Pienten kuntien työkkäri

Pienten kuntien työkkäri

Pienten kuntien työkkärissä kokeillaan keinoja työttömyyden hoitoon ja työllistämiseen, sekä alueen yritystoiminnan ja elinvoimaisuuden kehittämiseen. Työvoiman liikkuvuuden lisääminen yli kuntarajojen on yksi toiminnan tavoitteista. Mukana hankkeessa ovat Sysmän lisäksi Hartola, Joutsa ja Pertunmaa. Toimintaan on saatu ESR -rahoitus Hämeen ELY -keskukselta ajalle 1.8.2017-31.7.2019.

Hankkeessa toimitaan henkilökohtaisella ja vuorovaikutteisella työotteella hankekuntiin jalkautumalla. Työvalmentaja auttaa ja ohjaa asiakasta löytämään oikean työllistymiseen johtavan polun, sekä selvittää työnhakijan kanssa yhteistyössä työllistymiseen oikeuttavat tuet ja koulutusmahdollisuudet.

Yritysasiantuntija kartoittaa alueelta työpaikkoja ja auttaa yrityksiä työllistämiseen liittyvissä asioissa. Yritysasiantuntijalta saa apua myös yritysten perustamiseen ja aloittavien yritysten neuvontaan sekä yritystoiminnan kehittämiseen. Yritysasiantuntija toimii yhteistyössä kuntien elinkeinoasioiden kehittämisestä vastaavien toimijoiden kanssa, näin pyritään vastaamaan mahdollisimman hyvin yritysten eri kehitysvaiheiden tarpeisiin.

Pienten kuntien työkkäri on saavuttanut hyvin sille asetettuja tavoitteita ja toimintaa juurrutetaan vuoden 2019 aikana. Meihin voit edelleen olla yhteydessä kaikissa työllistymiseen ja työllistämiseen liittyvissä asioissa; niin työtä hakevat, yrittäjyydestä unelmoivat kuin myös kaikki työnantajat. Mielellään autamme työllistämiseen ja kehittämiseen liittyen sekä yksilö, että yhteisötasolla.

 

Luodaan hyvinvointia yhdessä!

Työvalmentaja Sirpa Hallman, sirpa.hallman@hartola.fi 044 743 2262

Yritysasiantuntija Anne Lahikainen-Aho, anne.lahikainen-aho@hartola.fi 044 743 2254

 logot.jpg