riittävyyteen ja yhtäjaksoisuuteen sekä päiväuniin.

Pienen lapsen hyvinvointi perustuu sille, että oppii nukahtamaan oikeaan aikaan, saa herätä rauhassa, saa ravintoa heräämisen jälkeen ja leikkii riittävästi.

Päiväunien suositeltu kesto:
1 - 2 vuotiaat 2x1,5 - 2,5 tuntia
2 - 3 vuotiaat 2 - 3 tuntia
4 vuotiaat 2 tuntia
5 vuotiaat 1t 45 min
6 vuotiaat 1,5 tuntia

3 - 6 vuotiailla päiväunet toimivat hermosoluja elvyttävästi. Ne antavat aivoenergiaa ja hyvää mieltä, parantavat keskittymiskykyä ja tarkkaavaisuutta, vähentävät levottomuutta, tuskaisuutta, ahdistuneisuutta ja lisäävät suorituskykyä älyllisissä tehtävissä sekä edistävät luovaa ajattelua.

Päivähoidossa olevan lapsen "henkivakuutus" olisi hyvin nukutut päiväunet. Uni vaikuttaa aivojen toimintaan. Uni tekee mahdolliseksi uuden oppimisen ja opitun muistiinpalauttamisen eli lapsi oppii nukkuessaan! Uni edistää luovuutta! Unen aikana erittyy kasvuun liittyvää tarvittavaa hormonia. Uni vaikuttaa myös tunne-elämään - unessa lapsi käsittelee vaikeita asioita esim. pelkoa.

Tutkimusten mukaan oikein ajoitetut päiväunet eivät siirrä yöunen tuloa. Tutkijan mukaan ennen klo 15 nukutut päiväunet eivät vaikuta yöuniin. Yliväsyneen lapsen univaikeudet ilmenevät nukahtamisvaikeutena.

3 - 6 v. lapset jättävät helposti päiväunet pois, jos aikuiset eivät sitä vaali. Usein päiväunirytmi voidaan rakentaa uudestaan esim. hoidossa.

Hoitopaikka on erilainen verrattuna kotiin. Lapsiryhmässä on melua ja hässäkkää. Sitä ei kestä kukaan alle kouluikäinen ilman hiljaista hetkeä. Uni tulee hyvän mielen vallitessa, ei väkisin. Sitä auttaa silittäminen, sadut, peittely, hämärä ja lähellä olo.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä