Tarkkaavaisuustehtävä

2017-01-18T09:32:37+02:00

Lue oheinen omaelämäkerrallinen kirjoitus ja vastaa kysymyksiin kirjan kappaletta (S.88-99) apuna käyttäen. Kirjoita vastaukset vihkoon.

-Miila

”Hiiri, jonka sisällä asuu leijona”
Ennen Maijan odotusta hänen äitinsä oli saanut keskenmenon, jonka jälkeen lääkäri ei voinut olla varma, voisiko hän saada enää lapsia. Maijaa odotettiin kuin kuuta nousevaa. Isän vanhempien suku on akateemista, ja konservatiiviset isovanhemmat toivoivat ensimmäisen lapsenlapsensa olevan poika. Nimikin oli päätetty jo etukäteen. Raskausaikana kaikki eivät sujuneet odotusten mukaisesti, vaan äiti sai raskausmyrkytyksen ja Maijan pelättiin kuolevan. Siitä kuitenkin selvittiin ja vanhemmat tahtoivat pitää lapsen sukupuolen yllätyksenä syntymään saakka. He olivat sitä mieltä, että olipa lapsi kumpi tahansa, häntä rakastetaan yhtä paljon, vaikka suvunjatke oli edelleen isovanhempien toiveena.
Kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa synnytys oli käynnistettävä Maijan sydänäänten katoamisen vuoksi. Sydänäänet katosivat, koska napanuora oli kietoutunut hänen ympärilleen. Maailmaan tullut vauva oli hyvin pieni keskonen, jonka aivot kärsivät hetkellisestä hapenpuutteesta. Hengitysvaikeuksien vuoksi Maija vietiin keskoskaappiin. Hapenpuute oli ”aivoissa käynyt vika, mikä nyt sitten varjostaa lopun ikää”. Isovanhemmat hyväksyivät tytön, mutta lastenhoitoapua ei heiltä ollut koskaan tarjolla. ”Ei ollu niinku kiinteetä ukki mummi suhdetta ku oli tyttö.”
Neuvolaiässä opettajaäiti huomasi lapsessaan jotain, mikä poikkesi normaalin tämän ikäisen kehityksestä. Maijan refleksit eivät toimineet niin kuin piti, ja konttaaminen oli vasta haave kaukaisuudessa. Maija piti käsiään nyrkissä puolikoukussa. Kasvatuksen ammattilaisena äiti osasi huolestua ajoissa ja vei lapsen kuntoutukseen muun muassa toimintaterapeutille. Sekä toimintaterapia että myöhemmin alkanut puheterapia jatkuivat aina neljännen luokan loppuun saakka.
Maijalle tehtiin MBD (nyk. AD/HD) -diagnoosi tähän erikoistuneessa sairaalassa hyvissä ajoin ennen esikouluikää, mikä oli tarmokkaan äidin ansiota, mutta koitui isovanhempien häpeäksi.
Ensinnäkin he olivat pettyneitä, ettei lapsi ollut poika. Toiseksi diagnoosi teki tilanteesta vielä katastrofaalisemman. ”Ne käytti termii vammanen niin kauan kun ne eli. Mä yritin aina korjata sitä.” Maija jatkaa, että 1980-luvulla oli katastrofaalista, jos suvussa oli vammainen. Isovanhemmille oli kova paikka kertoa tuttaville tai muulle suvulle vammaisesta lapsenlapsesta. Syytä yritettiin löytää muun muassa Maijan vanhemmista.
Maija muistelee lapsuuden mökkireissuja, jolloin isovanhemmat laittoivat hänet aina syömään eri pöytään ruokalappu kaulassa ja muovilautasilta. Hän muistelee, miten hänelle usein sanottiin, kuinka väsyneitä häneen oltiin. ”Onko se pakko aina ottaa mukaan?” Maija yritti olla kiinnostunut ja koitti ottaa kontaktia isovanhempiinsa, mutta ”koskaan mä en ollu riittävä”. Sen sijaan serkkupoika sai arvostusta. Olihan hän terve poika.
Huolimatta isovanhempien hyljeksinnästä vaikeudet alkoivat vasta yhteiskunnan instituution muodossa nimeltä koulu. ”Siitä lähtien [alkoivat] vaikeudet elikkä lumivyöryilmiö.” Maija aloitti normaaliesikoulussa kahden lapsen paikalla kuusivuotiaana. Hänen äitinsä kertoi siellä Maijan diagnoosista, mutta Maijalle on jäänyt mielikuva, että opettajat eivät tienneet AD/HD:sta mitään eikä heitä olisi kiinnostanutkaan. Maijan puhe kiihtyy hänen kertoessaan esikouluajoista. Hän kertoo paikan olleen pahin mahdollinen ympäristö AD/HD -lapselle väreineen ja lelusekasortoineen. Hän muistelee, miten opettajat syrjivät häntä hänen vilkkautensa ja motoristen taitojen heikkouksien vuoksi.
Mut aina otettiin askarteluis eri juttuihin, kun mun motoriikka ei riittäny leikkaamaan tai piirtämään. Sit ku mä olin tämmönen duracell -pupu, maksimissaan kolme minuuttii penkillä. — Hirveest ääniä kaikkee semmost niinku ärsykkeitä. Emmä pystyny yhtään keskittymään mihinkään. Sitte ku mä en osannu niinku kunnolla kävellä elikkä mulla oli niin huano tää hianomotoriikka sekä sitte tää kehon koordinaatio et mä olin koko ajan turvallani ja mä koko ajan kompuroin ja mä siis loppupeleiski konttailin sitte pitkän aikaa, koska mua hävetti aina kavereitten silmissä ku toion rähmällään. Ja sit mulle sattu ja tapahtu kaikellaisii.
( … ) Esikoulun jälkeen koittivat koulukypsyystestit ja Maijalle suositeltiin vuoden verran koululykkäystä. Samaan tarhaan häntä ei enää huolittu, koska lastentarhanopettajat olivat saaneet tarpeekseen erityistä tukea tarvitsevasta Maijasta. Edessä oli kysymys: minne seuraavaksi. Tuntui, että kukaan ei huolinut häntä, koska kyseessä oli erityislapsi. Maija sai joksikin aikaa paikan erityispäiväkodista, jossa harjaannutettiin perustaitoja, vuorovaikutustaitoja, auktoriteetin vastaanottamista ja koordinaatiokykyä sekä motoriikkaa. Tilanne tuossa erityispäiväkodissa oli parempi, koska henkilökunta oli koulutetumpaa ja heitä oli enemmän.
( … ) Seuraavaksi kyseessä oli koulun aloitus, joka oli ongelmallista, koska erityiskouluja ei ollut lähettyvillä, saati sitten avoimia paikkoja. Säästötoimenpiteisiin vedoten Maija aiottiin laittaa yleisopetukseen. Kohdalle osui kuitenkin eräs koulu, joka oli uusi ja opettajat olivat hankkineet lisää tietotaitoa AD/HD:sta Yhdysvalloista saakka. Yksikkö oli iso ja sijaitsi ”poissa silmistä, poissa mielestä”. Siellä Maija aloitti ensimmäisellä luokalla seitsemänvuotiaana.
Luokan oppilasmateriaali oli hänen mukaansa todella vaikeata. Heistä yhdeksän oli poikia ja Maija oli ainut tyttö. Opettaja työskenteli yksin ilman avustajaa. Heti kouluvuoden alussa Maija hakattiin sairaalakuntoon niin, että hän sai mustelmia ja hänen kätensä meni poikki. Kaikki tällä erityisluokalla olevat oppilaat kärsivät sosiaalisten taitojen heikkoudesta ja tunteiden ilmaiseminen oli heille vaikeaa. Oppilaille oli tarjolla resurssien puitteissa erityisopetusta, tukiopetusta sekä kuraattorin palveluja. Yksityisten maksulliset terapiapalvelut olivat vaikean takana, mutta Maijan onneksi hänelle onnistuttiin saamaan terapiaa jo esi- ja alkuopetuksesta lähtien.
Reissuvihkolla oli suuri merkitys kodin ja koulun väliselle yhteistyölle. Siihen kirjoitettiin useimmiten asiallisesti, mutta Maija muistelee, että ”mua ei mikään muu raivostuttanu ku et sanottiin et nyt sä teit ton ja ton ja nyt tulee viesti vihkoon.”, eikä Maija tiennyt, mitä viestissä luki.
– niin koska siis se, että vaikka mä olin töppäillykki, niinku se ei oo niin konkreettista, kuin normaalin normaali ymmärtää pidemmälle syy-seuraussuhteita, meillä se tapahtuu sormii napsauttamalla, niin me ei välttämättä ymmärretä, et mistä me saatiin se rangaistus vaikka me oltais tehtykin jotain tyhmää, mistä olis jäljet siel lattialla. Aj ku ei se oo minä, emminä satuttanu itteäni.
Viestin kanssa oli pelottavaa mennä kotiin, koska ei voinut olla varma, kuinka pitkävihainen opettaja oli, ja millainen tilanne kotona vietistä seuraisi. Pieni tyttö joutui monesti miettimään, juostako suoraan sängyn alle piiloon, vai uskalsiko jäädä keittiöön keskustelemaan asiasta. Maijaa vaivasi usein, miten paljon hän olisi opettajaa loukannut ja milloin tämä leppyisi.
Lisäksi rangaistuskeinona käytettiin opettajainhuoneen käytävällä ollutta puupääpenkkiä, jossa oli Puupään hattu ja kukka sekä kyltti, jossa luki ”Olen päivän puupää”. Penkki sai viitteitä elokuvasta Pekka ja Pätkä. Penkkiin joutui istumaan muun muassa huonosta kielenkäytöstä, myöhästelystä tai muusta sellaisesta. Maija istuskeli penkillä joskus kolme neljäkin kertaa päivässä.
Hetken kotoa seurattuaan Maijan äiti kävi paikan päällä seuraamassa muutamia oppitunteja ja sai hankittua luokkaan koulunkäyntiavustajan. Koulunkäyntiavustajasta ja käytössä olevista oppimista auttavista metodeista oli Maijalle paljon hyötyä. Avustajan kanssa pidettiin kolme pysäyttävää palaveria päivittäin ja koulupäivästä saatiin strukturoitua kokonaisuus picto-kuvien ja tunnekorttien avulla. Aluksi Maijaa hävetti metodien käyttö kovasti, mutta koska muutkin oppilaat luokassa käyttivät samoja metodeja, häpeä väheni eikä olo ollut niin paljon massasta poikkeava.
Sosiaaliset vaikeudet ajoivat Maijan uudelleen lääkäriin tutkimuksiin. Tällä kertaa tutkimukset kestivät kolme päivää. Tutkimusten aikana Maija sopeutui sairaalassa oloon ja koki suuren pettymyksen joutuessaan takaisin kouluun poikien kiusattavaksi. Maija kertoo kokeneensa paljon pettymyksiä muun muassa siksi, koska ihmiset ovat vaihtuneet hänen koulunkäyntinsä ajan, ja yleensä luokissa käyneet opettajaharjoittelijat harjoittelivat juuri Maijan kanssa. Pettymys oli suuri myös neljännellä luokalla, kun avustaja jäi hänen kohdallaan työttömäksi. Ystävien puutteesta kärsivälle Maijalle oli avustajasta tullut hyvä ystävä, tuki ja turva.
Myös Maijan ratsastusharrastus sai ikävän käänteen, kun harrastuspiireihin, sinne missä oli saanut tuntea olevansa normaali, levisi tieto diagnoosista. Ennakkoluulot näkyivät ohjaajien eleissä. ”Voit uskoo, et ku niille sano et tos menee vammanen ja sille opettajalle, niin asenne muuttu heti.”
Neljännelle luokalle mentäessä tähän kouluun oli tullut erityisluokkien lisäksi yleisopetuksen luokkia. Tilaa yleisopetuksen luokille tarvittiin lisää, minkä vuoksi erityisopetuksen luokat lopetettiin. Täten tieto siirrosta tuli luokka-asteen loppuun mennessä. Taksikyydit vaihtuivat itsenäiseen bussilla matkustamiseen.
Noo sitte piteni taas koulumatka, mentiin uuteen kouluun. Opettaja vaihtu. Kaikki vaihtu. Mut siin vaihees oli jo tottunu muutoksiin siinä mielessä, ettei menny paniikkiin. Ja luokka hajos myös. Joka oli toisaalta pelottavaa, mutta toi uutta jännitystä.
Maija kertoo uudessa koulussa menneen muuten hyvin, mutta kiusaamisen kohdalla asia paheni. Hakkaamiset ja muut kiusaamiset toistuivat useammin ja koulunkäynti alkoi olla niin pelottavaa, että siitä seurasi erilaisia kammoja. Lopulta Maija toivoi, että kouluun ei tarvitsisi enää mennä. Opettaja ei kyennyt ottamaan kaikkia tilanteita tai tapahtumia haltuunsa, mikä lisäsi väärinymmärrysten määrää. Opettaja oli Maijan mukaan puleerattu hienosteleva nainen, joka katsoi asioita sormiensa läpi eikä uskaltanut estää esimerkiksi hakkaustilanteita. ”Opettaja oli nainen, hyvin heikko, hintelä, erittäin rakennekynnet, erittäin puleerattu.” Luokka oli erityisluokka, mutta ”se ei ollutkaan erityisluokanopettaja. Se oli yleisopettaja, joka oli tyätön ja oli ottanut tän pestin vaan niinku sen takia, et sai jollai elämisel rahaa. — Ollu yhtään käytännöllinen, et se korkokengis sielä veteli ja just jossain minihameis sillei et halleluja.”
Tähän uuteen kouluun siirrettiin edellisestä yhteensä kaksi erityisluokkaa. Nykyisessä koulussa oli tuolloin muut luokat yleisopetuksen luokkia ja samassa organisaatiossa oli lisäksi englanninkielinen kansainvälinen koulu. Erityisoppilaita vieroksuttiin ja heistä käytettiin nimitystä ”vajaavirralla käyvä”. Perusteluna tämä nimitys antoi opettajien mukaan erityisoppilaille realistisen kuvan itsestään, koska aivoissa olevien välitysaineiden viemät viestit ovat katkonaisia ja silloin käydään vajaalla virralla. Lisäksi erityisoppilaalta kysyttäessä, mitä luokkaa hän kävi, esimerkiksi välitunnilla, täytyi hänen vastata olevansa vajaavirtaisten luokalla. Maija muistelee suurimman osan opettajista käyttäneen termiä. ”Ja sitte ku ajattelee, et opettajasta lähtee tällänen, niin mikä siirtyy oppilaisiin.”
Kuudennen luokan lopussa opettaja oli sitä mieltä, että Maija olisi siirrettävä lievästi kehitysvammaisten luokalle suorittamaan yläastetta, koska hänen mielensä oli opettajan mukaan niin häiriintynyt. Hän kävikin haastatteluissa kyseiseen kouluun, mutta siellä ajatus sinne siirtämisestä tyrmättiin heti, koska se ei ollut kehitysvammaisten luokanopettajan mielestä suotavaa Maijalle, koska hänen ei olisi saanut tarvittavia haasteita koulutehtävien suhteen. Maijalle yritettiin myös lääkitystä, mutta hän on aina halunnut kieltäytyä niiden käytöstä.
Tarinan lopun voi lukea osoitteesta: http://narratiivinenopetus.wordpress.com/2011/03/16/koulupolkutarina-adhd-aikuisen-kertomana/

1. Mistä Maijan tarkkaavaisuushäiriö mahdollisesti johtuu?
2. Millä tavoin tarkkaavaisuudenhäiriö ilmeni Maijan kohdalla?
3. Millaiset asiat hoidettiin mielestäsi huonosti Maijan tapauksessa? Perustele.
4. Miten vastaavanlaiseen AD/HD-lapsen kohdalla olisi pitänyt toimia esim. tarhassa ja päiväkodissa?
5. Millaisia ongelmia AD/HD voi aiheuttaa lapselle, jos häiriöön reagoidaan väärin.
6. Lääkitys on ollut tehokas apu joissakin AD/HD tapauksissa, mutta kaikki eivät halua lääkitystä. Mistä luulet tämän johtuvan?

Psykologia 3

Tarkkaavaisuustehtävä