Hyvää kesälomaa!

On aika päättää lukuvuosi 2018-2019 ja heittää jäähyväiset ihanan energisille kuutosillemme. Kuutosten kevät on ollut varsin kiireinen: perusopiskelun lisäksi he ovat ehtineet olla mm. Kuutosten kurssilla, vanhojentansseissa, leirikoulussa ja Särkänniemessä. Kuutosemme ovat olleet varsin aktiivisia järjestäessään ohjelmaa pienemmille oppilaille. Välkkäjameihin kokoontui tanssijoita liikuntasalin täydeltä.

Tänäkin keväänä olemme saaneet tehdä yhteistyötä eri yhdistysten kanssa. 4H ja Martat järjestivät alkuopetuksen oppilaille Kaskinauris-teemapäivän, jossa tutustuttiin luonnon antimiin monesta eri näkökulmasta. Konserttikeskus tarjosi koko koululle konsertin ja Ikaalisten Maamiesseura teatteriesityksen. Vanhempainyhdistys mahdollisti esi- ja alkuopetuksen kevätretken. Myös luokat ovat olleet leirikoulujensa varainkeruussa ilahduttavan innovatiivisia: on ollut ravintolapäivää, joulukorttien tekoa ja kangaskassien painamista.

Kevääseemme on mahtunut myös kansainvälisyyttä, sillä huhti-toukokuun vaihteessa saimme vieraiksemme yli 40 lasta kiinalaisesta ystävyyskoulustamme. Vieraat tutustuivat suomalaisen koulun arkeen työskentelemällä yhdessä erilaisten projektien parissa. Kiinalaiset opettajat ihastelivat raikasta ilmaa, sinistä taivasta, urheilukenttää, jossa on ihan oikeaa nurmikkoa sekä välitunneilla vapaasti leikkiviä ja liikkuvia lapsia. Talven viimeiset lumikasat innostivat kiinalaislapset lumipallojen tekoon. Kiinalaisten vierailu huipentui vappupäivän Seitsemisen-retkeen. Oli kerrassaan hienoa, että yli 30 oppilastamme lähti vapaapäivänään retkeilemään vieraidemme kanssa. Aluksi oppilailla oli hieman ujostelua englannin puhumisessa puolin ja toisin, mutta pian huomattiin, että ymmärretyksi tulee, vaikka lausuminen ja kielioppi ei täydellistä olisikaan.

Osallistumme UNICEFin Kympin todistus -kampanjaan. Kampanjan tarkoituksena on muistuttaa, että jokainen lapsi on yhtä arvokas koulumenestyksestään riippumatta. Jokainen Kilvakkalan koulun oppilas sai tänään todistuksensa mukana Kympin todistuksen.

Pääsemme aloittamaan ensi lukuvuoden tutulla porukalla. Maija ja Minna saivat vakituiset virat. Mika jatkanee Tapion sijaisena. Tuulikki on jäämässä eläkkeelle syyskuun alussa. Hänen seuraajakseen saamme Anneli Sääksberg-Mäkisen, joka on ollut erityisopettajana Tevaniemessä ja Luhalahdessa. Ohjaajista Päivi, Kati, Jaana ja Annakaisa jatkavat työtään meillä.

Kaikissa Ikaalisten kouluissa lapset saivat viimeisellä kouluviikolla pohtia piirtäen ja kirjoittaen, mikä on omassa koulussa parasta. Kilvakkalan koulun Parasta koulussa -koosteen voit käydä katsomassa tästä:

Onnellista kesää teille kaikille! Tapaamme taas torstaina 8.8.

t. Marjo

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä