Koronatiedote 30.3. (kopio)

Etäopetus jatkuu yläkoulussa 11.4. asti

Päijät-Hämeen rajoitukset eivät vielä kevene, vaikka alueen koronatilanne vaikuttaa hieman parantuneen viime viikon aikana. Alueen koronayhteistyöryhmä päätti maanantaina 29.3. suosittaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että yläkoulujen ja toisen asteen oppilaitosten etäopetusta jatketaan 11. huhtikuuta asti eli neljällä koulupäivällä. Välttämätön lähiopetus voidaan toteuttaa (erityisopppilaat, pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaat ja yksilökohtaisen tarveharkinnan perusteella lähiopetuksessa olevat oppilaat). Alakoululaiset jatkavat lähiopetuksessa. Maskisuositus on voimassa kuudesluokkalaisista alkaen. Koulun maskisuositus koskee koko henkilökuntaa ja kunta tarjoaa maskit koululle. Aluehallintovirasto tulee tekemään päätöksen ke 31.3. Yläkoululaiset palaavat siis Hartolassakin lähiopetukseen vasta ma 12.4. 

Voit lukea tästä tarkemmin  Alueelliset suositukset - PHHYKY

Etelä-Suomen aluehallintovirasto valmistelee myös mm. liikuntatiloja kokonaan sulkevaa päätöstä tartuntatautilain uusimpien muutosten mukaisesti. Näiden on tarkoitus tulla voimaan 1.4.2021. Tiloja voidaan kuitenkin käyttää vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan, eli koulumme kerho/harrastetoiminta alle 12-vuotiaiden osalta jatkuu. Voit lukea lisää tästä Avin tiedote

Tiina Kotila-Paaso 
rehtori

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä