Poissaolomallin pääkohdat

Luokanopettajan ja -ohjaajan tehtävä on seurata ja puuttua aktiivisesti oppilaan poissaoloihin. 

Ennaltaehkäisevä toiminta
tukee oppilaiden osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Kouluun kiinnittymistä tuetaaan tunne- ja vuorovaikutustaitojen vahvistamisella, läpi lukuvuoden jatkuvalla ryhmäyttämisellä, oppilaan yksilöllisellä kohtaamisella sekä positiviisen palautteen antamisella. Vuorovaikutteista yhteistyötä kodin ja koulun välillä vahvistetaan. Poissaolojen seuranta yksilö- ja ryhmätasolla on osa yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintaa ja opiskeluhuoltosuunnitelmaa. 

Luokanopettaja tai -ohjaaja puuttuu ja selvittää heti oppilaan ja huoltajan kanssa, jos oppilaan käytöksessä tapahtuu huolestuttavia muutoksia. Opettaja ottaa puheeksi toistuvat myöhästymiset, poistumisen kesken oppitunnin tai koulupäivän, luvattomat tai selvittämättömät poissaolot, toistuvat poissaolot samasta oppiaineesta tai tietyiltä viikonpäiviltä tai pitkäkestoiset poissaolot.

Luokanopettaja tai -ohjaaja ottaa asian puheeksi oppilaan ja huoltajan kanssa heti, kun huoli herää tai viimeistään silloin, kun alakoululaiselle kertyy poissaolotunteja 30 ja yläkoululaiselle 50 tuntia. Mahdollisista tukitoimista ja seurannasta sovitaan yhdessä. Tarvittaessa konsultoidaan opiskeluhuoltopalveluita. 

Kun alakoululaisella on poissaolotunteja 50 ja yläkoululaisella 70, kutsutaan tarvittaessa koolle yksilökohtainen monialainen palaveri, jossa selvitetään poissaolojen taustalla olevia syitä, tarkistetaan pedagogisen tuen taso, sovitaan tukitoimista, seurannasta sekä oppilaan asioiden vastuuhenkilöstä. 

Kun alakoululaisella on poissaoloja yli 80 tuntia ja yläkoululaisella yli 100 tuntia, kutsutaan koolle yksilökohtainen monialainen palaveri, jossa selvitetään poissaolojen taustalla olevia syitä, tarkistetaan pedagogisen tuen taso, sovitaan tukitoimista, seurannasta sekä oppilaan asioiden vastuuhenkilöstä. Tarvittaessa konsultoidaan ja kutsutaan palaveriin koulun ulkopuolisia toimijoita. Jos tilanne ei tehostetuista toimista huolimatta parane, tehdään sosiaalihuoltolain mukainen yhteydenotto tuen tarpeen arvioimiseksi tai lastensuojeluilmoitus.

Lisätiedot: Tiia Thil, Sitouttava kouluyhteisötyö -hanketyöntekijä
tiia.thil@jyvaskyla.fi, p. 050 564 3052

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä