Maahanmuuttajatyö

Razom - Yhdessä - Together

Hankkeen kesto: 1.10.2022-30.11.2023
Rahoitus: Europaan sosiaalirahasto (ESR), Lahden kaupunki ja toteuttajat

Razom – Yhdessä – Together -hankkeen päämäärä on tukea tilapäisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneiden työllistymistä Päijät-Hämeen alueella. Hanke toimii kiinteässä yhteistyössä TE-toimiston kanssa ja hankkeen toiminta täydentää alueen muita palveluita. Hankkeen toiminta tukee alueen kehitystä ja elinvoimaa.

Hankkeen toteuttavat yhteistyössä LAB-ammattikorkeakoulu, Koulutuskeskus Salpaus ja Harjulan Setlementti. Hanke rahoitetaan osana Euroopan unionin Covid-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.

Lisätiedot 

Yhteystiedot Harjulassa:
Erno Hokkanen
p. 044 3010 136
email erno(at)harjulan.fi

Luku- ja kirjoitustaidon koulutus

Harjulan kansalaisopisto järjestää kotoutumisaikaisille maahanmuuttajille
asiakasmaksuttomia ABC-kursseja eli luku- ja kirjoitustaidon koulutusta.

Osallistuminen edellyttää voimassaolevaa kotoutumissuunnitelmaa, jossa on todettu tarve luku- ja kirjoitustaidon koulutukselle. TE-toimiston tai kuntakokeilun asiakkuutta ei edellytetä. 

Kursseilla sovelletaan Opetushallituksen opetussuunnitelmasuositusta vapaan sivistyön luki-kursseille. Harjulan kansalaisopiston opetussuunnitelma on luettavissa ePerusteet -palvelussa

Vuonna 2022 toteutetaan kaksi ABC-kurssia:
31.1.-23.6.2022 (lomavko 9)
5.9.-16.12.2022 (lomavko 43)

ABC-kurssin tuntiopettaja on Inna Bogdanova.

Syksystä 2022 alkaen opiskelijoiden on halutessaan mahdollista saada ABC-kurssista opintosuoritusmerkinnät Omaan Opintopolkuun. 

Lisätiedot:
Kirsi Ojamo p. 044 772 5023, kirsi.ojamo(at)harjulan.fi ja Tea Hannukainen p. 044 772 5002, tea.hannukainen(at)harjulan.fi 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä