7. Suot

Luvun sisällys

2018-07-23T10:51:23+03:00

7.1 Suomessa on paljon soita
7.2 Suo on syntynyt kasveista
7.3 Suo on haastava kasvualusta

7.4 Erilaisia soita: suoyhdistymätyypit

7.5 Metsäisiä soita
7.6 Kuvagalleria metsäisistä soista

7.7 Nevat, letot ja luhdat ovat avosoita
7.8 Kuvagalleria: nevat, letot ja luhdat
7.9 Kuvagalleria soiden linnuista

7.10 Suot luonnonvarana
7.11 Suoluonto on arvokasta

7.1 Suomessa on paljon soita

2016-12-28T17:14:48+02:00

Suot ovat kosteita ekosysteemejä, joissa hajoamatta jäävästä, kuolleesta kasviaineksesta syntyy turvetta. Luonnontilaisessa suossa turvekerros kasvaa ajan myötä.

Suomessa tuo paksuuntumisen nopeus on keskimäärin 0,5 mm vuodessa. Esimerkiksi 8 000 vuotta vanhan suon turvekerros voi siis olla neljä metriä paksu. Turvetta muodostavat suokasvit, erityisesti rahkasammalet. Samalla kun ne kasvavat yläosastaan, ne kuolevat alaosastaan muodostaen turvetta.

Suomi on muuhun maailmaan verrattuna erittäin soinen maa. Maailmassa suomaisten maa-alueiden osuus maapinta-alasta on viiden prosentin luokkaa. Suomessa osuus on moninkertainen. Alun perin soita on ollut maapinta-alasta yli 30 %, mutta pellonraivauksen, metsäojitusten ja turvetuotannon myötä niiden määrä on vähentynyt. Silti edelleen yli neljäsosa maapinta-alasta on erilaisia soita.

Soiden suureen määrään on useampia syitä. Tärkein niistä on viileä ja kostea ilmasto. Vettä sataa enemmän kuin haihtuu, joten vetisiä alueita syntyy helposti. Märässä maassa happea on niukasti hajottajien tarpeisiin, joten kasviaines jää hajoamatta. Tuota hajoamista hidastaa edelleen ilmaston viileys. Muita Suomen soisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat pinnanmuotojen tasaisuus, ohut maaperä ja soistumiselle alttiiden, pienten järvien runsaus.

Soiden määrä vaihtelee Suomen eri osissa. Eniten soita on Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa, Koillismaalla ja Etelä-Lapissa. Vähiten suota on Uudellamaalla ja muualla eteläisessä Suomessa.

Räme on suo, jossa kasvaa mäntyjä.

7.2 Suo on syntynyt kasveista

2016-12-28T16:54:26+02:00

Mistä tietää seisovansa suolla? Asian voi selvittää puisella kepillä. Jos sen saa työnnettyä maahan vähintään 20 cm syvyydelle, kyseessä on suo. Jalkojen alla on pehmeää turvetta.

Suo on kostea, turvetta muodostava ekosysteemi. Turvetta syntyy, kun viileän kosteassa, vähähappisessa maassa kasvien osat hajoavat hitaasti. Tällöin kasvien, erityisesti rahkasammalien, kuolleet tyviosat eivät maadu kokonaan. Hajoamaton kasviaines muodostaa ajan mittaan paksunevan turvekerroksen. Näin suokasvillisuus vähitellen tekee itse oman kasvupaikkansa.

Suomi on pinnanmuodoiltaan suhteellisen tasainen maa, jonka ilmasto on viileän kostea. Vettä sataa enemmän kuin haihtuu. Lisäksi Suomessa on viimeisen jääkauden jäljiltä paljon erikokoisia altaita ja painanteita, joihin vettä ja kosteutta voi kertyä. Näistä syistä Suomessa on paljon soita, liki kolmannes maa-alasta. Tällä soiden osuudella Suomi on maailman soisin maa.

Suomen suot syntyvät kolmella eri tavalla. Kun järvi kasvaa umpeen, suokasvillisuus leviää vähitellen reunoilta alkaen. Kirkasvetisissä järvissä umpeenkasvu voi olla pohjanmyötäistä, jolloin runsastuva vesikasvillisuus vaihtuu suokasveiksi.

Tummavetisissä järvissä valo ei pääse järven pohjaan asti, joten pohjalla ei ole kasvejakaan. Järvi voi silti kasvaa umpeen siten, että reunoilla kasvavat rahkasammalet alkavat levittäytyä pinnanmyötäisesti järven keskustaa kohti.

Kun järvi kasvaa umpeen, suokasvillisuus leviää reunoilta keskustaa kohti.

Myös metsämaa voi joskus muuttua suoksi. Kosteissa painanteissa, joissa pohjavesi yltää lähelle maan pintaa, rahkasammalet ja muut suokasvit alkavat vallata alaa. Niistä muodostuva turve tukahduttaa metsäkasvit alleen, ja painanteesta alkanut soistuma leviää hitaasti korkeammalle.

Kolmas suon syntytapa on merestä kohoavan maan soistuminen. Jääkauden aikana mannerjää painoi kallioperää alaspäin. Jäätikön sulettua maa on noussut takaisin, ja tuo kohoaminen jatkuu edelleen. Nopeinta maankohoaminen on Pohjanlahden rannikolla, noin 8 mm vuodessa. Kun uutta, kosteaa maata paljastuu meren rannoilla, se usein soistuu.

Yle: suo Suon ja turpeen kehitys

7.3 Suo on haastava kasvualusta

2016-12-28T16:54:39+02:00

Soilla on vähemmän kasveja kuin metsissä. Lajeja voi olla paljonkin, mutta ne ovat suurelta osin pieniä sammalia ja matalia saroja, ruohoja ja varpuja. Etenkään kosteimmilla soilla suurikokoisemmat puut ja pensaat eivät menesty.

Kasvien elämää vaikeuttavat suolla monet tekijät. Vetisessä ympäristössä hapesta on pulaa, mistä erityisesti kasvien juuristot kärsivät.

Hapen niukkuuden vuoksi hajotustoiminta on hidasta, joten kuolleesta kasviaineksesta ei vapaudu ravinteita kasvien käyttöön. Ravinteet ovat sitoutuneena turpeeseen.

Turve itsessään on hapanta, mikä myös vaikeuttaa kasvien ravinteiden saantia. Märässä ympäristössä myös talvinen jäätyminen tuo omat vaikeutensa. Vesi laajenee jäätyessään, jolloin märkä turve liikkuu ja rikkoo kasvien juuria ja maavarsia. Tämä haittaa erityisesti suurikokoisia kasveja, joiden juuristot syvemmällä. Niitä haittaa myös se, että turpeen eristäessä lämpöä tehokkaasti jäätynyt suo sulaa keväällä hitaasti.

Kihokki selviää karulla turpeella ottamalla ravinteita hyönteisistä.

7.4 Erilaisia soita: suoyhdistymätyypit

2017-12-06T14:14:34+02:00

Kaikille soille on yhteistä turpeen kertyminen ja se, että alueella kasvaa tietynlaisia kasveja, suokasveja. Soita on kuitenkin hyvin monia eri tyyppejä.

Pinnanmuotojen perusteella suot jaetaan kolmeen tyyppiin, joita kutsutaan yhteisesti suoyhdistymätyypeiksi.

Keidas- eli kohosuot ovat yleisimpiä Suomen eteläosissa. Keidassoilla suon keskiosa on reunoja korkeammalla, jolloin vedet valuvat keskeltä ulospäin. Ravinteita tulee suolle ainoastaan sadeveden mukana, joten erityisesti suon keskiosat tapaavat olla hyvin niukkaravinteisia.

Aapasoiden keskiosat ovat reunoja alempana. Tällöin veden virtausta tulee reunoilta keskiosiin, mikä tuo mukanaan ravinteita. Aapasuot ovat tyypillisiä Pohjois-Suomen soita. Monet aapasuot ovat pinta-alaltaan hyvin laajoja.

Aivan pohjoisimmassa Lapissa tavataan palsasoita. Palsat ovat turvekumpuja, joiden sisässä on ikiroutaa. Routalinssin kasvaessa palsa kasvaa vähitellen suuremmaksi. Aikansa kohottuaan turvekumpu saattaa romahtaa reunoiltaan, jolloin jäinen ydin pääsee sulamaan, ja palsa kutistuu.

SUOTYYPIT pinnanmuotojen mukaan
Suotyyppi	Piirteitä	Lajisto	Muuta
koho- eli keidassuo	keskiosa reunoja korkeammalla	melko köyhä	Mm. Etelä-Suomen suot, esimerkiksi Tammelan Torronsuo
aapasuo	keskiosa reunoja alempana	rikas	Mm. Pohjois-Suomessa, mm. Sodankylän Ilmakkiaapa
palsasuo	tuvekumpuja, joissa ikirouta	rikas	Tunturi-Lapissa, mm. Iiton palsasuo Enontekiöllä.

Koho- eli keidassuo on keskeältä reunoja korkeampi. Torronsuo, Tammela.

7.5 Metsäisiä soita

2017-12-08T06:15:23+02:00

Soista voidaan erottaa kasvillisuuden perusteella erilaisia tyyppejä, aivan kuten metsistäkin. Eri suotyyppien taustalla ovat erilaiset kasvupaikkatekijät, kuten ravinteiden määrä, vedenpinnan korkeus ja turvekerroksen paksuus. Soiden tyypittelyssä tutkitaan koko kasvillisuutta aina puustosta sammaliin.

Korvet ja rämeet ovat puustoisia soita.

Korvet ovat ohutturpeisia, puustoisia soita, joissa runsaimpana puulajina kasvaa kuusi. Myös koivut ja pajut sekä eteläisessä Suomessa tervaleppä ovat tavallisia korpien puita.

Kenttäkerroksessa kasvavat tuoreiden kangasmetsien lajit, kuten mustikka ja metsätähti. Suokasveista sarat ovat korvissa yleisiä. Pohjakerroksesta voi löytää erilaisia rahkasammalia, kynsisammalia ja korpikarhunsammalta.

Kasvit saavat ravinteita turpeen alla olevasta maasta, joten kasvillisuus voi olla rehevää.

Korpi. Kuusimetsässä kasvavat rahkasammalet ja niiden alla oleva turvekerros kertovat, että metsä on korpea.

Jos puustoisen suon pääpuulajina on mänty, kyseessä on räme. Rämeet ovat paksuturpeisia soita, joissa ravinteita on kasvien saatavilla vähemmän kuin korvessa.

Puustossa on vain vähän lajeja. Männyn lisäksi hieskoivua ja kuusta esiintyy. Kenttäkerroksessa ovat näkyvimpiä isokokoiset varvut, kuten vaivaiskoivu, juolukka, suopursu ja suokukka.

Ruohovartisista kasveista esimerkiksi suomuurain ja tupasvilla ovat tyypillisiä rämeille. Pohjakerrosta peittää kauttaaltaan rahkasammalmatto.

Räme.

7.6 Kuvagalleria metsäisistä soista

2018-07-23T10:50:37+03:00

: Korven kasvillisuudessa on usein tuoreen kangasmetsän lajeja suokasvillisuuden seassa
: Mänty on rämeiden valtapuu
: Vihreää tähtimattoa muodostava korpirahkasammal on korpisoiden laji.
: Hilla eli lakka eli suomuurain
: Juolukka on kosteiden metsien sinimarjainen varpu. Sen erottaa mustikasta nmm. ehytlaitaisista lehdistä (mustikalla sahalaitaiset).
: Korpi-imarre on korpien ja puronvarsilehtojen saniainen
: Ruskorahkasammal on rämeille tyypillinen mätäspintojen laji
: Suopursu on rämeiden ja nevojen mätäspintojen varpu

7.7 Nevat, letot ja luhdat ovat avosoita

2017-12-06T14:14:19+02:00

Nevat ovat niukkaravinteisia avosoita. Jos puita kasvaa lainkaan, ne ovat useimmiten kituliaita mäntyjä. Kostean rahkasammalmaton päälle kohoaa erilaisia saroja, kuten mutasara ja riippasara.

Korkeammilla mätäspinnoilla kasvaa rämeiden lajeja.

Nevoista, kuten muistakin suotyypeistä, voidaan erottaa lukuisia alatyyppejä. Osa nevoista on hyvin vetisiä ja upottavia, toiset kuivempia. Toisilla nevoilla ravinteita tulee ympäristöstä ja pohjamaasta, jolloin esimerkiksi isokokoisia saroja esiintyy runsaasti. Karuimmilla nevoilla ravinteita tulee vain sadevedestä.

Nevat ovat vähäravinteisia avosoita.

Letot ovat runsasravinteisia soita. Niitä esiintyy vain alueilla, joilla maaperässä on kalkkia. Osa letoista on puustoisia, kuten korvet ja rämeet, osa nevojen tapaisia avosoita. Usein suon tunnistaminen letoksi edellyttää kasvilajien tarkkaa tutkimista. Lettosoilla tavataan monia ravinteisuudeltaan vaativia, usein harvinaisia lajeja, jotka eivät muilla soilla menesty. Esimerkiksi orkideansukuisia kämmeköitä tavataan erityisesti letoilla. Tavallisista metsäkasveistamme esimerkiksi kataja ja karhunputki kertovat suolla kasvaessaan, että ravinteita on runsaasti.

Lettosuot ovat maassamme harvinaisia. Etelä-Suomessa niitä ei ole juuri lainkaan, ja Pohjois-Suomessakin alle 2 % suoalasta. Kalkkipitoista maaperää ei graniittisen kallioperämme päällä ole kuin paikoitellen. Lisäksi vähistä lettosoistamme suurin osa on kuivattu pelloiksi.

Letot ovat runsasravinteisia soita.

Monien järvien ja lampien rannat ovat soistuneita. Tällaista rannan soistumaa, johon viereisessä lainehtiva pintavesi tuo lisää ravinteita, kutsutaan luhdaksi. Sille tyypillistä on, että suokasvien joukossa on runsaasti matalilta rannoilta tuttuja vesi- ja rantakasveja sekä paljon suurikokoisia saroja.

Yle: suotyypit

SUotyypit
Suotyyppi	Piirteitä	Linnusto	Muuta
korpi	puustoinen, kuusi, koivu	rikas linnusto	Usein purojen varsilla on pieniä korpia.
räme	puustoinen, mänty	köyhä linnusto	Monet rämeet on ojitettu puuntuottoa varten.
neva	niukkaravinteinen avosuo	vähän lintuja	Aapa- ja kohosoiden keskustat.
letto	runsasravinteinen avosuo	rikas linnusto	Harvinainen suotyyppi, erityisesti Lapissa.
luhta	vesistöjen rannan kosteikko	rikas linnusto	Paljon vesi- ja rantakasveja.

7.8 Kuvagalleria nevat, letot ja luhdat

2018-07-23T10:50:53+03:00

: Neva on puuton, niukkaravinteinen avosuo. Reunamilla on mäntyä kasvavaa rämettä.
: Karpalo on avosoiden arvokas marja.
: Kihokki on lihansyöjäkasvi. Kuvan kihokki on saalistanut sudenkorennon.
: Lettovilla kertoo kasvupaikkansa kalkkipitoisuudesta.
: Luhta on rannan soistuma, jossa ranta- ja vesikasveja kasvaa suokasvillisuuden lomassa.
: Mutasara on nevojen rimpipinnoilla kasvava sara.
: Rätvänä paljastaa suolla kasvaessaan ravinteita olevan runsaasti.

7.9 Kuvagalleria soiden linnuista

2018-07-23T10:51:32+03:00

: Kapustarinta on soiden ja tunturien kahlaaja.
: Liro on Lapin soiden yleinen kahlaaja. Liro ja monet muut kahlaajat tulevat Lapin soille pesimään koska siellä on paljon hyönteisiä ruuaksi.
: Suokukon koiras on soidinasussaan komea. Suokukko on kahlaaja: pitkät jalat ja nokka.
: Teerikukot taistelevat soilla.
: Kurjet muuttavat auroissa. Ensimmäinen lintu halkoo tuulta ja määrää suunnan. Nuoret kurjet oppivat emoiltaan muuttoreitin.
: Kurki on ollut ennen arka suon lintu. Nykyisin se on kesympi ja pesii muuallakin kuin soilla.
: Keltavästäräkki on yksi soiden peruslajeista.
: Pajulintu on yksi Suomen runsaslukuisimmista linnuista. Helpoiten pajulinnun eroittaa tiltaltista sen laulusta.
: Muuttohaukka on lintuja saalistava, soilla pesivä petolintu. Muuttohaukan kannat romahtivat ympäristömyrkkyjen vuoksi. Viime vuosikymmeninä muuttohaukka on runsastunut.

7.10 Suot luonnonvarana

2018-07-23T10:51:44+03:00

Suot ovat Suomessa arvokas luonnonvara. Niitä on pitkään raivattu ja ojitettu pelloiksi. Erityisesti ravinteikkaat lettosuot ovat sen myötä käyneet harvinaisiksi. Nykyisestä peltopinta-alasta noin 10 % on suopeltoja.

Monet Pohjanmaan pellot ovat entisiä soita.

Soita on ojitettu paljon metsätalousmaaksi. Erityisesti sotien jälkeen kiihtyneen ojitusinnon myötä Suomessa on ojitettu soita enemmän kuin missään muualla maailmassa, noin 6,2 miljoonaa hehtaaria. Reilu viidesosa nykyisistä metsistä kasvaa suomaalla. Vaikka suurella osalla suometsistä kasvu on kituliasta ja korjuu pehmeältä alustalta hankalaa, on liki 10 miljoonan m³:n hakkuukertymällä iso taloudellinen merkitys.

Suoturvetta voidaan käyttää kasvualustaksi viherrakentamiseen. Tätä huomattavasti enemmän turvetta käytetään kuitenkin polttoturpeena energianlähteeksi. Noin 6-7 % Suomen kokonaisenergiasta tuotetaan suoturvetta polttamalla. Saatu energia käytetään pääasiassa kaukolämmön ja sähkön tuotantoon. Turvetta saadaan tätä varten kuivatuilta ja raivatuilta turvesoilta, joita tällä hetkellä on yli 60 000 ha.

Turve on energianlähteenä täysin kotimainen, ja sen varat ovat Suomessa runsaat. Lisäksi turvetuotanto työllistää syrjäisillä alueilla, joilla muut työllistymismahdollisuudet ovat vähäiset. Haittana ovat turpeenottoalueen suoluonnon tuhoutuminen ja muut ympäristövaikutukset.

7.11 Suoluonto on arvokasta

2018-07-23T10:51:53+03:00

Soilla on selvä kansantaloudellinen merkitys puun ja turpeen lähteenä. Tämän lisäksi suoluonnolla on merkittäviä aineellisia ja aineettomia arvoja, joiden vuoksi soita on syytä säilyttää myös luonnontilaisina.

Suot ovat hyvin pitkäikäisiä hiilinieluja. Suokasvit ottavat yhteyttäessään ilmasta hiilidioksidia, ja tekevät siitä omia hiiliyhdisteitään.

Koska suolla hajoaminen on hidasta, suuri osa näistä jää hajoamattomina turpeeseen. Näin ilmakehästä poistunutta hiiltä on varastoituneena turvekerrostumiin. Näiden hiilivarastojen vapauttaminen ilmakehään kiihdyttää omalta osaltaan ilmastonmuutosta.

Suot ovat myös vesivarastoja. Sammalmatto ja turvekerros hidastavat veden virtausta, jolloin ne vaimentavat tulvia. Alueilla, joilta suot on kuivattu, tulvat ovat korkeampia, ja toisaalta vähäsateisena aikana jokien pinta on alempana.

Ojituksista on vaikutuksia myös suon alapuolisten vesistöjen veden laatuun. Ojitetuilta alueilta tulevat vedet voivat happamoittaa vesistöjä ja tuoda mukanaan raskasmetalleja. Lannoitetut suometsät päästävät lisäksi rehevöittävää ravinnekuormaa.

Hilla ja karpalo ovat sekä terveydellisesti että taloudellisesti arvokkaita soiden marjoja.

Hyvinä vuosina esimerkiksi hillasadon arvo Lapissa lasketaan miljoonissa euroissa, jolloin marjoilla on selvä positiivinen vaikutus alueen talouteen.

Niin marjat kuin muukin suoluonto tuovat mukanaan myös matkailijoita. Suot ovat Suomen luonnon eksotiikkaa, jollaista muualta maailmasta saa hakea.

Navigointi

2016-12-28T17:40:16+02:00

Sisällys Tehtävät Tiivistelmä Luvun alkuun