Keitä me olemme?
Tutkimusryhmän jäsenet
Simo Mikkonen on historioitsija ja Venäjän historian dosentti. Hän toimii akatemiatutkijana Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitoksella. Simo on väitellyt Stalinin kauden kulttuuripolitiikasta. Hänen viimeaikainen tutkimuksensa käsittelee poikkikansallista historiaa, neuvostoliittolaisten ylirajaisten verkostojen sekä länsimaiden välisten kulttuurisuhteiden tutkimusta. Simo Mikkonen on suorittanut aikuiskasvattajan pedagogiset opinnot Jyväskylän yliopistossa, sekä toiminut myös kouluttajana näissä opinnossa. Simo on myös toiminut Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen pedagogisena johtajana. Kevään 2008 Simo Fulbright-stipendiaattina Stanfordin yliopistossa ja lukuvuoden 2014-15 Berkeleyn yliopistossa, Kaliforniassa.
Dosentti Matti Rautiainen toimii historian ja yhteiskuntatiedon pedagogiikan lehtorina Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksella. Matti on mukana useissa opetukseen liittyvissä kehittämis- ja tutkimusryhmissä, joissa niin koulutuksen kulttuureita kuin pedagogisia käytänteitä pyritään muuttamaan, ei muuttamisen itsensä vaan niiden tarpeellisuuden vuoksi. Historian opetuksen ja opiskelun osalta kädet ovat savessa erityisesti tutkivassa oppimisessa sekä historiallisen tiedon luonteessa. Matti Rautiainen on myös kirjalija, jolta on ilmestynyt muun muassa kaksi dekkaria.
Anna Veijola on toiminut yli kymmenen vuoden ajan historian ja yhteiskuntaopin lehtorina lukiossa ja yläkoulussa ja yliopistonopettajana Jyväskylän yliopistoston opettajankoulutuslaitoksella. Syksystä 2016 lähtien Anna on työskennelyt historian ja yhteiskuntaopin opettajana Jyväskylän normaalikoulussa. Väitöstutkimuksessaan Anna tutki suoravalittujen historian opettajaopiskelijoiden pedagogisen ajattelun kehittymistä koulutuksen aikana. Vuosina 2017-2019 Anna on työskennellyt tutkijatohtorina Suomen akatemian rahoittamassa HisLit-hankkeessa ja tutkinut lukiolaisten historian tekstitaitoja.
Tohtorikoulutettavat:
Ida Vesterinen tutkii yläkouluikäisten historiallista ajattelua.
Jesper Kristianssonin tutkimusteemana on yläkouluikäsiten valtauttaminen historian opetuksessa.
Matti Rantosen väitöstutkimus tarkastelee yksilöllistä oppimista lukion historian opetuksessa.