Tapahtumat ja teemat

Tapahtumat ja teemat

Teemat ja tapahtumat sovitetaan aktiivisen koulupäivän näkökulmasta. Osallistuminen valon kampanjoihin tukee ilmiöpohjaista toiminnallisuutta. Koululla käytössä oleva päiväbussi antaa mahdollisuuden liikkua koulun lähiympäristöä kauempana olevissa kohteissa, kuten uimahalli ja liikuntahalli. Lähikohteisiin siirrytään edelleen ryhmässä liikkuen.

Tapahtumien ja teemojen vaikutus

Koulun lähiympäristö liikuntapaikkana lisää kokemuksellisuutta ja "pulpeteista irtaantumista". Ilmiöiden tutkiminen, jos ei kokonaan, niin osittain lähiympäristössä vaatii jonkin verran lisävalmisteluja siirtymisineen. Lähiympäristössä liikkuminen antaa kuitenkin mahdollisuuden aktiiviseen toimijuuteen ja ympäristön huomioimiseen. Siirtymissä on hyvä huomioida liikennekasvatuksen näkökulma ja ympäristö jossa liikutaan.

Syksyllä koulumme järjesti oppilaille toimintapäivän läheisen kylpylän rannalla, jossa on erilaisia liikuntavälineitä. Saimme luvan käyttää välineistöä ja otimme myös ruuan mukaan. Siirtymiset paikanpäälle hoidettiin kävelemällä.

Minimaratonin idea oli suorittaa vapaaehtoisesti oman iän verran kilometrejä marraskuun aikana. Palkintona suorituksesta oli minimaratonmitali. Koulumme 135 oppilaasta maratonin suoritti 100. Yhteiskilometrimäärä oli xx. Myös vanhemmista 20 suoritti maratonmitalin, vaikkakin matka oli paljon pidempi.

Koulujen yhteisissä tapahtumissa liikkuva koulu -työryhmä suunnitteli, toteutti ja kehitti salibandypäivän 5.-6.-luokille, perusopetuksen maastojuoksutapahtuman, suunnistuskilpailut (yhteistyössä Ikaalisten Nouseva voima), jalkapallopäivän 3.-4.-luokille sekä koko kaupungin yhteisen yleisurheilupäivän lauantaina, jossa yhteistyökumppani sekä kolmannen sektorin toimijat olivat yhteistyössä.