6.9 Simpukat ovat nilviäisiä

6.9.1 Nilviäiset

2018-08-01T21:06:43+03:00

Etanat, kotilot, simpukat ja mustekalat ovat nilviäisiä. Kotiloilla ja simpukoilla on suojanaan kalkkikuori.

Nilviäisistä erityisesti etanat ja kotilot ovat pääosin kasvissyöjiä. Simpukat vastaavasti suodattavat vedestä kaikkea orgaanista ainetta. Mustekalat ovat taasen pitkälle kehittyneitä petoja, jotka syövät mm. kaloja ja äyriäisiä.

Nilviäiset ovat yleisiä vesien selkärangattomia. Esimerkiksi kuvan sinisimpukoita elää valtamerissä ja Itämeressä.

Mustekala.

Ukkoetana.

6.9.2 Järvisimpukoilla on suojanaan kalkkinen kuori

2017-11-12T14:34:11+02:00

Simpukoita elää monissa Suomen järvissä ja joissa.

Järvisimpukat elävät pehmeäpohjaisissa seisovissa tai hitaasti virtaavissa vesissä, kuten rehevissä järvissä ja jokien suvannoissa. Suomessa tavataan kahta järvisimpukkalajia: pikkujärvi- ja isojärvisimpukkaa.

Simpukkaa suojaa kaksi ruskean- ja vihreänraidallista saranallista kalkkikuorta, joiden sisäpuolella ovat vaippalehdet. Vaipan eritteestä muodostuva kuori kasvaa reunoiltaan ja eri vuodenaikoina kasvaa hiukan eriväristä kuorta.

Simpukat tulevat yleensä 12–16 senttimetrin pituisiksi, joskus pidemmiksikin.

Simpukan ainoa puolustuskeino on kuoren sulkeminen tähän tarkoitukseen kehittyneillä sulkijalihaksilla. Vaipan suojaan jäävät kiduslehdet ja sisälmyspussi, jossa ovat sydän, mahalaukku, suoli, ruoansulatusrauhaset ja alkeellinen hermosto.

Simpukka on pohjassa pystyasennossa puoliksi liejuun kaivautuneena niin, että siitä näkyy vain suippo takapää. Takapäässä on aukko, josta hengitysvesi ja sen mukana kulkevat ravintohiukkaset virtaavat sisään. Vesi huuhtelee happea kiduksiin. Jätökset poistuvat toisessa päässä olevasta hylkyaukosta. Ruumiin alaosassa on nilviäisille tyypillinen pariton jalka, jonka avulla simpukka liikkuu hitaasti jättäen pehmeään liejuun selvän vaon.

Simpukat kutevat loppukesällä. Koiras laskee siittiönsä veteen, josta ne kulkeutuvat naarassimpukan sisään ja hedelmöittävät kidusten välissä sijaitsevat munasolut. Hedelmöityneet munasolut kehittyvät toukiksi, jotka naaras päästää veteen. Toukat tarttuvat väkäsikkäillä kuorenpuoliskoillaan kalan kiduksiin tai ihon pintaan, jossa ne loisivat muutaman kuukauden. Sen jälkeen ne pudottautuvat pohjaan ja aloittavat itsenäisen elämänsä.

Simpukat ovat erittäin herkkiä vesien likaantumiselle ja happamoitumiselle, jonka vuoksi ne soveltuvat veden laadun tutkimiseen. Simpukat ovat myös monen vedessä elävän eläinlajin tärkeä ravintokohde. Monet pikkusimpukat päätyvät kalojen ravinnoksi, kun taas piisami ja saukko syövät mieluummin suurikokoisia simpukoita.

Muita Suomessa tavattavia makean veden suursimpukoita ovat jokisimpukat ja jokihelmisimpukat. Suurten simpukoiden lisäksi vesissämme tavataan runsaasti pienempiä simpukoita, kuten herne- ja liejusimpukoita. Lisäksi Itämeressä tavataan muun muassa sinisimpukkaa.

6.9.3 Uhattu ja uhanalainen jokihelmisimpukka

2016-12-07T20:22:14+02:00

Jokihelmisimpukka eli raakku on virtaavien, kirkkaiden vesien asukas. Ikää jokihelmisimpukalle voi kertyä yli sata vuotta, joten se on maamme vanhimmaksi elävä eläin. Sen elinkierto on riippuvainen lohikalojen esiintymisestä, sillä sen toukkavaiheet voivat loisia vain lohikaloissa.

Jokihelmisimpukan kohtaloksi koitui 1900-luvun alkupuolen liian voimakas keräily. Jokihelmisimpukka on maamme ainoa simpukkalaji, joka pystyy kasvattamaan helmen sisällään. Helmiäistä erittyy vaippaan joutuneen hiekansirun tai muun roskan ympärille. Parhaat helmet ovat säännöllisen pyöreitä, vaaleita ja kiiltäviä. Luonnossa herneen kokoisen helmen kehittyminen voi kestää jopa 50 vuotta. Tällainen arvokas helmi voi löytyä tuhannesta pyydystetystä simpukasta vain yhden sisältä. Suurin Suomesta löydetty helmi on ollut läpimitaltaan lähes 11 millimetriä.

Jokihelmisimpukka rauhoitettiin Suomessa ensimmäisenä selkärangattomana vuonna 1955. Se on luokiteltu sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti erittäin uhanalaiseksi simpukkalajiksi. Jokihelmisimpukkaa tavataan edelleen paikoin Lapissa, Koillismaalla sekä Etelä- ja Länsi-Suomessa.

6.9.4 Sinisimpukka on Itämeren tärkein nilviäinen

2018-08-01T21:16:24+03:00

Sinisimpukkaa tavataan Suomessa vain Itämeressä.

Valtamerissä sinisimpukat kasvavat suuriksi, jopa yli kymmensenttisiksi. Itämeressä sinisimpukka kuitenkin jää huomattavasti pienemmäksi. Usein se on maksimissaan viiden senttimetrin kokoinen, yleensä huomattavasti pienempi. Itämerellä suolapitoisuus, talvi ja jääpeite rajoittavat simpukoiden kasvua.

Sinisimpukat, kuten muutkin simpukat suodattavat ravinnon vedestä. Itämeren kaikkien sinisimpukoiden on arveltu suodattavan vuodessa vettä koko Itämeren tilavuuden verran. Sinisimpukat ovat tärkeää ravintoa monille eläimille. Kaiken lisäksi sinisimpukoiden muodostamat yhteisöt ovat tärkeitä elinympäristöjä muille lajeille. Sinisimpukka on yksi Itämeren avainlajeista.

Sinisimpukoita voi löytää kiinnittyneenä kiviin tai vaikkapa rakkoleviin. Nimensä mukaisesti sen kuoressa on usein havaittavissa vivahdus sinisestä. Yleisväritys on kuitenkin tummanruskea. Monivuotisena lajina sinisimpukan pinnasta voi havaita kasvuvyöhykkeitä.

Ihmiset pitävät sinisimpukkaa suurena herkkuna, jota tilataan ravintoloissa. Kuitenkin huomattavasti tärkeämpi ravintokohde se on muun muassa haahkalle. Haahkat ovat lähes erikoistuneet sukeltamaan juuri sinisimpukkaa meren pohjasta. Tämän vuoksi vaihtelut sinisimpukkakannoissa vaikuttavat myös haahkojen määriin. Sinisimpukan on todettu kärsivän rehevöitymisestä ja merenlahtien ruoppauksista.

Navigointi

2017-01-24T18:27:48+02:00

Sisällys Tehtävät Tiivistelmä Luvun alkuun