Syksyllä 2018 arkistoidut

Lapsen päivä päiväkodissa

on kokonaisuus, joka koostuu erilaisista toiminnoista. Kokoonnumme klo 7.45 yhteiseen aamupiiriin katsoen/kertoen päivän ohjelman. Päiväkodissa on oma säännöllinen päivärytmi, johon ruokailun, levon ja ulkoilun lisäksi kuuluvat leikki ja ohjattu toiminta.

WP_20150602_054 (2).jpg

Leikki on tärkeintä, mitä lapsi päiväkodissa tekee ja siihen hänelle on varattu riittävästi aikaa sopivassa ympäristössä. Leikissä lapsi ajattelee ja käsittelee ympärillään tapahtuvia asioita sekä ilmaisee oman tahtonsa.
Eri päivinä päiväkodissa on myös ohjattua toimintaa: musiikkia, liikuntaa, muovailua, maalaamista, piirtämistä, askartelua, satuja, teatteria, yms.
WP_20150602_057.jpg

Lapsi voi tuoda joka toinen maanantai päiväkotiin yhden oman lelun, jolla leikitään ainoastaan sisällä. Lelut on merkittävä selvästi, jotta ne voidaan tunnistaa. Henkilökunta ei vastaa kotoa tuoduista leluista.