Oppilaskuntatoiminta

Mikä on oppilaskunta?

Kankaan koulun päätöksenteossa oppilaita edustaa oppilaskunta. Oppilaskunnan muodostavat koulumme päättöluokkalaisista valittava puheenjohtaja, päättöluokkalaisista koostuva oppilaskunnan hallitus, sekä jokaisen luokan edustajista koostuva oppilasedustajisto. Oppilasedustajisto valitaan luokkien sisäisillä vaaleilla ja puheenjohtaja koko koulun vaaleilla. Oppilaskunnan toimintaa voit seurata lukuvuoden aikana puheenjohtajan blogista!

Oppilaskunnan puheenjohtajan kuulumiset

Puheenjohtajan kuulumiset

Hei! nimeni on Nikita. Kun sain tiedon puheenjohtajavaaleista olin epävarma, että haluanko osallistua vaaleihin. Vaalit lähenivät ja minä mietin, että osallistunko niihin. Oli kuitenkin viimeinen päivä ilmoittautua. Yhtäkkiä koulussa kuulutettiin puheenjohtaja ehdokkaita ja minä havahduin ja kiirehdin opettajanhuoneeseen  ilmoittautumaan. Ja tässä ollaan. Olemme ideoineet yhdessä koulukuraattori Markon kanssa, minkälaisia asioita haluamme toteuttaa kauden aikana. Vielä ei olla päästy toteuttamaan yhteisiä asioita, mutta kerron niistä myöhemmin. Olen varma, että tästä tulee hieno loppuvuosi.

Puhumattomasta Puheenjohtajaksi

Mietin pitkään lähdenkö mukaan oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja kisaan, jälkeenpäin ajatellen onneksi lähdin mukaan, koska olen kokenut tulleeni kuulleeksi paremmin.

Toimin siis tämän lukuvuoden Kankaan koulun oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana. Olemme yhdessä hallituksen ja kuraattorin kanssa saaneet paljon uusia ideoita ja olemme pyrkineet toteuttamaan niistä parhaimmat.  

Järjestimme ensimmäisen yökoulun koko Kankaan koulun historiassa. Yökoulu sujui minun näkökulmasta hyvin. (Yökoulusta löytyy juttu hollolan nettisivilta.) Pidimme myös teemaviikon liittyen ystävänpäivään mm. oppilaskunnan järjestämä ystävänpäivä karaoke ja salainen ystävä (Muistettiin jotakin itse valitsemaamme koulun aikuista pienellä suklaa yllärillä.)

Olemme siis paljon jo saaneet aikaiseksi, mutta suunniteilla on vielä muutamia toimintapäiviä, kuten aikuiset vs. lapset sählyturnaus ja leikkiseikkailu päivä.

Omasta mielestä meillä on hyvä ja aikaansaava oppilaskunnan hallitus ja edustajisto.

"Aikuisena" kankaan koulussa

Olen ollut tämän viikon työelämääntutustumisessa eli tetissä tämän koulun harjaantumisluokassa koulunkäynninohjaajana. Tet-jakson aikana olen tajunnut, ettei ehkä olekaan ihan niin helppoa olla aikuisena tässä koulussa. Työ vaatii paljon vastuuta ja tarkkaavaisuutta. Onneksi meidän koulusta löytyy juuri tähän työhön sopivat opettajat ja avustajat. Tänään perjantaina on viimeinen tet-päiväni. Tykkäsin kovasti olla juuri tässä luokassa ja auttaa oppilaita koulunkäynnissä. Ensi viikolla jatkuu taas normaalit koulupäivät. Viikko vielä ja sitten lomalle. Hyvää hiihtolomaa kaikille!

Oppilaskunnan toiminta 2015-2016

Moikka. Minut valittiin oppilaskunnan puheenjohtaksi 2015 syksyllä. Oppilaskunnan toiminta on alkanut hyvin ja suurin projektimme käynnistyi joulukuussa. Eli projektimme on kuvata lyhytelokuva, jonka teemana on erilaisuus. Elokuvan tekemiseen ovat osallistuneet kaikki vapaaehtoiset oppilaskunnasta. Tavoitteenamme on saada elokuva valmiiksi mahdollisimman pian ennen kevättä. Kun elokuva on valmis, esitämme sen jokaisessa luokassa. Esityksen jälkeen kyselemme mielipiteitä lyhytelokuvastamme. Tiedän että elokuvasta tulee loistava. Hyvää lopputalvea kaikille!