Elokuu 2022

 

Aurinkoiset terveiset Jälkkäristä! 

 

Jälkkäri on saatu hienosti käyntiin ja olemme saaneet ryhmäämme ihania, eloisia ja touhukkaita koululaisia. Olemme saaneet nauttia vielä kesän lämmöstä ja hyödyntäneetkin sään ulkona touhuiluun. Lapselle kannattaa pakata reppuun nimikoitu juomapullo, jonka täyttö onnistuu hyvin täällä paikan päällä. Huolehdittehan että lapselta löytyy myös päähine, sillä aurinko porottaa koulun pihalle koko päivän.

 

Ulkoilemme jokaisena päivänä, joten säähän sopiva varustus on hyvä muutenkin olla mukana.

Varavaatekassin voi tuoda nimikoituna Jälkkärille tai huolehtia, että varavaatetta löytyy repusta.

Tossut tai sisäkengät olisi hyvä myös tuoda naulakkoon, josta ne ovat sitten helposti saatavilla välipalalle mennessä ja käytävillä liikkuessa.

 

Olemme lasten kanssa harjoitelleet Jälkkäriin ilmoittautumista, läksykerhossa toimimista, siirtymiä ja ihan kaikkea mitä Jälkkärin arkeen kuuluu. Olemme tutustuneet toisiimme, piha-alueisiin, kuten myös Jälkkäritilaan. Olemme käyneet läpi koulun ja Jälkkärin yhteisiä sääntöjä. Jatkamme harjoitteluja ja huolehdimme, että lapset varmasti oppivat toimimaan Jälkkärin arjessa.

 

Olemme lapsia vastassa koululla jokaisena Jälkkäri päivänä. Ilmoittautumisen jälkeen lapset ohjataan läksykerhoon heti koulupäivän päätyttyä klo 12.15 tai 13.15 riippuen siitä, moneltako lapsi pääsee koulusta. Ne lapset, jotka eivät osallistu läksykerhoon ulkoilevat koulun pihalla, jonne myös läksykerhosta saapuvat tulevat. Muistattehan, että läksyjen tarkastusvastuu on kodilla. Lukuläksyt luetaan myös kotona.

 

Ulkoilemme välipalaan saakka, jonne menemme n. klo 13.30–14. Välipala syödään koulun ruokalassa. Välipalan jälkeen siirrymme halukkaiden kanssa Jälkkäritiloihin, jossa on mahdollisuus kädentaitoihin, vapaaseen leikkiin, lautapelailuun ja ohjattuihin toimintoihin. Ulkoilua kaipaavat/haluavat lapset voivat jäädä koulun pihalle ulkoilemaan.

 

Lapset voivat itse valita mieleisensä tekemisen Jälkkäripäivän aikana. Koska toimimme kolmessa eri rakennuksessa ja monissa eri tiloissa, se voi aiheuttaa hiukan vaivaa teille vanhemmille lastanne noutaessa. Soittamalla Jälkkärin puhelimeen 040 5249079 osaamme kertoa mistä kukin lapsi milloinkin löytyy.

 

Liikuntasalimahdollisuus meillä on tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 15–16. Salissa liikumme paljain jaloin. Liikuntasalissa lapsilla on mahdollisuus yhteisiin joukkuepeleihin ja toiveiden mukaiseen vapaaseen liikkumiseen, mukaan lukien yhteiset hipat, leikit yms. Välineitä liikuntasalista löytyy, joten kuulemme lapsia ja heidän toiveitaan.

Kokkailut käynnistyvät syyskuulla ja niistä ilmoitamme lähemmin. Huolehdimme, että kaikki halukkaat pääsevät osallistumaan.

 

Muistattehan ilmoittaa meille muutoksista lapsenne Jälkkäri päiviin. Tämä onnistuu parhaiten laittamalla viestiä Jälkkärin puhelimeen. Mikäli lapsi ei saavu ennakkoon ilmoitettuna päivänä Jälkkäriin, soitamme aina teille vanhemmille ja tarkistamme asian.

Toivomme myös, että olette matalalla kynnyksellä yhteydessä meihin ohjaajiin kaikessa lapseenne liittyvässä, minkä koette meidän tärkeäksi tietää. Otamme mielellämme myös toiveita toimintaamme ja muuta palautetta vastaan. Kysymme myös lapsilta toiveita ja ideoita, joita pyrimme toteuttamaan päivissämme. Olemmehan täällä teidän lapsianne varten.

 

Mukavaa syksyn alkua jokaiseen kotiin!

Terveisin Jälkkärin ohjaajat

 

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä