Terveydenhuolto Suomessa
Aloitus
Mitä terveydenhuollon palveluja olet käyttänyt viimeisen vuoden aikana?
1. Lue: Suomen terveydenhuoltojärjestelmä
Julkinen terveydenhuolto rahoitetaan verorahoilla.
Sen järjestämisestä vastaavat 21 hyvinvointialuetta.
Forssa kuuluu Kanta-Hämeen hyvinvointialueeseen (OmaHäme).
Julkinen terveydenhuolto voidaan jakaa
Erikoissairaanhoitoon kuuluvat sairaaloiden palvelut. Erikoissairaanhoitoon tarvitsee lähetteen, jonka on tehnyt perusterveydenhuollon lääkäri.
Yksityinen terveydenhuolto maksaa potilaalle enemmän kuin julkinen. Yksityiseltä saa kuitenkin ajan usein nopeammin, eikä erikoislääkärien vastaanotolle tarvita lähetettä. Kela korvaa pienen osan yksityisen terveydenhuollon palveluista. Monilla on myös vakuutus, joka korvaa kuluja.
Kolmanneksi sektoriksi kutsutaan erilaisia yhdistyksiä ja järjestöjä, jotka tekevät työtä terveyden parissa. Heillä ei ole varsinaisia terveydenhoitopalveluja vaan toiminta on enemmän tiedotusta, koulutusta ja tukemista. Kolmannen sektorin toimijoita ovat mm. Mannerheimin lastensuojeluliitto (MLL), Suomen Punainen Risti (SPR) ja Allergia- ja astmaliitto.

- perusterveydenhuoltoon
- erikoissairaanhoitoon

2. Tehtävät
Mitä terveydenhuollon palveluja Forssassa on?
1. JULKINEN
a) perusterveydenhuolto
b) erikoissairaanhoito
2. YKSITYINEN
3. KOLMAS SEKTORI
4. Selitä sanat
a) lähete
b) Omakanta-palvelu
c) hyvinvointialue
d) eurooppalainen sairaanhoitokortti
1. JULKINEN
a) perusterveydenhuolto
b) erikoissairaanhoito
2. YKSITYINEN
3. KOLMAS SEKTORI
4. Selitä sanat
a) lähete
b) Omakanta-palvelu
c) hyvinvointialue
d) eurooppalainen sairaanhoitokortti