Tiedottaminen

Hankkeella on omat julkiset kanavat sosiaalisessa mediassa: Instragram ja Facebook. Näissä on julkaistu säännöllisesti erilaista hankkeen toimintaan ja tavoitteisiin liittyvää materiaalia. Light a Bot on tehnyt erittäin tiivistä yhteistyötä Joensuun ja alueen tutorkoordinaattoreiden kanssa, ja hanke on ollut eri tavoin läsnä jokaisessa tutortapaamisessa. Hanke oli myös pitämässä koulutusta Hämeenlinnassa ITK:n yhteydessä valtakunnallisilla tutorpäivillä sekä Kuopion alueellisilla tutorpäivillä. Hankkeen keskeisiin yhteistyökumppaneihin, kuten esimerkiksi Itä-Suomen yliopistoon (eCraft2Learn -hanke, DigiErkot, Soveltavan kasvatustieteen laitos sekä Joensuun normaalikoulu) on pidetty tiiviisti ja säännöllisesti yhteyttä ja on tehty useita yhteistyöprojekteja. Light a Bot pääsi myös sanomalehti Karjalaiseen, jossa oli koko aukeaman juttu hankkeen koordinoimasta yläkoulun pakopeliprojektista. Hankkeella on oma Pedanet -sivu, jota on jaettu avoimesti eri foorumeilla, myös kansainvälisesti.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä