3.4 Toimintakulttuuri

Toimintakulttuurin kehittämisen lähtökohtana ovat seuraavat teemat: oppiva yhteisö, osallisuus ja yhteisöllisyys, hyvinvointi ja kestävä tulevaisuus, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus sekä kulttuurinen moninaisuus ja kielitietoisuus.”

Nämä toteutuvat paikallisesti seuraavilla tavoilla:

OPPIVA YHTEISÖ SEKÄ OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

Joutsan lukion toimintakulttuuriin vaikuttaa vahvasti lukion pieni koko. Tavoitteena kaikessa toiminnassa on pienen lukion mahdollistama perheenomaisuus ja turvallisuuden tunne, jolloin kaikkien on mahdollista osallistua monipuolisesti lukion toimintaan. Toimintakulttuuria kehitetään yhdessä koko lukioyhteisön eli opiskelijoiden, henkilöstön, huoltajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Kehitystyö on jatkuvaa, ja sitä mahdollistetaan järjestämällä säännöllisiä kyselyitä sekä kohtaamismahdollisuuksia opiskelijoille, huoltajille ja henkilöstölle. Yhteistyöfoorumeita ovat mm. opiskelijakunnan hallituksen kokoukset, ryhmänohjaajien vartit ja vanhempainillat, opettajainkokoukset ja -palaverit. Tietotekniikan jatkuva kehittyminen mahdollistaa yhteistyön laajentamisen erilaisille verkkoalustoille. Toimintakulttuurin kehittymistä arvioidaan ja seurataan monipuolisesti.

Lukiomme perinteisiin kuuluu yhteisiä juhlia ja yhteisiä tapahtumia, jotka täydentävät lukiomme omaleimaisuutta sekä lisäävät opiskelijoiden yhteenkuuluvuutta. Huoltajat kutsumme tapahtumiin yleisöön ja osallistumaan mahdollisuuksien mukaan.

Joutsan lukion toimintakulttuurin painotusalueet ovat:

Yrittäjyys: Toteutamme yhteistyötä mm. paikallisten yritysten kanssa. Mahdolliset varainhankinnan tuotot käytämme mm. kansainvälisyysprojekteihin, yhteisiin tapahtumiin, opiskelijakunnan sponsorointiin sekä liikuntavalmennukseen.

Kansainvälisyyskasvatus: Joutsan lukio on aktiivinen kansainvälinen lukio, jossa osallistumme kansainvälisiin hankkeisiin mahdollisuuksiemme mukaan. Haemme säännöllisesti Erasmus+ -apurahoja erilaisiin kansainvälisiin projekteihin. Pitkäkestoinen yhteistyölukiomme on Ranskassa, jonne olemme omatoimisen varainhankinnan avulla tehneet useita opiskelijavaihtomatkoja. Erasmus kumppaniverkostomme mahdollistaa jatkossakin omarahoitteiset vierailut eri lukioihin ympäri Eurooppaa. Jokaiselle opiskelijallemme pyritään tarjoamaan mahdollisuus osallistua matkoihin. Kotikansainvälisyyttä toteutamme erilaisilla kansainvälisten vieraiden vierailuilla ja etävierailuilla.

Liikunnallisuus: Lukiomme tarjoaa liikuntavalmennusta. Teemme yhteistyötä paikallisten urheiluseurojen kanssa sekä Tanhuvaaran tai muun vastaavan urheiluopiston kanssa. Liikunnallisuus nousee esiin myös esimerkiksi futsalvalmennuksessa sekä Liikkuva opiskelu -projektissa.

HYVINVOINTI JA KESTÄVÄ TULEVAISUUS

Joutsan lukiossa fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi sekä kestävän tulevaisuuden vaaliminen nousevat erityisesti esille seuraavasti:

Liikuntakasvatus ja siihen liittyvät projektit edistävät kaikkia hyvinvoinnin osa-alueita. Lukion pienen koon mukanaan tuoma yhteisöllisyys tukee psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Opiskelijoiden pitkien koulumatkojen vuoksi työpäivät saattavat muodostua väsyttäviksi, ja tämän vuoksi esimerkiksi pitkien kaksoistuntien aikana pyritään pitämään pieniä taukoja. Opiskelijoita kannustetaan pitämään oleskelutilat siisteinä, jotta niissä on viihtyisää opiskella sekä pitää taukoja. Lukion sijainti lähellä luontoa ja esimerkiksi Leivonmäen kansallispuistoa mahdollistaa konkreettisen kosketuksen luonnon monimuotoisuuteen ja tätä kautta halun pitää huolta kestävästä tulevaisuudesta. Kestävän tulevaisuuden vaaliminen lähtee omasta lähiympäristöstä, joten siihen kannustetaan koulun arkityössä sekä koulun tapahtumia ja retkiä suunniteltaessa.

TASA-ARVO JA YHDENVERTAISUUS

Pieni lukio mahdollistaa sekä yksilöllisyyden että yhteisöllisyyden. Pienen koulun haasteena saattaa olla, että kaikki eivät omin avuin löydä omaa viiteryhmää, ja tästä haasteesta ollaan tietoisia kaikessa toiminnassa. Toistaalta pienen koulun vahvuus on se, että henkilökunta tuntee kaikki opiskelijat, ja tämä tukee avointa vuorovaikutusta henkilökunnan ja opiskelijoiden välillä. Avoin vuorovaikutus tukee yhdenvertaisuutta sekä ilmapiiriä, jossa kaikkien - niin opiskelijoiden kuin henkilökuntaankin kuuluvien - on mahdollista tuntea olonsa turvalliseksi. 

KULTTUURINEN MONINAISUUS JA KIELITIETOISUUS

Kansainvälisyyspainotuksen ansiosta Joutsan lukiossa on hyvät mahdollisuudet tutustua eri maiden kulttuureihin. Lisäksi kansainvälisyys tuo mukanaan sen, että Joutsassa tullaan entistä tietoisemmiksi myös oman kulttuurin ja kielen merkityksestä, koska projektien myötä opiskelijat saavat esitellä muille oman maan kulttuuria.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä