Viikko 47

Tekijä: sanna ojala
Maanantaina aloitettiin jouluvalmisteluja leipomalla pipareita ja tekemällä vanhuksille joulukortteja. Simot ja Siskot joulukortti kampanjassa kerätään kortteja laitoksissa/kotihoidossa oleville vanhuksille. Tänäkin vuonna päätimme osallistua lasten kanssa keräykseen. Ihania kortteja valmistui monta ja pitkin viikkoa teemme niitä vielä lisää.






Tiistaina tonttujumppaa salissa musiikin tahdissa liikkuen ja leikkien.
Pienet temppuratailivat päiväkodin puolella.








 Keskiviikkona osa koristeli piparkakkuja ja isommilla oli tehtäviä liiittyen käsitteisiin edessä ja takana.



Suujumppalaisilla mm. musiikkia, nopan mukaan suun eri liikkeitä ja saippuakuplien puhaltamista. 




Torstaina tehtiin metsäretki ja retkellä rauhoituttiin jouluisiin satuhierontoihin. Myös leikin lomassa huilailtiin välillä.


Perjantaina laitettiin lasten kanssa joulu taloon. 




Osa lapsista teki vielä vanhuksille joulukortteja.