Malliesseitä & muita linkkejä (kopio)

2020-11-09T07:13:10+02:00

ALOITUSTEKNIIKOISTA: esimerkkejä kiinnostavista romaanien aloituksista (eivät välttämättä sovellu suoraan kirjoitustaidon kokeessa käytettäviksi)

Esseen aloitus ja lopetus (Prezi)

Esseiden aloitus, lopetus ja otsikointi (listaus)

Täydellinen äidinkielen essee rakentuu hyvistä valinnoista

Lauseet ja ilmaisu: hivenen edistyneempää teoriaa erityisesti premium-tason kirjoittajille

***

Kirjoitustaidon yo-koe, kevät 2019

Tällaisella tekstillä kirjoitustaidon kokeesta sai täydet pisteet

Lisää kevään 2019 laudatur-esseitä

3. Huumoria eri kulttuureissa tai alakulttuureissa

Alakulttuurihuumorin elämä ja teot
Otsikossa intertekstuaalisuutta eli viittaus suurten henkilöiden elämäkertoihin

Tiettyyn kulttuuriin, kuten suomenruotsalaisiin, pohjoismaalaisiin tai eurooppalaisiin kuuluminen antaa turvallisuuden tunnetta ja massaylivoimaa yhteisten asioiden ajamiseen mutta ei monen mielestä tunnu juuri sen henkilökohtaisemmalta kuin verovelvollisuus. Ihmisillä onkin tapana ajautua pienempiin alakulttuureihin, jotka syntyvät jonkin kantavan aiheen ympärille. Sherlock-fanit, alttoviulistit ja tietyn lukion opiskelijat muodostavat kukin oman alakulttuurinsa, joko kivijalkapohjalle saman katon alle tai sitten yhteisille sivuille internetissä. Jokaisen alakulttuurin kulmakiveksi tarvitaan kuitenkin yhteinen huumori, joka on paitsi luonnollisestikin hauskaa, myös tärkeä työväline kulttuurien sisällä ja mahdollinen avain törmäystilanteissa.

Ajatus kulttuureista ja alakulttuureista eräänä ihmislajille tyypillisenä ilmiönä (kirjoittajan valitsema näkökulma aiheeseen, tällainen edellyttää jonkin verran yleissivistystä). Havainnollistavia esimerkkejä. Rakennustekniikkakuvastoa hyödyntävä metafora. Johdatellaan käsittely itse aiheeseen eli huumoriin. Otetaan puheeksi lukiolaiset, joista seuraava kappale jatkaa (sidoksisuutta rakentava strategia):

Lukiolaisten alakulttuureja voi helposti havainnoida jokahelmikuisessa penkkarirekkahumussa, mikäli karkkien nappailultaan kerkeää. Ylen sivuilla 16.2.2017 julkaistu Kirsi Matson Mäkelän artikkeli “Abit nauravat Trumpille – katso kuvat penkkarijulisteista eri puolelta Suomea” kokoaa kymmeniä kuvia kevään abirekkojen iskulauseista. Usein julisteissa vitsaillaan yleisesti lukiolaisia koskevien asioiden, kuten Ylioppilaslautakunnan ja kirjoitusarvosanojen kustannuksella, oranssina helottavia Trumpin naamoja ja muita yleispoliittisia aiheita unohtamatta. Toisaalta yleisen lukiolaisten alakulttuurin viitan alle mahtuu myös yksittäisten lukioiden omat sisäpiirivitsit: Lukioiden oppilaat voivat koulukohtaisen penkkarihuumorin avulla pönkittää oman oppilaitoksensa statusta musiikki- taide- tai huippulukiona. Aiemmin noroviruksen riivaaman Tampereen Kalevan lukion opiskelijat taas ilakoivat ”Se on noro! -julisteella.

Käsittely siirtyy selkeää siirtymätekniikkaa hyödyntäen yhteen aineistoista ja hyödyntää sitä esimerkkinä siitä, mitä edellisessä kappaleessa on sanottu. Aineisto esitellään ytimekkäästi ja sitten siitä poimitaan oman näkökulman kannalta relevantti sisältö eli alakulttuureja ja niiden omaa huumoriaan koskeva ajatus.

Ihmiselle tulee hyvä olo, kun ymmärtää vitsin, jonka pointti menee ryhmään kuulumattomilta ohi – tähän perustuu yhtä lailla sekä artikkelin kuvaamien lukiokohtaisten penkkarijulisteiden että perinteisten abivideoiden suosio. Valikoidun joukon kanssa nauraminen antaa todistuksen ryhmään kuulumisesta.

Analysoidaan (tietyn alakulttuurin) sisäpiirihuumorin (josta edellisessä kappaleessa oli kyse, eli kappaleet kytkeytyvät toisiinsa tällä tavalla) funktiota: se vahvistaa ryhmään kuulumisen tunnetta. Tässä näkyy jälleen tietty psykologinen yleissivistys, jonka varaan esseen käsittelyn näkökulma rakentuu.

Seuraavan kappaleen alussa mainitaan edellisen kappaleen teema eli lukion oppilaskunta, jolloin siirtymästä tulee selkeä ja kappaleiden välille muodostuu sidoksisuutta.

Lukion oppilaskuntaa paljon pienempiäkin alakulttuureja löytyy. Kuluneen vuoden aikana minulla on ollut kunnia olla luomassa uutta pikkuruista alakulttuuria ja elää osana sitä: Joulukuussa 2017 nimittäin kyllästyin loputtomiin bussimatkoihin, jotka puhaltavat opiskelijan elinvoiman pakokaasuna ilmaan, ja muutin kahden lukiokaverin kanssa yhteiseen asuntoon Oulun keskustassa. Kommuuniin melkein kuuluu neljäskin asukas, mutta hän ei maksa vuokraa lähes päivittäisestä asunnolla viihtymisestään huolimatta, eikä näin ansaitse enempää tilaa tekstissä. Kimppakämppäasujien oman miniatyyrisen alakulttuurin, tai alivuokralaisittain alikulttuurin syntymiseen ei mennyt kauan: Asunto oli viikossa saanut nimekseen ”pesä”, sekä muutamassa kuukaudessa vakiintuneen uuden murteen, joka on imenyt tyylillisiä vaikutteita niin animaatiosarja ”Pasilan” Rauno Repomiehen puhetavasta kuin viron kieliopista. Ryhmällä on oma huumorinsa, joka yhdistelee vanhoja yhteisiä kokemuksia ja tekee pilkkaa ryhmän arkisista ja poliittisista vastavoimista. Myös penkkarirekkojen lukiolaishuumori elää ja voi hyvin seiniemme sisällä. Tässä “alikulttuurissa” huumori on toiminut parhaassa muodossaan ja tiivistänyt saman sähkölaskun alle päätyneet lukiolaiset omaksi perheekseen.

Havainnollistava esimerkki, oma kokemus, kirjoittaja kertoo pienen tarinan (joka voi olla tosi tai keksitty). Kappaleen lopussa kirjoittaja johtaa tarinan konkretian pohjalta abstraktimman päätelmän, joka tukee esseen näkökulmaa.
Seuraavassa kappaleessa jatketaan edellisen kappaleen teemasta eli kommuunin pienoiskulttuurista:

Miniatyyrikulttuurimme luonnollisestikin törmää silloin tällöin myös arvoiltaan hyvin erilaisiin alakulttuureihin. Kohtaamiset erään miltei poliittiseen äärioikeistoon sijoittuvan historianopiskelijaporukan kanssa ovat luonnollisestikin vaatineet sateenkaariparista ja kahdesta muusta melko liberaalista hörhöstä koostuvan joukkomme keskustelutapojen uudelleenkalibrointia. Huumorin monitoimityökalu on kuitenkin osoittautunut todelliseksi apuvälineeksi myös näissä tilanteissa. Suhtautumalla vakaviinkin aiheisiin hieman rennommin saadaan molempia osapuolia etääntymään omista arvokuplistaan sen verran, että keskustelu ilman jatkuvaa hyökkäystä on mahdollista.

Kommuuniesimerkin kautta havainnollistetaan erilaisten alakulttuurien - ja huumorintajujen - törmäyksiä ja tapaa ratkaista siten syntyvät ongelmatilanteet. Näin tarinan avulla voidaan luontevasti ottaa käsiteltäväksi abstraktimman tason ajatuksia ja tekstiin syntyy jatkuvuutta. Lukija myös kiinnostuu kuulemaan lisää omaan kokemukseen perustuvasta kommuuniesimerkistä ja näin lukija koukutetaan lukemaan eteenpäin.

Seuraava kappale jatkaa tästä aiheesta ja tarkastelee sitä uudesta näkökulmasta, alakulttuurihuumorin huonoja puolia esille tuoden:

Erilaisissa alakulttuureissa muhivalla huumorilla voi kuitenkin olla myös huonoja puolia. Jarno Hietalahti käsittelee huumorin uhkia artikkelissaan “Huumori on muutakin kuin viatonta ilottelua”. Teksti on julkaistu Uutistamo-verkkosivulla 4.8.2016. Hietalahti puhuu tekstissään ihmisten reaktioista kiistanalaiseen, mahdollisesti loukkaavaan huumoriin ja kannustaa yrittämään tunnistaa syyt sen taustalla, millaisille asioille nauraa. Omat kohtaamiseni aiemmin mainittujen historianopiskelijoiden kanssa ovat konkretisoineet asiaa: Keskustellessa ja vitsailua kuunnellessa on käynyt selväksi, että esimerkiksi äärioikeistolaista sanomaa saa vapaasti levittää meemien ja tekstien muodossa internetissä, kunhan oletuksena on, että kyseessä on vain vitsi. Kun samaa rasistista vitsiä kuitenkin toistetaan tarpeeksi monta kertaa, se alkaa muuttua lukijalle todeksi. Kuten Hietalahti toteaa: “Vaikka huumori onkin ilmiasultaan kevyttä, se ei ole irrallaan inhimillisestä vakavuudesta”. Hiukan arkisemman tason esimerkkinä samasta ilmiöstä toimivat netin hupisivustojen jatkuvalla syötöllä tuottamat vitsit sanomaansa tuputtavista vihaisista vegaaneista. Vähän aikaa sitten asiaa pohtiessani totesin itsekin, että minulla jollain tasolla on mielikuva vegaaneista itseään hehkuttavina maailmanparantajina. Tarkemmin miettien jouduin kuitenkin myöntämään, etten ole ikinä tavannut tällaista kiukkuista vegaania – vegaanivastaisia vitsejä sen sijaan olen nähnyt lukemattomia. Minä, sen paremmin kuin Jarno Haanpääkään, en väitä, että internethuumoria pitäisi alkaa suurella mittakaavalla sensuroimaan, – eiköhän riitä kun Kiina ja Venäjä harrastavat tätä – mutta ruudun ääressä kannattaa välillä pyähtyä ajattelemaan, näyttävätkö sivuston julkaisemat vitsit ajavan jotain agendaa.

Kirjoittaja vetää mukaan toisen aineiston, referoi sen keskeisen sisällön ja tuo esille julkaisutiedot. Aineisto juonnetaan mukaan käsittelyyn luontevasti: se ikään kuin tarjoaa kaivattua tietoa juuri silloin, kun sitä pohdiskelussa kaivataankin. Aineiston abstraktimpi sisältö kytketään esseen käsittelyssä mukana kulkevaan havainnollistavaan tarinaan. Keskeisenä ajatuksena tässä kappaleessa on siis sisäpiirihuumorin mahdollinen turmiollisuus ja se, kuinka huumori voi istuttaa ihmisen mieleen kaikenlaisia stereotypioita, rasistisiakin. Lopuksi kirjoittaja ottaa kantaa asiaan toteamalla, ettei kannata sensuuria vaan ilmiön tiedostamista ja asiaan kuuluvaa kriittisyyttä.

Viimeinen kappale jatkaa alakulttuuriaiheesta yhteenvedonomaisesti:

Eri alakulttuurien – lukiolaisten, historianopiskelijoiden ja pesässä asujien – viljemä huumori voi päällisin puolin vaikuttaa keskenään hyvin erilaiselta, mutta pinnan alla vaikuttavat samat tavoitteet: kokea yhteenkuuluvuutta, käsitellä keveitä ja painavia asioita sekä pestä ryhmän likapyykkiä. Alakulttuurin huumorilla on oma elämänsä, joka muovautuu ajan kuluessa. Huumori voi levittää ideoita, pilata lukion yhteishengen tai rakentaa kodin. Mitä huumori elämänsä aikana tekee, on vitsiniekkojen päätettävissä.

Vilhelmiina Savolainen

VAROITUS: Vaikka essee on saanut korkeimmat pisteet, siinä on joitakin kieli- ja oikeinkirjoitusvirheitä!

MALLIESSEITÄ: TÄTÄ TUTKIMALLA SAATTAA YMMÄRTÄÄ, MILLAISIA KIRJOITUSTAIDON KOKEEN ESSEIDEN OLISI HYVÄ OLLA!

Malliesseitä & muita linkkejä (kopio)