VESIKANSAN KOULUKYYDIT

KOULUKYYDIT

VESIKANSAN KOULUKYYDIT

Hollolassa toimitaan seudullisten kyytiohjeistusten mukaan ja lisätietoa koulukyydeistä löytyy www.hollola.fi -sivuilta mm. kyytioikeuksien määräytymisestä. Muutama seikka alkavaan lukukauteen lähdettäessä tiedoksi:

1. Koulumatka mitataan lyhyintä kävelykelpoista reittiä pitkin kodin portilta koulun mittauspisteeseen. Kyytioikeuden saamiseksi lyhimmän kävelykelpoisen reitin pitää perinteisesti ylittää 3km 0-2.luokilla ja 5km 3-6.luokilla.

2. Vaaralliset tieosuudet määräytyvät edelleen Rambollin vuosittain päivittämän Koululiitukartan perusteella.

3. Vesikansa alueellaoperoivat Pohjan Matkojen koulukyydit sekä muutamilla reiteillä käytetään vuoroliikenteessä olevaa kalustoa.

4. Paimelan koulun kohdalla sivistyslautakunta päätti 1.8.2017 alkaen koko Lintumäentien sekä Lintumäentie/Pitkänsillantien risteyksestä Metsäkulmalle olevat Pitkänsillantien ensisijaiseksi lähikouluksi osoitettavan jatkossa Paimelan koulun, johon myös kyytioikeus 0-4.luokilla määritetään. Paimelantiellähän koulujen välinen raja asettuu koulujen puoliväliin. Huoltajat voivat myös hakea lapselleen koulupaikkaa näiden rajojen yli toissijaiseen lähikouluun, mutta tällöin ei koulukyytioikeutta synny.

5. Paimelan koulusta Kalliolaan siirtyvien 5-6.luokkalaisten kohdalla koulukyytioikeus määräytyy ja mitataan Kalliolan kouluun. 

6. Koululaisten iltapäivätoiminnasta tai päivähoitoon/päivähoidosta ei koulukyytiä totutusti järjestetä. Koulukyytiin oikeutetuille lapsille ilttiksen/päivähoito päättyessä suunnitellaan koulukyyti (rehtorille ilmoitus, kyytimuutoksille varattava aina vähintään viikko aikaa).

7. Jos kyytitiedoissa on ongelmia / epäselvyyksiä, ota yhteys rehtoriin (Wilma-viesti tai aarne.ylipiha@hollola.fi). Lähtökohta on tuttuun tapaan se, että kahden ensimmäisen kouluviikon aikana tullaan korjaamaan ainoastaan selkeät virheet kyytitiedoista (esim. selkeä väärä aikataulu lapsella), ja vasta syyskuusta alkaen tehdään mahdollisia muutoksia esim. kyydin noutopaikkoihin tai pääsyä maksullisiin kyyteihin.

8. Kotien tulee käydä lastensa kanssa Hollolan koulukyyteihin liittyvä ohjeistus ennen koulun alkua: https://peda.net/hollolakarkola/opetus/koulukuljetukset . Ohjeista löytyy mm. tietoa miten opastaa lastaan toimimaan kyydin noutopaikoilla ja koulukyydeissä.

HUOM! Kodit ilmoittavat lapsen poissaolosta yksittäisestä aamu/iltapäiväkoulukyydistä aina suoraan Poma-kuljettajille MunAppin kautta (App-ongelmissa myös tekstiviesti käy). Tämä siksi että vältytyään turhilta lenkeiltä ja etsinnöiltä.

Turvallista koulumatkaa kaikille,
t. Aarne-rehtori & Vesikansan koulujen väki

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä