Akvarelliryhmän kuvakertomuksia

Tekijänoikeuslisenssi

2020-03-26T12:39:26+02:00

Kuvakertomukset, joiden tekijät ovat Keravan Opiston akvarellimaalausopiskelijat, on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

Akvarelliryhmän opiskelijat valitsivat tarinan, sadun tai itselleen merkityksellisen tapahtuman ja maalasivat siitä pienen kuvakertomuksen.

2020-04-01T15:41:52+03:00

Hipsuvarvas ja Nököhammas

2020-04-24T17:12:39+03:00

Tekijä Pirjo Hildén

Ensimmäinen satu, joka minulle iltasatuna luettiin, oli Hipsuvarvas ja Nököhammas. Kertomus kahdesta hiirilapsesta, jotka joutuvat erilleen vanhemmistaan. Kokevat hurjan seikkailun ja tapaavat ystävällisiä, avuliaita metsän eläimiä sekä viimein löytävät myös vanhempansa. Ja tietenkin elävät onnellisina elämänsä loppuun saakka. Tämä satu maalasi mieleeni uusia asioita, pelottavia, yllättäviä, lohdullisia ja iloisia. Lähtemättömiä kuvia jotka nyt 65:n vuoden jälkeen saavat myös konkreettisen muodon.

Hipsuvarvas ja Nököhammas sekä heidän isänsä ja äitinsä eivät koskaan olleet tunteneet muuta kotia kuin Kolonurkan keittiön kaapin alla.

Kuljettuaan uutta kotia etsien he tulevat pienen joen rantaan. Herra Hiirinen asetti sillaksi kaarnanpalan ja hiirilasten ylittäessä jokea silta murtui. He seilasivat kaarnanpalan kyydissä ja virta syveni ja leveni ja kääntyi äkkiä pimeään ja synkkään metsään. Ympärillä oli suuria kiviä ja kallioita ja hiiriparat pelkäsivät joka hetki.

Kaarnanpalan hajoaa palasiksi ja Hipsuvarvas ja Nököhammas joutuvat veden varaan. Nököhammas pääsee ison lumpeenlehden päälle ja vetää vesiruohoon takertuneen Hipsuvarvas viereensä lehdelle.

Vesirotta kuljettaa lopulta lapset rantaan ja he tapaavat muitakin avuliaita metsän eläimiä. He menevät yhdessä kysymään Pöllösedältä kuinka hiirilapsia olisi parasta auttaa. Eläimet tuovat hiirulaisille ruokaa ja rakentavat heille suloisen pikku talon.

Lapset kuitenkin ikävöivät vanhempiaan ja talven kynnyksellä Nököhammas lähtee etsimään heitä. Odotettuaan kauan Hipsuvarvas ottaa kiiltomatolyhdyn ja lähtee hänen peräänsä. Kuljettuaan hyvän matkaa hän näkee jäljet lumessa ja löytää Nököhampaan nenäliinan. Siinä ovat hänen nimikirjaimensa.

Nököhammas on sillä välin löytänyt isän ja äidin ja lopulta Hipsuvarvas löytää heidät. He kulkevat onnellisina kiiltomatolyhdyn valossa takaisin suloiseen pikku taloonsa ja elävät siellä onnellisina elämänsä loppuun saakka.

Hiirulaisen hieno maja

2020-04-01T15:36:15+03:00

Tekijä Marjut Kyyrö

Hiirulaisen hieno maja

oli vanha kenkäraja.

Siellä hiirulainen eli,

pienoisiaan paimenteli.

Antoi maitoa ja pullaa,

lauloi illoin tuutilullaa.

-Martti Haavio-

1958

Korppi ja kettu

2020-04-01T15:36:43+03:00

Tekijä Anneli Siltanen

Tarinan on kirjoittanut Aisopos. Suomennos Kati Weiss.

Olipa kerran korppi, joka oli kuuluisa tyhmyydestään. Eräänä päivänä se löysi ison juustonpalan. Se lenteli ympäriinsä ja esitteli juustoaan ylpeänä metsän väelle.

Silloin paikalle saapui ovela kettu, joka oitis huomasi juuston korpin suussa. Ketun tuli nälkä, ja se päätti huijata herkkupalan itselleen. Pahat mielessään kettu käveli korpin luo ja kumarsi sille kohteliaasti.

”Hyvää päivää, rakas ystäväni. Kuinka kaunis sinä tänään oletkaan!”, kettu kehui. Korppia ketun puheet ilahduttivat. Se ei kuitenkaan voinut vastata ketulle mitään, sillä sillähän oli juustonpala suussaan.

”Sinulla on kauniit pyrstösulat”, jatkoi kettu kehumistaan. Korppi näytti entistä tyytyväisemmältä, mutta pysyi edelleen hiljaa. Se ei kuitenkaan malttanut olla pyrähtelemättä ilmaan komeine sulkineen.

Kettu mietti hetken ja jatkoi sitten korpin imartelua:

”Olen kuullut, että sinulla on myös kaunis lauluääni. Voi jospa joskus saisin kuulla, kun sinä laulat.“

Nyt korppi oli kehuista niin mielissään, ettei se enää pystynyt olemaan hiljaa. Se halusi ylpeänä esitellä laulutaitoaan.

Korppi avasi suunsa ja alkoi raakkua.

Ja kuinka kävikään! Herkullinen juustonpala putosi suoraan ketun suuhun.

Kettu nauroi ja hävisi metsään juustonpala vatsassaan. „Kehuin korppia kauniiksi, mutta viisas se ei totisesti ole. Viisas ei nimittäin usko kaikkea, mitä hänestä sanotaan.”

Sen pituinen se.

Joutsen

2020-04-01T21:55:04+03:00

Tekijä Annalena Saarikivi

Kertomus on Maaret Tukiaisen Pohjolan voimaeläimet -kirjasta.

Tarinan ensimmäisessä osassa on kertoja, joutsen, jonka siipeen on sattunut.

Tarinan seuraavassa osassa joutsen pelkää, mutta muistaa menneen kesän ja sen, kuinka hänellä oli poikaset kasvatettavana puolison kanssa ja pesä puolustettavana.

Tarinan kolmas osa kertoo sinnikkyydestä. Kuinka joutsen löytää muistostaan voiman kohota siivilleen ja lähteä puolisonsa perään muuttomatkalle.

"Käännyin lähteäkseni. Iskin siipeni veteen, poljin vettä ja kohosin ilmaan. Hetken päästä leijuimme jo taivaalla. Jos joku olisin katsonut meitä alhaalta, se olisi nähnyt, miten kahdesta isosta ja kahdesta pienemmästä muodostui tummia pilviä vasten tuskin havaittava, valkoinen tahra." (Maaret Tukiainen, Pohjolan voimaeläimet)

Kasvun ihme

2020-04-01T15:37:58+03:00

Tekijä Hannele Partanen

Kananmunien litsaamiskilpailu

2020-04-01T15:38:24+03:00

Tekijä Kaisa Lampinen

Kananmunien litsaamiskilpailu on vanha, ilmeisesti ortodoksinen perinneleikki. Kisa käydään pääsiäspäivänä juhla-aterian yhteydessä.
Hauska kisa innostaa sekä lapsia että aikuisia!

Leikissä kilpailijoilla on värjätyt, kovaksi keitetyt kananmunat.

Tarkoituksena on saada vastapelaajan muna rikki kopauttamalla munia yhteen.

Voittaja on se, jonka muna säilyy koko kisan ajan ehjänä. Voittaja saa palkinnoksi jonkun ylimääräisen herkun esim. vähän suuremman suklaamunan. Kisan jälkeen munat syödään aterian yhteydessä.

Lennä, lennä leppäkerttu

2020-04-01T15:38:54+03:00

Tekijä Marja-Liisa Korkeamäki

Lennä, lennä leppäkerttu ison kiven juureen, siellä on sun isäs, äitis, keittää sulle puuroo.

Punahilkka

2020-04-06T15:56:24+03:00

Tekija Reetta Väänäsen

Punahilkka 2020

Punahilkka tiesi, että mummo sairastelee. Äiti oli juuri leiponut. Siispä leivonnaiset ja vähän muutakin mukaan ja mummolaan. Punahilkka puki ylleen punaisen hupparinsa, otti äidin antaman korillisen ruokia ja lähti metsän kautta.

Susi raukka oli eksynyt asuinalueen lähelle ja kadottanut laumansa. Se oli nälissään. Punahilkalta se sai kuulla ruoasta ja nälkä iski. Se päätti mennä mummolaan odottamaan. Jospa siellä saisi nälkänsä sammumaan. Mummolaan siis kiireesti!

Susi säikäytti mummon ja mummo pyörtyi sängyssään. Susi piilotti mummon peitteen alle ja meni itse huilailemaan vuoteen lämpöön. Punahilkka kauhistui, kun taas näki suden, vieläpä mummon sängyssä, ja huusi riistanvartijan paikalle.

Vartija selvitti sudelle, ettei sen paikka ole asutuksen lähellä, vaan sen on pikaisesti mentävät lähikorpeen, missä sen lauma asustelee. Susi sai myös oikeata syötävää riistanruokintapaikalta.

Mummo virkosi ja iloitsi erityisesti Punahilkan vierailusta. Lopulta riistanvartija ja mummo keittelivät yhdessä kahvit ja kaikki kolme nauttivat pullantuoksuisesta kevätpäivästä.