Ohjeita liikuntatunneille
Oppilaan henkilökohtaiset liikuntavarusteet ja välineet
Liikuntatunneilla edellytetään asianmukaista vaatetusta eli sisällä liikuntaan sopivat housut/shortsit, t-paita ja mahdollisesti sisäkengät. Liukastumisten takia sisäliikuntatunneilla ei voi olla sukkasillaan. Farkut eivät ole liikuntavarusteita. Ulkoliikuntatunneilla varustus sääolosuhteiden mukaisesti. Nyrkkisääntö on, että liikuntaa varten varataan aina eri vaatetus kuin mitä muilla tunneilla käytetään = vaihtovaatteet + pyyhe peseytymistä varten.
Omaa vesipulloa on hyvä kuljettaa mukana. Pitkät hiukset olisi hyvä sitoa kiinni turvallisuus- ja puhtaussyistä. Jätä sormukset, kellot ja muut korut pois liikuntatunnilta.
Talvella oppilaalla olisi hyvä olla hiihtovarusteet ja luistimet ja kypärä. Koululla on jonkin verran varusteita sekä luistelutunneille että hiihtoon, mutta kannustamme omien välineiden hankkimiseen tai lainaamiseen.
Oppilaiden vapauttaminen ja poissaolot
Erityistapaukset:
Jos oppilaalla on jokin liikuntatunneille osallistumiseen vaikuttava sairaus, vamma tai muu syy, tulee siitä ilmoittaa viipymättä opettajille (esim. ihotauti, diabetes, astma).
Liikuntatunnilla loukkaantumisesta on ilmoitettava opettajalle välittömästi.
Muuta
Kännyköitä ei tule ottaa mukaan tunnille, paitsi erikseen pyydettäessä. Myöskään soittimet, karkit, purkat, limsat ja energiajuomat eivät kuulu tunnille.
Muista hyvä aamiainen, jos liikuntatunti on heti koulupäivän alussa! Samoin eväät/välipala mukaan, jos liikuntatunti on iltapäivästä. Alhainen verensokeri vaikuttaa jaksamiseen.