Historialliset puutarhat

Mikä on historiallinen puutarha?

2016-02-25T18:46:27+02:00

Historiallinen puutarha on rakennus- ja puutarhakulttuurin luomus, jolla on yleistä historiallista ja taiteellista merkitystä. Se on arkkitehtoninen sommitelma, jonka olennaisen osan muodostaa elävä ja muuttuva kasvillisuus.

Nimitystä historiallinen puutarha voidaan yhtä hyvin soveltaa pieniin puutarhoihin ja laajoihin puistoihin, olivatpa ne tyylipiirteiltään muoto- tai maisemapuutarhoja. Historiallinen puisto tai puutarha on osa rakennettua kulttuuriympäristöä, jossa on sekä maisemaan että kasvillisuuteen kuuluvia aiheita. Kansainvälinen Firenzen julistus (The Florence Charter 1981) velvoittaa valtioita ja yhteisöjä arvostamaan ja ylläpitämään alueidensa historiallisia puutarhoja.

Koska historiallisia puutarhoja on maailmassa tuhottu tietämättä puutarhojen arvosta, laadittiin niitä suojeleva kansainvälinen julistus. Firenzen julistuksen on laatinut vuonna 1971 ICOMOSin (International Council on Monuments and Sites) alaisuuteen perustettu The ICOMOS-IFLA International Committee for Historic Gardens. Julistus laadittiin Firenzessä 21.5.1981. Julistus on hyväksytty 15.12.1982 ICOMOSin Venetsian julistuksen liitteeksi.

Julistusteksti
suomeksi

Lisää tietoa: ICOMOS Rakennussuojelun ja kulttuuriympäristöjen vaalimisen asiantuntijajärjestö: Firenzen julistus

Historiallisten puutarhojen tyypit

2016-02-25T18:46:40+02:00

Historialliset puutarhat voidaan jakaa asuinympäristön puutarhoihin, julkisten rakennusten ympäristöihin, julkisiin puistoihin ja istutuksiin sekä erityisalueisiin. Kuvassa oleva Tervapääskyn huvilapuutarha Sääksmäeltä on esimerkki asuinympäristön historiallisista puutarhoista.

Kirkkopuistot, rautatieaseman puistot sekä koulujen ympäristöt on perustettu julkisen rakennuksen ympäristöiksi. Julkisista puistoista ja istutuksista tutuimpia ovat kaupunkien puistot ja puistikot.

Lista historiallisten puutarhojen tyypeistä:

1 kartanopuutarha (puisto)
2 maatilan puutarha (esim. torppa)
3 huvilapuutarha
4 pappilapuutarha
5 omakotitalopuutarha (piha)
6 rivitalopuutarha (piha)
7 kerrostalopiha
8 sairaalan puisto/puutarha
9 koulupuisto/-puutarha
10 vankilapuisto/-puutarha
11 asemapuisto
12 kanavapuutarha
13 muu julkisen rakennuksen ympäristö
14 kaupunkipuisto/-puistikko
15 urheilupuisto
16 leikkipuisto
17 kansanpuisto
18 puistometsä
19 puistokatu
20 muut julkiset kaupunki-istutukset
21 arboretum
22 museon piha/puutarha
23 tehdaspuutarha
24 hautausmaa
25 kirkkopuisto
26 muu istutettu puutarhakohde

Lisätietoa historiallisista puutarhoista

2015-05-11T16:30:51+03:00

Historiallisia puutarhoja ja vanhaa kasvillisuutta koskevaa kirjallisuutta.pdf

Tehtävä opettajalle

2015-03-20T17:52:12+02:00

Etsi kotikuntasi historiallisia puutarhoja, joissa voi vierailla oppilaiden kanssa. Miten oppilaita tai puistoa opastavaa henkilöä voisi ohjata selvittämään puutarhan geenivarallista arvoa tai merkitystä?

Hyviä tutustumiskohteita

2016-02-25T18:47:02+02:00

Esimerkkejä julkisista historiallisista puutarhoista:

Viittausohje

2016-02-25T18:47:13+02:00

Merja Hartikainen: Historialliset puutarhat
Katso viittausohje.

1600-luvulla viljeltiin juureksia, mausteita ja rohdoksia

2015-05-11T15:55:17+03:00

Kartanoilla, ruukinkartanoilla ja pappiloilla on ollut suuri merkitys maamme puutarhakulttuurille ja -lajistolle. Aateliset ja säätyläiset olivat tietoisia eurooppalaisista viljelyksistä ja tilasivat puutarhakasveja omiin puutarhoihinsa. Tosin ensimmäiset viljelyskokeilut usein epäonnistuivat, koska ulkomailta tuodut taimet eivät usein kestäneet kylmiä talviamme.

1600-luvulla kartanoissa ja joissakin pappiloissa viljeltiin omenoiden ja päärynöiden lisäksi myös kirsikoita, porkkanoita ja punajuuria sekä tämän päivän kaupasta saatavia maustekasveja, esimerkiksi timjamia, tilliä, sinappia, persiljaa ja kuminaa. Rohdoskasveista isohirvenjuurta viljeltiin yskänlääkkeeksi ja humala oli kartanoiden tärkeimpiä viljelykasveja.

1700-luvun hyödynajan puutarhat

2015-05-03T20:34:08+03:00

1700-luvulla elettiin valistuksen ja hyödyn aikakautta, jolloin ihannoitiin luontoa, esteettisyyttä, monipuolista ravintoa ja ulkoilmaelämää. Tänä aikana kartanoihin, ruukinkartanoihin ja pappiloihin perustetut puutarhat olivat muotopuutarhoja. Muotopuutarhassa pääkäytävän molemmilla puolilla oli neliön tai suorakaiteenmuotoisia kortteleita, joihin istutettiin hyödyllisiä kasveja, kuten omenapuita, kirsikoita, karviaisia ja herukoita. Kukille ja kasvimaille oli omat korttelinsa, viljeltävänä oli yrttejä ja rohdoksia, vihanneksia ja juurikkaita. Kortteleita suojasivat pensas- tai kuusiaidanteet.

Kasvit hankittiin edelleen useimmiten ulkomailta, esimerkiksi Inkoon Fagervikin ruukinkartanoon tuotiin omenapuita Tukholmasta. Myös kokeilunhalua oli, sillä Pietari Kalmin Amerikasta tuomia siemeniä viljeltiin Frugårdin kartanossa Mäntsälässä ja perunaa vuodesta 1749. Kartanot myös kylvivät omenansiemeniä ja näin jalostivat omenalajikkeita. Koristekasveista Suomeen kotiutuivat 1700-luvulla mm. orapihlaja, pensasruusut, pihasyreeni ja siperianhernepensas.

Lähteet: Hortus Fennicus – Suomalainen puutarhataide, Maunu Häyrynen (päätoimittaja) ja toimituskunta, Viherympäristöliitto
Ruoff, Eeva 2002: Vanhoja suomalaisia puutarhoja, Otavan Kirjapaino Oy

1800-luvun maisemapuistoja

2015-05-11T16:33:05+03:00

Fagervikin ruukinkartanoon perustettiin Suomen ensimmäinen maisemapuisto 1790-luvulla. Maisemapuutarhoissa ympäröivää luontoa kaunistettiin, ja puistojen polut risteilivät jättäen väliinsä pieniä puuryhmiä ja koristepensaita, paviljonkeja ja huvimajoja. Suomeen koristekasveja tuotiin esimerkiksi Ruotsista ja Saksasta, siemeniä ja sipuleita tilattiin Keski-Euroopasta.

1800-luvulla puutarhakasveja tuotiin enenevässä määrin Venäjältä. Esimerkiksi Espoossa sijaitsevaan Träskandan kartanoon hankittiin Siperiasta siperianpihtoja ja -lehtikuusia sekä hopeasalavia. Myös sellaiset tutut kasvit kuin terttuselja, kuusamat, jasmikkeet, valamon- ja mustialanruusu tulivat Suomeen idästä 1800-luvulla.

Lähteet: Hortus Fennicus – Suomalainen puutarhataide, Maunu Häyrynen (päätoimittaja) ja toimituskunta, Viherympäristöliitto
Ruoff, Eeva 2002: Vanhoja suomalaisia puutarhoja, Otavan Kirjapaino Oy

1900-luvulla koko kansan huviksi

2015-12-13T21:30:24+02:00

1800-luvun loppupuolella kunnat saivat itsehallinnon ja verotusoikeuden. Tämän ansioista oli mahdollista palkata kaupunkeihin puutarhureita ja pienimpiinkin kaupunkeihin rakennettiin julkisia puistoja, puistikoita ja puistokatuja.

Viheraluesuunnittelusta tuli osa kaupunkien suunnitelmallista toimintaa 1900-luvun alusta lähtien. Samoihin aikoihin julkisten laitosten ympäristöjä ja hautausmaita kunnostettiin puistomaisiksi alueiksi. 1900-luvulta alkaen kaupunkipuistoista on tullut toiminnallisia – puistoihin suunniteltiin lasten leikkipuistoja ja liikuntapaikkoja.

Säätyläisten alun perin hankkimat perennat ja koristepensaat olivat kulkeutuneet torppien ja työläisten pihoihin ja sunnuntaikahveista nautittiin oman pihan syreenimajassa. Puutarhakulttuurista oli tullut kansan eri kerrosten yhteinen harrastus ja ravinnon monipuolistaja.

Lähteet: Hortus Fennicus – Suomalainen puutarhataide, Maunu Häyrynen (päätoimittaja) ja toimituskunta, Viherympäristöliitto
Ruoff, Eeva 2002: Vanhoja suomalaisia puutarhoja, Otavan Kirjapaino Oy