Mikä on MONI-hanke?

Moni-hankkeessa tarjotaan uusi reitti opintoihin ja työelämään päijäthämäläisille. Hankkeen toiminta on suunnattu henkilöille, jotka ovat koulutuksissa aliedustettuina sekä erityisessä vaarassa syrjäytyä, kuten esimerkiksi puutteellisten perustaitojen, alhaisen koulutustason, pitkittyneen työttömyyden tai osatyökykyisyyden vuoksi. Hankkeen opinnot lisäävät ja avaavat uusia mahdollisuuksia ja näkökulmia työelämään.
 
Hankkeessa osallistujille tarjotaan 16 opintopisteen laajuinen Osaaminen näkyviin -koulutus. Koulutus rakentuu opiskelu- ja työelämävalmiuksien kehittämisen opintokokonaisuudesta, jossa keskitytään omien vahvuuksien ja osaamisen näkyväksi tekemiseen sekä opiskelussa ja tulevaisuuden työelämässä tarvittavien taitojen vahvistamiseen. Koulutukseen kuuluu myös vahva henkilökohtainen tuki ja työelämään tutustumista käytännössä. 
 
Koulutuksen sisällöt vertautuvat ammatillisten perustutkintojen yhteisiin opintoihin ja opinnoista saa halutessaan suoritusmerkinnät Omaan Opintopolkuun, jolloin opinnot voi hyödyntää myöhemmissä opinnoissa.

Opinto- ja työelämävalmiuksien kehittämisen opintokokonaisuus 16 op

Opintojaksot ja niiden keskeiset sisällöt:

Minä ja mun tulevaisuus 4 op
  • oppia tunnistamaan ja sanoittamaan omia vahvuuksia ja osaamista sekä hahmottamaan yhteiskunnan toimintaperiaatteita
Hyvinvointia etsimässä 3 op
  • oppia keinoja vaikuttaa omaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin
Digitaidot haltuun 3 op
  • oppia perusdigitaitoja ja hallita erityisesti työssä ja opinnoissa tarvittavia taitoja

Työelämässä toimiminen 2 op
  • oppia tänä päivänä työelämässä keskeisiä taitoja

Työharjoittelu 4op
  • tutustua alaan tai työtehtäviin, jotka tukevat omia tulevaisuuden tavoitteita


Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
Anna Mäkelä, ohjaaja MONI-hanke
puh. 044 7725 137
sähköposti: anna.makela(a)harjulan.fi

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä