Koronatiedote 5.3.2021

Päijät-Hämeen alue koronaepidemian leviämisvaiheessa - PHHYKY:n alueelliset suositukset sekä
Etelä-Suomen aluehallintoviraston tartuntatautilain 58 §:n mukainen päätös 4.3.2021
************************************
Koronaepidemia on leviämisvaiheessa –rajoitusten tiukennukset ulottuvat Päijät-Soten alueelle

Koronaepidemian tilanne on viimeisen kahden viikon aikana heikentynyt merkittävästi Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella. Tapausmäärät ovat kaksinkertaistuneet. Alueellinen koronayhteistyöryhmä on 2.3. todennut alueen olevan epidemian leviämisvaiheessa. 

Valtioneuvoston 25.2. julkaisemat toimet on otettu käyttöön Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella, ja uudet suositukset ja rajoitukset ovat voimassa tämänhetkisen arvion mukaan 28.3. asti. Suositusten osalta ne tulevat voimaan välittömästi.

Koulumme osalta uudet rajoitukset ja suositukset koskevat seuraavia asioita:

  • Yhtymän alueella yläkoulut ja toiseen asteen opetus siirtyvät etäopetukseen 8.–28.3. Välttämätön lähiopetus voidaan toteuttaa. 
  • Kuljetuspalvelun tarjoajat velvoitetaan rajoittamaan matkustajamäärää enintään puoleen liikennevälineen suurimmasta matkustajamäärästä. Päätös koskee vain liikennevälineitä, joita käytetään yli 10 henkilön samanaikaiseen kuljetukseen. Traficom tekee tähän liittyvän päätöksen. 
  • Suljetaan yleisölle avoimet kuntien hallinnoimat julkiset tilat, mutta kuitenkin turvataan välttämättömät palvelut ja asiointi sekä mahdollistetaan vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneiden lasten ohjattu harrastustoiminta. Eli alle 12-vuotiaiden harrastustoiminta on sallittua.
  • Vuonna 2007 ja sitä ennen syntyneiden ryhmäharrastustoiminta keskeytetään. Eli yli 12-vuotiaiden harrastustoiminta keskeytetään.
  • Kuntosalit ja muut yksityiset liikuntapaikat suositellaan suljettaviksi lukuun ottamatta vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneille tarkoitettua liikuntaa. Uimahallit palvelevat rajoitetusti eli ne ovat auki vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneiden harrasteryhmille ja koululaisryhmille sekä henkilöille, joiden kuntoutumiselle tai toimintakyvyn ylläpitämiselle allasliikunta on välttämätöntä. 
  • Mikäli terveydenhuollon toimintakyky uhkaa vaarantua, on mahdollista lain nojalla sulkea erilaisia yksityisiä liikunta- ynnä muita tiloja. Tässä vaiheessa alueemme epidemia ei vielä vaaranna terveydenhuollon toimintakykyä laissa tarkoitetulla tavalla. Tilannetta kuitenkin seurataan päivittäin. 

Päivitetyt suositukset ja velvoitteet ovat yhtymän sivuilla.

Johtajaylilääkäri Tuomo Nieminen vetoaa alueen asukkaisiin: 

“Koronatilanne on muuttunut nopeasti vaikeammaksi Suomessa. Taustalla on myös koronaviruksen brittimuunnos, joka leviää aiempaa muotoa selvästi helpommin. Alueellamme tapausmäärät ovat kaksinkertaistuneet kahdessa viikossa. Epidemiatilanteen paranemiseksi jokaisen meistä tulisi vielä jaksaa huomioida arjessaan epidemia-ajan käytännöt, ja vähentää sosiaaliset lähikontaktit vain ihan lähimpiin, oman ruokakunnan piiriin sekä noudattaa hygienia- ja kasvomaskiohjeita. Koronatilanne on kesän myötä helpottamassa. Rokotuksetkin etenevät koko ajan. Tämän kuun loppuun mennessä jo noin 20 % alueemme yli 16-vuotiaista on rokotettu.” 

TARTUNTATAUTILAIN 58 §:N MUKAINEN PÄÄTÖS ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTON
TOIMIALUEELLE

Etelä-Suomen aluehallintovirasto määrää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla toimialueellaan sijaitsevien oppilaitosten tilat suljettavaksi siten, ettei tiloja saa käyttää vuosiluokkien 7-9 opetuksen järjestämiseen. Edellä mainittuja tiloja voidaan kuitenkin käyttää vuosiluokkien 7-9 kaikkien perusopetuslain 17 §:ssä tarkoitettujen erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden, 25 §:n 2 momentissa tarkoitettujen pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaiden sekä 5 §:ssä tarkoitettujen valmistavan ja joustavan perusopetuksen oppilaiden opetuksen järjestämiseen
sekä yksilöllisen tarveharkinnan perusteella myös muun oppilaan välttämättömään lähiopetukseen.

Lisäksi tiloja voidaan käyttää lähiopetuksessa olevien oppilaiden oppilashuoltoon ja ateriointiin sekä etäopetuksessa olevien oppilaiden opettamiseen etänä. Tiloja voidaan käyttää myös perusopetuslain 16, 16 a, 17 ja 17 a §:ssä tarkoitetun oppimisen tuen, 31 §:n 1 momentissa säädettyjen palvelujen ja etuuksien sekä 31 a §:ssä tarkoitetun oppilashuollon järjestämiseen
etäopetuksessa oleville oppilaille kulloistenkin olosuhteiden mukaisesti huomioiden kuitenkin koronavirusepidemian rajoittaminen. Tiloja voidaan käyttää myös yhteishakuun liittyvään ohjaukseen.

Opetuksessa, joka toteutetaan lähiopetuksena, tulee huolehtia oppilaiden ja opetushenkilöstön turvallisuudesta tila- ja hygieniajärjestelyin. Määräys on voimassa ajalla 8.3.-28.3.2021.

Tämän Avi:n päätöksen jälkeen opetuksen järjestäjä päättää siirtymisestä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin.

 

Tiina Kotila-Paaso

rehtori

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä