14. Suomalaisia ekosysteemejä

Luvun sisällys

2017-12-18T20:25:53+02:00

14.1 Erilaisia ekosysteemejä
14.2 Suomessa on paljon karuja ja vähän reheviä järviä

14.3 Suomalaiset metsät
14.4 Suot ovat tärkeä osa suomalaista luontoa
14.5 Lapin tunturit

14.6 Termejä

14.1 Erilaisia ekosysteemejä

2017-12-18T20:25:11+02:00

Maaperä ja ilmasto-olosuhteet määrittelevät, millainen eliöyhteisö alueelle voi kehittyä. Koska ilmasto on melko samanlainen laajalla alueella, siellä on usein tietynlaisia ekosysteemejä. Esimerkiksi havumetsävyöhyke jatkuu Suomesta kauas Siperiaan. Metsien välissä on soita ja järviä. Suomi on järvien, metsien ja soiden maa.

Erilaisia ekosysteemejä: Karu ja rehevä järvi, kuiva ja tuore kangasmetsä, räme ja neva.

Eliöt sopeutuvat ympäristöönsä, mutta ne myös muokkaavat sitä.

Lehtipuiden pehmeä lehtikarike muodostaa hajotessaan multaa, jossa lehtipuiden on helpompi kasvaa. Kun männyt tai kuuset yleistyvät metsässä, niiden maahan pudonneet ja maatuvat neulaset pitävät maan happamana. Tällaisessa happamassa maassa lehtipuiden on vaikea menestyä.

Alla on kuvattu Suomen yleisimpiä ekosysteemejä. Itämerta tarkastellaan seuraavassa luvussa. Metsiin ja soihin tutustutaan vielä tarkemmin seuraavassa biologian kurssissa.

14.2 Suomessa on paljon karuja ja vähän reheviä järviä

2018-03-13T06:57:05+02:00

Järvien kasvit ja eläimet ovat riippuvaisia ympäristöstä tulevasta vedestä ja veden mukana tulevista ravinteista. Tuottajien kannalta tärkeimpiä ravinteita ovat typpi ja fosfori. Niiden avulla kasvit pystyvät kasvamaan.

Voidaan sanoa, että luonnontilainen järvi kuvastaa sen valuma-alueen ympäristöä. Valuma-alue on se alue, josta vettä virtaa järveen. Usein järviin laskee yksi tai useampi joki tai puro. Näiden lisäksi lähes kaikkiin järviin laskee ihmisten kaivamia ojia.

Suomen joet ja järvet saavat talvella jääkannen. Joen voimakas virtaus on kasveille ja eläimille haaste.

Järvestä lähtee joki, jonka kautta järven vedet virtaavat seuraavan järveen, jokeen ja lopulta aina mereen. Joen rannalla on helppo nähdä veden virtaavan. Myös järvien vesi on jatkuvassa liikkeessä, mutta sen virtaus on hitaampaa kuin joessa.

Suomen järvet voidaan jakaa kahteen järvityyppiin. Suomen järvistä valtaosa on karuja. Huomattavasti pienempi osa järvistä on reheviä. Karua ja rehevää voi pitää järvityyppien ääripäinä. Todellisuudessa karun ja rehevän väliin mahtuu monia muitakin järvityyppejä. Lisäksi ihmisen aiheuttama rehevöityminen muuttaa järviä.

Alla olevassa taulukossa on esitetty tyypillisiä piirteitä karuille ja reheville järville. Karujen järvien rantakasvillisuus on niukkaa. Vastaavasti rehevillä järvillä kasvillisuus on runsasta.

Järvityypit
Karu järvi	Rehevä järvi
vähän ravinteita	paljon ravinteita
kirkasvetinen	sameavetinen
kasvien tuotanto vähäistä	Kasvien tuotanto (=kasvu) on runsasta, koska ravinteita on saatavilla paljon.
kasvillisuus niukka	runsas kasvillisuus
lohikaloja, mm. muikku, siika	särkikaloja
niukka, mutta monilajinen pohjaeliöstö	lajistoltaan yksipuolinen, mutta runsas pohjaeliöstö
vähän lintuja, mm. kalaa syöviä lintuja kuten kuikka ja isokoskelo	paljon lintuja, mm. puolisukeltajasorsia
Ihmistoiminta voi uhata järven ekosysteemiä.	Rehevöityminen muuttaa karuja järviä reheviksi.

14.3 Suomalaiset metsät

2018-03-15T05:38:51+02:00

Maaperän ravinteiden määrä ja kosteus määräävät, millainen metsä kyseiselle paikalle kasvaa. Kuusi viihtyy kosteassa ja ravinteikkaassa maassa, mänty taas on kuivemman ympäristön puulaji.

© Juha Salminen

Hiekka ja sora läpäisevät vettä hyvin, jolloin tällainen maaperä on kuivaa. Vesi vie mennessään myös paljon ravinteita, jolloin ne eivät pääse kertymään maaperään. Tällaisille paikoille kehittyy kuiva kangasmetsä. Sen pääpuulajina on mänty. Lisäksi metsässä voi olla yksittäisiä kuusia, rauduskoivuja ja haapoja. Pensaskerrosta ei juuri ole. Kenttäkerroksessa metsän pohjalla on jäkäliä, puolukkaa ja kanervaa.

Kuiva kangasmetsä.

Jos maaperä on paremmin vettä sitovaa moreenia, ravinteita on enemmän kasvien käytettävissä. Tällöin paikalle kehittyy tuore kangasmetsä. Valtapuulajina on kuusi. Myös raudus- ja hieskoivuja sekä haapaa on yleisesti. Pensaskerroksessa kasvaa pihlajaa ja pajuja. Kenttäkerros on rehevä, ja siellä kasvaa mustikkaa, heiniä, oravanmarjaa ja metsätähtiä. Vanhimmat hyvin kehittyneet metsät ovat varjoisia, ja niiden pohjakerroksessa on paljon sammalia.

Tuore kangasmetsä.

Jos maaperä on hyvin ravinteikasta ja vettä sitovaa, paikalle voi kehittyä hyvin runsaslajinen lehto. Lehdoissa on paljon kasvillisuutta, joiden karike muodostaa multaa. Siksi monet lehdoistamme on raivattu aikoinaan pelloiksi. Lehtoja suomalaisista metsistä on vain noin seitsemän prosenttia.

Lehtojen tyypillisiä puita ovat erilaiset lehtipuut eli koivut, haapa ja pihlaja. Jos lehto on eteläisessä Suomessa, siellä voi olla myös jaloja lehtipuita kuten tammia, vaahteroita ja jalavia. Myös kuusi viihtyy lehdossa. Lehtojen aluskasvillisuudessa on muun muassa ruohoja ja pensaita, muun muassa pähkinäpensaita.

Lehto.

SUOMEN METSÄT
Piirre	Kuiva kangas	Tuore kangas	Lehto
Maalaji	hiekka, sora	moreeni	multa
Veden saatavuus	huono	hyvä	hyvä
Valon määrä kenttäkerroksessa	suuri	pieni	keväällä suuri, kesällä pieni
Pääpuulajit	mänty	kuusi	lehtipuut
Aluskasvillisuus	jäkäliä, sammalia, puolukka	varpuja, mm. mustikka	pensaita, heiniä, vuokkoja jne.
Eläimistö	melko niukka	kuusimetsän lajistoa	runsas
Levinneisyys	koko Suomi, mm. harju- ja kallioalueet	koko Suomi	Etelä-Suomi

Puistot eivät ole varsinaisia metsiä, mutta ne ovat monelle kaupunkilaiselle tutuin ekosysteemi.

Puiston eläimiä ja kasveja. Kuva: Viinikan puisto Tampereelta. © Juha Salminen, kuva soveltuu myös VR-laseilla katsottavaksi.

14.4 Suot ovat tärkeä osa suomalaista luontoa

2017-12-10T07:47:15+02:00

Suomen pinta-alasta on lähes kolmannes suota. Suolla pintamaa on turvetta eli heikosti hajonnutta kasvijätettä. Turvetta syntyy, kun jollain alueella veden kierto hidastuu ja seisovassa viileässä vedessä kasvien hajoaminen hidastuu. Suomalaisessa ilmastossa on tähän otolliset mahdollisuudet runsaan kosteuden, vähäisen haihtumisen ja viileyden takia.

Osa soista on puuvaltaisia. Räme on Suomen yleisin suotyyppi. Rämeellä kasvaa harvakseltaan mäntyjä. Tämän lisäksi rämeelle tyypillisiä kasveja ovat suopursu, vaivaiskoivu ja kanerva. Sammaleet ovat pääosin rahkasammalia.

Räme.

Korpi on toinen puustoinen suotyyppi. Korpi on rehevää suota, jossa kuuset ja lehtipuut kasvavat ohuessa turpeessa. Toisin kuin rämeellä, korvessa kenttäkerroksen valtalajina kasvaa usein heiniä ja kortteita.

Korpi.

Tyypillinen mielikuva suosta on neva. Neva on avosuo, eli siellä ei kasva juurikaan puita. Nevan paksu turvekerros on kertynyt tuhansien vuosien aikana heikosti hajonneesta rahkasammaleesta. Kasveista nevalle tyypillisiä ovat esimerkiksi hauskannäköiset suovillat. Nevan keskeltä voi löytyä myös rimpiä eli avovesialueita.

Neva.

14.5 Lapin tunturit

2017-01-24T18:12:34+02:00

Tunturit ovat Pohjois-Suomen vuorimaisia muodostumia. Mielikuvissa tyypillinen tunturi on usein pyöreähuippuinen kero. Tunturin laki on aina puuton paljakka. Paljakka syntyy karujen kylmien ilmasto-olosuhteiden takia.

Lapin korkeat huiput ovat alttiita kovalle pakkaselle ja tuulelle. Koska puut eivät menesty tällaisissa olosuhteissa, eliöstöllä on entistä vähemmän suojaa sääilmiöitä vastaan. Siksi paljakan kasvisto on sopeutunut olosuhteisiin usein pienellä maanmyötäisellä kasvutavallaan. Myös eläimet ovat pieniä ja pääsevät suojaan lumen alle tai kivenkoloihin.

Halti on Suomen korkein kohta.

Tunturin rinteellä on erilaisia kasvillisuusvyöhykkeitä. Aivan tuntureiden juurella kasvaa havumetsää. Kun noustaan korkeammalle, tunturikoivusta tulee valtapuu. Puurajan tuntumassa tunturikoivut vaihtuvat vaivaiskoivuiksi. Mitä pohjoisemmassa ollaan, sitä matalammalta puuraja alkaa.

Alapaljakalla kasvaa yksittäisiä tunturikoivuja, katajia sekä sammalia ja jäkäliä. Keskipaljakalla kasvaa vaivaispajuja sekä erilaisia heiniä kuten lampaannataa ja tunturivihvilää. Kasvillisuus alkaa olla laikuttaista. Haltin huipulla on yläpaljakkaa, jossa on lumenviipymiä eli paikkoja, joista lumi ei sula edes kesällä. Yläpaljakalla yhtenäinen kasvipeite puuttuu kokonaan.

Tuntureille tyypillistä ovat myös jyrkät kallioseinämät eli pahdat sekä rakkakivikot, joissa tyypillisesti kasvaa vain erilaisia jäkäliä.

Kiiruna viihtyy tunturin laella.

14.6 Termejä

2017-01-06T10:14:07+02:00

Maaperä on kallioperän päällä oleva irtonainen maa-aines.
Metsän kasvillisuus voidaan jakaa kasvillisuuskerroksiin: puukerros, pensaskerros, kenttäkerros ja pohjakerros.
Valtapuulaji on alueen runsaslukuisin puulaji.
Moreeni on lajittumatonta maa-aineista, jossa on niin suuria kiviä kuin hyvin hienoa saveakin.
Kuiva kangasmetsä on mäntyvaltaista, usein talouskäytössä olevaa metsää.
Tuore kangasmetsä on kuusivaltainen, kostea moreenin päällä kasvava metsä.
Lehto on kostea ja hyvin ravinteikas, usein lehtipuuvaltainen metsä.
Turve on heikosti hajonnutta hapanta kasvijätettä.
Räme on mäntyvaltainen suo.
Korpi on kuusivaltainen rehevä suo.
Neva on puutonta suota.
Humus on vedessä olevaa hienoa hajoamatonta kasviainesta, joka samentaa vettä.
Kero on pyöreälakinen tunturin laki.
Paljakka on puuton tunturin laki.
Puuraja tulee vastaan tunturilla, kun siirrytään niin korkealle, että puut eivät enää menesty.
Lumenviipymä on alue, jossa lumi sulaa vasta myöhään kesällä tai kylminä kesinä ei lainkaan.

Navigointi

2017-01-24T18:35:15+02:00

Sisällys Tehtävät Tiivistelmä Luvun alkuun