7.3 Tehostettu tuki

Tehostettu tuki

Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea hänelle tehdyn oppimissuunnitelman mukaisesti [76]. Tehostettu tuki tulee järjestää laadultaan ja määrältään oppilaan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Tehostettua tukea annetaan silloin, kun yleinen tuki ei riitä, ja niin kauan kun oppilas sitä tarvitsee. Oppilaan tehostettu tuki suunnitellaan kokonaisuutena. Se on luonteeltaan vahvempaa ja pitkäjänteisempää kuin yleinen tuki. Oppilas tarvitsee yleensä myös useampia tukimuotoja. Tehostettu tuki annetaan muun opetuksen yhteydessä joustavin opetusjärjestelyin.

Tehostetun tuen aikana voidaan käyttää kaikkia perusopetuksen tukimuotoja, lukuun ottamatta erityisen tuen päätöksen perusteella annettavaa erityisopetusta ja oppiaineiden oppimäärien yksilöllistämistä. Esimerkiksi osa-aikaisen erityisopetuksen, opintojen yksilöllisen ohjauksen ja kodin kanssa tehtävän yhteistyön merkitys korostuu tehostetun tuen aikana. Myös oppilashuollon osuutta oppilaan hyvinvoinnin edistäjänä ja ylläpitäjänä vahvistetaan.

Tuki järjestetään opettajien ja muun henkilöstön yhteistyönä. Tehostetun tuen aikana annettava tuki kirjataan oppimissuunnitelmaan. Oppilaan ja huoltajan kanssa tehtävän yhteistyön merkitys korostuu. Oppilaan oppimista ja koulunkäyntiä tulee seurata ja arvioida säännöllisesti tehostetun tuen aikana. Mikäli arvioinnin perusteella todetaan tuen tarpeen muuttuneen tai annettu tuki ei hyödytä oppilasta, päivitetään oppimissuunnitelma vastaamaan uutta tilannetta.

7.3.1 Pedagoginen arvio

Tehostetun tuen aloittaminen perustuu pedagogiseen arvioon. Kirjallisessa pedagogisessa arviossa kuvataan

  • oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin kokonaistilanne koulun, oppilaan sekä huoltajan näkökulmista
  • oppilaan saama yleinen tuki ja arvio eri tukimuotojen vaikutuksista
  • oppilaan vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet, oppimisvalmiudet sekä oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvät erityistarpeet
  • arvio siitä, millaisilla pedagogisilla, oppimisympäristöön liittyvillä, ohjauksellisilla, oppilashuollollisilla tai muilla tukijärjestelyillä oppilasta voidaan tukea
  • arvio tehostetun tuen tarpeesta.

Yhteistyö oppilaan ja huoltajan kanssa on tärkeää sekä tarpeiden selvittämisen että tuen suunnittelun ja onnistuneen toteuttamisen kannalta. Oppilaan opettaja tai opettajat yhdessä laativat kirjallisen pedagogisen arvion. Tarvittaessa arvion laatimisessa käytetään myös muita asiantuntijoita. Pedagogisen arvion laatimisessa hyödynnetään oppilaalle jo mahdollisesti osana yleistä tukea laadittua oppimissuunnitelmaa. Mikäli oppilaalla on kuntoutussuunnitelma tai muita suunnitelmia, hyödynnetään niitä huoltajan luvalla.

Tehostetun tuen aloittaminen, järjestäminen ja tarvittaessa palaaminen takaisin yleisen tuen piiriin käsitellään pedagogiseen arvioon perustuen moniammatillisesti yhteistyössä oppilashuollon ammattihenkilöiden kanssa [77]. Käsittelyä koskevat tiedot kirjataan opetuksen järjestäjän päättämällä tavalla, esimerkiksi kirjallisesti laadittuun pedagogiseen arvioon.

7.3.2 Oppimissuunnitelma tehostetun tuen aikana

Tehostetun tuen aikana oppilaalle järjestettävä tuki kirjataan oppimissuunnitelmaan [78]. Oppimissuunnitelma on opetussuunnitelmaan perustuva kirjallinen suunnitelma oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tavoitteista, tarvittavista opetusjärjestelyistä sekä oppilaan tarvitsemasta tuesta ja ohjauksesta.

Tavoitteena on turvata oppilaalle edellytykset edetä opinnoissaan ja edistää hänen hyvinvointiaan. Oppimissuunnitelma tukee kunkin opettajan oman työn suunnittelua ja opettajien keskinäistä sekä kodin kanssa tehtävää yhteistyötä. Oppimissuunnitelmasta huoltaja saa itselleen tietoa ja voi siten paremmin tukea lastaan. Suunnitelma antaa pohjan oppilaan edistymisen arvioinnille.

Tehostettua tukea varten tehtävä oppimissuunnitelma perustuu pedagogisessa arviossa tuotettuun tietoon. Oppimissuunnitelma on laadittava, ellei siihen ole ilmeistä estettä, yhteistyössä oppilaan ja huoltajan kanssa [79]. Laatimiseen osallistuvat tarvittaessa myös muut asiantuntijat. Oppilaan osuus suunnittelussa kasvaa siirryttäessä perusopetuksen ylemmille luokille. Mikäli oppilaalla on kuntoutussuunnitelma tai muita suunnitelmia, niitä voidaan hyödyntää huoltajan luvalla. Oppimissuunnitelman laatimisen yhteydessä sovitaan tavoitteiden toteutumisen seurannasta ja suunnitelman tarkistamisen aikataulusta. Lisäksi oppimissuunnitelma tarkistetaan vastaamaan tuen tarvetta aina oppilaan tilanteen muuttuessa.

Tehostettua tukea varten laadittavan oppimissuunnitelman tulee sisältää seuraavat tiedot sen mukaan kuin oppilaan opetuksen ja tuen järjestäminen edellyttää:

Oppilaskohtaiset tavoitteet

  • oppilaan näkemys tavoitteistaan ja kiinnostuksen kohteistaan
  • oppilaan oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvät vahvuudet, oppimisvalmiudet sekä erityistarpeet
  • oppilaan oppimiseen, työskentely- ja vuorovaikutustaitoihin sekä koulunkäyntiin liittyvät tavoitteet

Pedagogiset ratkaisut

  • oppimisympäristöihin liittyvät ratkaisut
  • oppilaan tukeen liittyvät ratkaisut, kuten joustavat ryhmittelyt, samanaikaisopetus, opetusmenetelmät, opiskelustrategiat, työskentelytavat ja kommunikointitavat
  • oppilaalle annettava tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus
  • opiskelun erityiset painoalueet eri oppiaineissa
  • oppilaan ohjaukseen liittyvät tavoitteet ja toimenpiteet

Tuen edellyttämä yhteistyö ja palvelut

  • oppilashuollon ja muiden asiantuntijoiden antama tuki ja eri toimijoiden vastuunjako
  • opetukseen osallistumisen edellyttämien perusopetuslain mukaisten tulkitsemis- ja avustajapalveluiden, muiden opetuspalveluiden, apuvälineiden ja kuntoutuspalveluiden järjestäminen sekä eri toimijoiden vastuunjako
  • yhteistyön toteuttaminen oppilaan ja huoltajan kanssa, huoltajan tarjoama tuki

Tuen seuranta ja arviointi

  • oppimissuunnitelman tavoitteiden toteutumisen seuranta, toimenpiteiden vaikuttavuuden arviointi sekä arviointiajankohdat
  • oppilaan ja huoltajan kanssa tehtävä arviointi oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin kokonaistilanteesta sekä oppilaan itsearviointi
  • arvioinnissa käytettävät menetelmät joiden avulla oppilas voi osoittaa osaamistaan hänelle sopivin tavoin
  • oppimissuunnitelman tarkistaminen ja sen ajankohta
  • suunnitelman laatimiseen osallistuneet henkilöt

Oppimissuunnitelmassa ei kuvata oppilaan henkilökohtaisia ominaisuuksia.

Oppimissuunnitelma muissa tilanteissa

Oppimissuunnitelmaa käytetään vaikka oppilas ei saisi tehostettua tukea, mikäli

  • oppilas etenee eri oppiaineiden opinnoissa vuosiluokkiin jaetun oppimäärän sijasta oman opinto-ohjelman mukaisesti
  • opetus järjestetään erityisin opetusjärjestelyin
  • perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien oppilas on otettu joustavan perusopetuksen toimintaan.

Näissä tilanteissa laadittava oppimissuunnitelma sisältää soveltuvin osin samoja osa-alueita kuin tehostettua tukea varten laadittava oppimissuunnitelma.

Tehostettua tukea annetaan oppimissuunnitelmaan kirjattujen tukien muodossa. Oppimissuunnitelmaan kirjattu tuen tarve perustuu pedagogisessa arviossa määriteltyyn tuen tarpeeseen ja myöhemmin suunnitelman tarkistusten yhteydessä tehtyihin muutoksiin. Oppimissuunnitelmaan tarkistetaan tarvittaessa, mutta vähintään kerran lukuvuodessa. Jos tuen tarve muuttuu tai annettu tuki ei ole riittävää, päivitetään oppimissuunnitelma uuden tilanteen mukaiseksi lisäten uusi tieto päivämäärällä suunnitelmaan.

Yleisestä tuesta siirrytään tehostettuun tukeen silloin, kun oppilas tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä, pitkäaikaista tukea tai samanaikaisesti useita tuen muotoja. Tehostettua tukea annetaan muun opetuksen yhteydessä joustavin opetusjärjestelyin.

Tehostetun tuen aloittaminen ja järjestäminen perustuu pedagogiseen arvioon ja käsitellään moniammatillisesti yhteistyössä oppilashuollon ammattihenkilöiden kanssa. Tiedot käsittelystä kirjataan pedagogiseen arvioon.

Pedagogisen arvioin laatimisesta vastaa pääasiallisesti oppilaan luokanopettaja/ aineenopettaja/ luokanvalvoja. Oppilas ja huoltaja osallistuvat tuen tarpeen selvittämiseen ja tuen suunnitteluun. Tarvittaessa arvion laatimisessa on mukana muita asiantuntijoita. Kopio pedagogisesta arviosta toimitetaan huoltajalle.

Oppimissuunnitelma pyritään laatimaan ja päivittämään yhteistyössä huoltajan ja oppilaan kanssa. Oppilas on mukana oman ikätasonsa mukaisesti. Oppimissuunnitelman laadinnasta vastaa luokanopettaja/ aineenopettaja/ luokanvalvoja yhteistyössä erityisopettajan tai muun oppilashuollon ammattihenkilön kanssa. Luokanopettaja/aineenopettaja/luokanvalvoja vastaa oppimissuunnitelman päivittämisestä. Laadintaan ja päivittämiseen osallistuvat tarvittaessa myös muut asiantuntijat. Oppimissuunnitelmaan kirjataan tuen antamiseen osallistuvien vastuut ja työnjako sekä oppilaan ja huoltajan osuus tuen toteuttamisessa. Päivittämisen yhteydessä arvioidaan tuen vaikutukset ja riittävyys. Kopio oppimissuunnitelmasta toimitetaan huoltajalle. Siirtyminen tehostetusta tuesta yleisen tuen piiriin käsitellään moniammatillisesti. Käsittely kirjataan oppimissuunnitelmaan.

Joustavassa perusopetuksessa opiskeleville oppilaille sekä niille oppilaille, jotka opiskelevat vuosiluokkiin jaetun oppimäärän sijasta oman opinto-ohjelman mukaisesti laaditaan oppimissuunnitelma, joka sisältää samoja osa-alueita kuin tehostettua tukea varten laadittava oppimissuunnitelma.


[76] Peruopetuslaki 16 a 1 mom. (642/2010)
[77] Laki perusopetuslain muuttamisesta 16 a (1288/2013)
[78] Perusopetuslaki 16 a 3 mom. (642/2010)
[79] Perusopetuslaki 16 a 1 mom. (642/2010)

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä