Taiteen ja kulttuurin merkitys

Tavoitteet

Tavoitteenasi on tunnistaa kulttuurin ja taiteen merkitys hyvinvoinnille.

Tee molemmat tehtävät.

Mitä taide on?

Millainen olisi päiväsi ilman taidetta? Nappikuulokkeistasi ei kuuluisi musiikkia. Älypuhelimesi näytöltä ei näkyisi videoita, ikoneita eikä pelejä. Et voisi lukea kirjaa, etkä löytäisi sanomalehdestä sarjakuvia. Katukuvan mainokset näyttäisivät tyhjiltä ilman kuvia ja graafisia tekstejä. Illalla olisi turhaa mennä elokuviin, eikä televisiokaan näyttäisi mitään. Kaikki kaupan muropaketit ja maitopurkit näyttäisivät samalta. Kotikujan taloja ei erottaisi toisistaan. Kodin seinät olisivat tyhjät, eikä hyllyillä olisi muuta kuin pölyä. Karmeaa, eikö? Taidetta on kaikkialla - ja se kuuluu kaikille!

Taidetta on tehty aina, sillä ihmisellä on kautta aikojen ollut tarve esimerkiksi koristella käyttöesineitä ja toisaalta myös luoda muutakin kuin niitä.

Taide tallentaa arkea: sen avulla saamme tietää kunkin ajan ihanteista, arvoista ja asenteista. Se siis on ihmiskunnan muisti. Taide on myös ihmisoikeus: oikeus taiteeseen ja luovaan ilmaisuun on turvattu YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa ja jopa Suomen laissa.

Asenteet taiteeseen muuttuvat maailman mukana: esimerkiksi vielä parikymmentä vuotta sitten graffitit ja seinämaalaukset olivat kiellettyjä, nyt niillä koristetaan kaupunkien katukuvaa. Katso tästä (Yle) kooste Suomen eri kaupunkien seinämaalauksista. Katutaiteeseen suorastaan kannustetaan, sillä niin voi saada kokemuksen oman ympäristönsä haltuunotosta. Liikkeelle voi lähteä vaikkapa katuliiduilla, kuten Rakel Liekki tekee! (Yle Kioski)

Yksi taiteen tehtävä on myös ottaa kantaa ja herättää ajatuksia - vaikka et pitäisi jostain teoksesta, mutta se herättää sinussa jotain tunteita, on se onnistunut tehtävässään. Toisaalta taide saa olla myös pelkästään tekijänsä luovuuden ilmentymä, jota ei ole edes tarkoitettu miellyttämään yleisöä.

Vaikka jokainen voi itse kokea mielihyvää taiteen äärellä joko itse tuottaen tai valmiista teoksesta nauttien, taiteen ja kulttuurin vaikutusta hyvinvoinnille on myös tutkittu. Tulokset ovat selkeät: taide ja kulttuuri edistävät sekä yksilön että yhteisön hyvinvointia monin tavoin! Katso vaikka tästä Taiteen edistämiskeskuksen tekemästä videosta!

Voit lukea tästä Wikipedian esittelyn taidekäsityksestä.

Lue halutessasi lisää Sitran tutkimuskoosteista:

Näkökulmia taiteen ja kulttuurin vaikutuksista sosiaaliseen hyvinvointiin.

Näkökulmia taiteen ja kulttuurin vaikutuksista terveyteen.

Näkökulmia taiteen ja kulttuurin vaikutuksista oppimiseen.


Psst. Kaikissa kuvissa on taidetta!

Tehtävä 1.1. Oma taide- ja kulttuurikäsitys

Pohdi, mitä mielestäsi taide on, mitä kulttuuri on ja mikä on niiden merkitys sinulle ja yleisesti ihmisille. Mieti myös, millainen on oma kulttuuri-identiteettisi.

Voit käyttää apunasi seuraavia kysymyksiä:

  • Milloin olet viimeksi ollut nähnyt tai kokenut taidetta, esimerkiksi käynyt museossa tai teatterissa?
  • Millainen kokemus se oli? Mitä tunteita se herätti?
  • Milloin taide on saanut sinut hyvälle tuulelle? Mistä se johtui?
  • Mitä taide mielestäsi on? Mitä ymmärrät sanalla taide?
  • Mikä mielestäsi ei ole taidetta?
  • Miksi ihminen tekee taidetta?
  • Minkä kirjan tai kertomuksen olet viimeksi lukenut?
  • Onko olemassa jokin taideteos, jolla on sinulle suuri merkitys? Miksi se on sinulle tärkeä? Kuka sen on tehnyt ja mitä se esittää? Missä olet tutustunut siihen?
  • Miten taide ja kulttuuri näkyvät arjessasi?
  • Mitä kulttuuritapahtumia tiedät omalta paikkakunnaltasi?
  • Mikä taide tai kulttuurilaji on sinulle tärkeä ja miksi?
  • Mitä luovia ammatteja tiedät?
  • Miten luovuus ja taide liittyvät omaan alaasi?
  • Mitä sinä ymmärrät sanalla kulttuuri?
  • Mihin kulttuuripiireihin sinä kuulut?
  • Minkälainen on oma kulttuuri-identiteettisi?
Kirjoita yhtenäinen teksti. Sopiva pituus on noin 200–300 sanaa. Voit palauttaa tehtävän myös videona, jossa kerrot omin sanoin kulttuuri-identiteetistäsi ohjeen mukaisesti.

Tehtävä 1.2. Kulttuuriviikon suunnittelu

Suunnittele paikkakunnallesi tuleville vieraille kulttuuriviikko. Ota selvää, mitä kulttuuritarjontaa juuri tällä hetkellä on ja mieti sopiva ohjelma vieraillesi. Valitse ihan oikeita tapahtumia, joista rakennat viikko-ohjelman (n. 2–3 tapahtumaa/päivä). Esittele joka tapahtuma ohjelmassasi. Koosta kulttuuriviikkosi tekstitiedostoon.

Etsi esimerkiksi taidenäyttelyitä ja gallerioita, museoita, elokuvanäytöksiä, teatteri- tai tanssiesityksiä, konsertteja, kirjailijavierailuja jne. Vierailukohteiksi sopivat myös paikalliset nähtävyydet ja arkkitehtuuriltaan kiinnostavat rakennukset, kuten esimerkiksi kirkot, patsaat ja veistokset, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittävät tai suojellut rakennukset, suojellut muinaismuistokohteet tai merkittävät luonnonnähtävyydet. Myös kirjasto on käymisen arvoinen paikka! Kirjastoissa on usein lainaustoiminnan lisäksi myös kulttuuritapahtumia ja erilaisia näyttelyitä.

Ehdotuksia löydät vaikkapa paikallisen sanomalehden kulttuuri- tai menovinkkipalstalta. Usein kaupunkien omille internetsivuille on koottuna vinkiksi kulttuurikohteita ja menovinkeille löytyy alueen omia Facebook-ryhmiä. Internetin hakukoneetkin saattavat tietää jotain! Isoimmilla kaupungeilla on myös turisti-info tai matkailutoimisto, jossa käymällä saat tietoa ja vinkkejä.

Laajenna kulttuurivierailuja tarpeen vaatiessa myös Jämsän ulkopuolelle!

Tietoa saat esimerkiksi seuraavilta sivustoilta:

Jämsän kaupungin kulttuurisivut

Avoin museo -sivusto

Keski-Suomen kulttuurisivusto

Jämsäopas - kulttuuri

J&J Teatteri

Teatteri Tenho

Jämsän kesäteatteri

Jämsän draamateatteri

Kinotar elokuvateatteri

Keskisuomalaisen menoinfo

Jyväskylän museot ja taidegalleriat

Visit Jyväskylä

Luontokohteet

Etsi itse lisää vierailupaikkoja!