ELO-tori

Tiedotteet

Ajankohtaista elinikäisestä ohjauksesta nro 9 marraskuu 2018

Tässä ajankohtaiskatsauksessa esitellään kansainvälisiä seminaareja, joissa yhteisenä teemana on ollut valmistautuminen tulevaisuuden työelämään. Lokakuun alussa ohjausalan kansainvälisen keskusjärjestön IAEVG:n seminaari pohti ohjauksen ammattikunnan valmiutta muutoksiin. Seminaarissa hyväksyttiin myös julkilausuma ohjauksen merkityksestä monimuotoistuvilla ja epävakailla työmarkkinoilla. Euroopan julkisten työvoimapalvelujen verkosto (PES Network) sekä Euroopan koulutussäätiö (ETF) tarkastelivat tulevaisuuden osaamistarpeiden ennakointia, ja yhtenä keinona muutokseen valmistautumisessa on elinikäinen ohjaus. Kansainvälisenä teemana on myös EU:n komission käytännöt henkilöstön uraohjauksessa.

 Lukion opetussuunnitelman uudistaminen käynnistyi lokakuussa, ja lukion ohjauksen sisällön suunnittelussa otetaan huomioon uusi toinen pakollinen ohjauksen kurssi. Opetushallituksen osuudessa korostetaan toisena teemana maahanmuuttajien ohjausta. Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan ELO-ryhmät kuvaavat valmistautumistaan maakuntauudistukseen. Ruotsinkielisissä osuuksissa esitellään Ahvenanmaan ohjauksen kehittämisprojekti sekä ruotsinkielisten ohjaajien valtakunnallisen seminaarin keskustelujen painotukset. Itä-Suomen yliopistossa juhlitaan ohjausalan maisteriohjelman 30-vuotisjuhlaa marraskuun lopussa.

Liitteet:

Ajankohtaista elinikäisestä ohjauksesta nro 9 marraskuu 2018

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentti