3.3 Opiskeluympäristöt ja menetelmät

Paikallisuus ja Joutsan maantieteellinen sijainti otetaan opetuksessa monin tavoin huomioon. Opetusta sidotaan paikalliseen yritys- ja elinkeinoelämään esimerkiksi vierailuin ja varainkeruuhankkein. Alueen media- ja kulttuuriyritykset sekä -yhteisöt otetaan mahdollisuuksien mukaan osaksi lukion toimintaa. Muiden oppilaitosten, kuten peruskoulujen, toisen asteen ammatillisten oppilaitosten ja korkeakoulujen kanssa tehdään yhteistyötä. Joutsan sijainnin vuoksi etäisyydet erilaisiin yhteistyöoppilaitoksiin ja korkeakouluihin ovat suuret, joten tässä korostuu viestintäteknologian rooli tasaveroisen yhteistyön mahdollistajana. Koska yksi Joutsan lukion toimintakulttuurin painotusalueista on kansainvälisyyskasvatus, opiskeluympäristöä laajennetaan myös maamme rajojen ulkopuolelle sekä tietotekniikan avulla että matkailuprojektien kautta.

Joutsan lukion modernit tilat on suunniteltu nykyaikaisen lukio-opiskelun tarpeisiin. Ne soveltuvat monimuotoiseen opiskeluun ja ovat innostavia. Opetustiloja ja –menetelmiä ajanmukaistetaan aina tarpeen mukaan. Tavoitteena on, että tilat tukevat opiskelijan mahdollisuuksia omaksua sekä eri oppiaineiden sisältöjä että laajempia oppiainerajat ylittäviä kokonaisuuksia monipuolisesti ja ratkaisukeskeisesti. Opiskelijoille tarjotaan sekä yhteisöllinen tila yhdessäoloa varten että mahdollisuuksien mukaan työrauhan mahdollistavia tiloja omaa työskentelyä varten.

Joutsan lukion yhteisölliset tilat mahdollistavat paitsi opiskelun monimuotoisuuden, myös opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemisen. Opiskelijoille varatuissa tiloissa on mahdollisuus sekä monipuoliseen muiden opiskelijoiden kohtaamiseen että lepoon ja keskittymiseen. Liikkuvan opiskelun hengessä tarjotaan opiskelijoille psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia tukevia välineitä.

Opiskelussa hyödynnetään monipuolisesti tieto- ja viestintäteknologiaa sekä erilaisia digitaalisia oppimisympäristöjä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä