Huoltajan sivu

Näin haet palveluseteliä

Perhe ottaa suoraan yhteyttä haluamaansa palvelusetelituottajaksi hyväksyttyyn yksityiseen päiväkotiin ja tekee palvelusopimuksen palvelusetelituottajan kanssa.

Tämän jälkeen perhe hakee kunnalta palveluseteliä.

Lapsi voi aloittaa yksityisessä palvelusetelipäiväkodissa vasta, kun perhe on saanut myönteisen palvelusetelipäätöksen kunnalta.
Palveluseteliä ei myönnetä takautuvasti.

Palvelusetelin hakemisesta voit lukea lisää alla olevasta liitteestä.

Liitteet:

Näin haet palveluseteliä -ohje

Huoltajan on ilmoitettava muutoksista

Perheen tulee palveluseteliasiakkaana oma-aloitteisesti ilmoittaa Hollolan kunnan varhaiskasvatuspalveluihin palvelusetelin arvoon vaikuttavista muutoksista. Tällaisia ovat esimerkiksi muutokset perheen tuloissa, perheenjäsenten lukumäärässä, perhesuhteissa, huoltajuusjärjestelyissä tai sovitussa palvelun tarpeessa.

Tulojen kohdalla olennaiseksi muutokseksi katsotaan vähintään kymmenen (±10 %) prosentin muutos.

Muutoksista tulee ilmoittaa Tietoja varhaiskasvatuspalveluihin -lomakkeella Hollolan kunnan varhaiskasvatuspalveluihin.

Muuttuneet tulotiedot voi ilmoittaa myös sähköisesti web-palveluiden kautta.

Tulotiedot tarkastetaan kaikilta vuosittain elokuussa, jolloin ne pyydetään toimittamaan Hollolan kunnan varhaiskasvatuspalveluihin.

Liitteet:

Palveluseteli - Tietoja varhaiskasvatuspalveluihin -lomake