Tampere Filharmonia to 1.9.

Tampere Filharmonian konsertista Beethovenin osalta

Beethovenin elämä
Kannattaa käydä lukaisemassa Sibelius-Akatemian sivuilta katsaus Beethovenin elämänvaiheisiin, ja erityisesti aivan lopusta löytyvä jako kolmeen sävellyskauteen, niin ymmärrätte, millaista musiikkia olemme menossa kuuntelemaan. Tämän tiedon perusteella kuulemme sankarillista musiikkia!

1) vuoteen 1802 Beethoven käytti mallinaan olemassaolevia esikuvia;
2) 1802–1816 on ”sankarillinen” kausi, jolloin tyyli kypsyi; suuret kvartetto-, orkesteri- ja pianosävellykset valmistuivat;
3) myöhäistyyli käsittää ajan 1816–1827, jota leimaa mietiskelevyyden ja improvisatorisuuden kasvu, toisaalta tiivistyvä ja pelkistyvä vaihe, jolloin fuuga- ja variaatiotekniikan käyttö lisääntyi.

Beethoven: Egmont-alkusoitto (1810)
Beethovenin dramaattinen alkusoitto Egmont-näytelmään kuvaa kapinallisen prinssin vapaustaistelua ja teloitusta 1500-luvun Alankomaissa.
Yhteys Goethen samannimiseen näytelmään käy ilmi linkeistä Beethovenin Egmont ja Goethen Egmont, mikäli englanti taittuu. Musiikin poliittista taustaa kuvaava hankala lause on "In the music for Egmont, Beethoven expressed his own political concerns through the exaltation of the heroic sacrifice of a man condemned to death for having taken a valiant stand against oppression." Yhteys mainitsemaani vallankumoushenkeen Euroopassa on tosiaan olemassa, "The Overture later became an unofficial anthem of the 1956 Hungarian revolution."

Ohjelmallinen alkusoittokin kaipaa selityksen, mikä sekin on varsin vaikeatajuinen:

Alkusoitot oopperaan ja näytelmiin ovat merkkiteoksia, sillä niissä sonaattimuotoa modifioidaan aiheen vaatimusten mukaisesti. Ne vaikuttivat ratkaisevasti romanttisen orkesterikonserttimusiikkin rakenteellis-poeettiseen muotoutumiseen, ja niiden perillisiä ovat Mendelssohnin ja Berliozin konserttialkusoitot sekä Lisztin sinfoniset runot.
Prometheus op. 43, C (1801), on samaisen baletin alkusoitto, joka pienessä mitassa sisältää värisyttävän avauksen ja voimallisen päätöksen.
Ainoaan oopperaansa Beethoven sävelsi neljä alkusoittoa: Leonore nro 2, op. 72a (1805); Leonore nro 3, op. 72a (1806), joka on alkusoitoista suurisuuntaisin ja ilmaisultaan väkevin ja oli tarkoitettu uusintaesitykseen; Leonore nro 1, op. 138 (1807) valmistui Prahaan suunniteltua esitystä varten; Fidelio op. 72b (1814) on lopullisen laitoksen alkusoitto.
Coriolan op. 62, c (Coriolanus, 1807), alkusoitto Heinrich Collinin näytelmään, päättyy traagisesti sankarillisen uhman jälkeen. Egmont op. 84, f (1810) sisältää alkusoiton ja musiikkia Goethen näytelmään; teos on kuvaus Alankomaiden vapaustaistelun henkilöstä ja päättyy ekstaattiseen iloon. Die Ruinen von Athen op. 113 (Ateenan rauniot; 1811) kuten myös König Stephan op. 117 (Kuningas Stefan; 1811) ovat alkusoittoja August von Kotzebuen laulunäytelmiin.
(Veijo Murtomäki)


Beethoven: Sinfonia 1

Sama musiikintutkija Veijo Murtomäki kuvailee ensimmäistä sinfoniaa lyhyesti seuraavalla tavalla:
Myös I sinfonia, C, op. 21 (1800), (Tovey: ”jäähyväiset 1700-luvulle”) on Haydn-tyyppinen, mutta originaalisuus näkyy puhallinten käytössä, scherzossa (vaikka onkin merkinnältään vielä Menuetto), dynaamisissa merkinnöissä, kooda-jaksoissa, avausosan harmonisesti shokeeraavassa adagio-johdannossa sekä finaalin vitsikkäässä käynnistymisessä. Ensiosan nopea vaihe hyödyntää yhä ”Mannheimin raketti” -maneeria.

"Mannheimin raketti" kaipasi selityksen - ei nimittäin kuulu yleissivistykseeni. Se on tyylillinen ratkaisu, jota kuvataan Sibelius-Akatemian sivulla seuraavasti:

”Mannheimin maneerit”: raketti-teema, ”Mannheim racket” (”Mannheimin raketti” eli nouseva murtosointuteema: Mozartin g-molli-sinfonian, nro 40, finaali, e-molli-viulusonaatin avausosa; Beethovenin pianosonaatin nro 1 ja sinfonian nro 1 avausosa), crescendo (Walze), paikallaan kiertävät kuviot liikemotiiveina (Bebung), huokaukset (Seufzer).