Koulutustoimenjohtajan tiedote 22.2.2022

Tervehdys,

minulla on kaksi tiedotettavaa asiaa

  1. Huoltovarmuuskeskus toimittaa COVID-19 -kotitestejä oppilaille, opiskelijoille ja koulujemme henkilökunnalle
  2. Koulujen rajoitukset

 

  1. Joensuun koulut jakavat 5 kpl COVID-19 -kotitestejä.

Testit toimitetaan peruskouluille ja lukioille viimeistään ensi viikolla (vko 9). Koulu jakaa testit oppilaille, opiskelijoille ja henkilökunnalle sekä tiedottaa testien jakopäivän. Testejä jaetaan 5 kpl/henkilö. Meille ei ole tiedotettu, tuleeko kotitestejä lisää edellä mainitun viiden lisäksi.

Testien mukana tulee ohje testien käyttämiseen. Testi tulee tehdä aina aikuisen valvonnassa. On kuitenkin hyvä huomioida se, että testit eivät saa jäätyä – ne tulisi kuljettaa kotiin mahdollisuuksien mukaan esim. taskussa.

THL:n kotitestausohjeesta kopioitua

Testien tekeminen ja tämän ohjeen noudattaminen on vapaaehtoista.

Testi tehdään kotona itsenäisesti tai vanhemman valvonnassa testipakkauksen ohjeiden mukaisesti. Koulu tai oppilaitos ei opasta testin suorittamisessa eikä kerää tietoja testivastauksista. Testin tulosta ei siis ole velvollisuus kertoa koululle, eikä koululla ole oikeutta tätä kysyä.

On kuitenkin suositeltavaa kertoa sairastumisesta ainakin oman perheen ulkopuolisille henkilöille, joihin testatulla on ollut läheinen kontakti tartuttavuusaikana. Tällaisia henkilöitä voivat olla esimerkiksi kaverit, joiden kanssa on vietetty aikaa muutoinkin kuin oppituntien aikana ja/tai vapaa-ajalla.

Emme suosittele testaamista, jos henkilö on sairastanut joko virallisella tai kotitestillä varmistetun koronavirusinfektion edeltävän kolmen kuukauden aikana.

Testi tehdään, jos on koronavirusinfektioon sopivia oireita.

Koronavirusinfektion oireet

THL:n Kotitestit-sivulta löytyvät yleiset ohjeet kotitestin tekemiseen.

Koronaviruksen kotitestit (THL)

Jos testitulos on negatiivinen, mutta oireet jatkuvat, testi tulisi toistaa 1-2 kertaa noin 2 vuorokauden välein. Oireisena tulisi välttää kodin ulkopuolisia kontakteja vähintään viiden vuorokauden ajan oireiden alusta laskien, vaikka testi olisi toistetustikin negatiivinen.

Jos testi on positiivinen, niin henkilöllä on koronavirusinfektio. Tällöin noudatetaan ensisijaisesti paikallisen tai alueellisen tartuntatautiviranomaisen (Joensuussa SiunSoten) suosituksia.

Tartuttavuus voi alkaa jo kaksi vuorokautta ennen oireiden alkamista.

  1. Koulujen rajoitukset

Paikalliset koronaohjeistuksia kannattaa seurata SiunSoten sivuilta.

Mielestäni hyvä periaate on, että kouluun ei pidä tulla oireisena tai sairaana.

Itä-Suomen aluehallintovirasto on 15.2.2022 päättänyt kumota yleisötilaisuuksien henkilömäärää koskevat rajoituspäätökset. Koulujemme osalta tämä tarkoittaa, että koulun järjestämään yleisötilaisuuteen (mm. vanhempainilta) voi osallistua muitakin kuin koulun henkilökuntaa ja koulukkaita. Tilaisuuksissa noudatetaan edelleen hygieniaohjeita ja sisätiloissa suositellaan vahvasti maskien käyttöä. 

Muilta osin lukuvuoden alussa tiedottamani koulujen koronarajoitukset ovat edelleen voimassa. Näin pyrimme säilyttämään koulujemme kyvyn lähiopetukseen hidastamalla tartuntoja. Tavoitteemme on estää koulun toiminnan lamaannuttavat yhtäaikaiset poissaolot. 

Seuraamme SiunSoten kanssa tautitilanteen kehittymistä. Arvioimme jatkuvasti, milloin voimme purkaa kouluja koskevia rajoituksia.

Tiedotan, kun rajoituksissa tapahtuu muutoksia. 

Hyvää kevään alkua,

Kauppisen Olli

koulutusjohtaja

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä