Tapahtumien aineistoja

Tallenteet 29.9. ja 6.10.2017 seminaarit MAHDOLLISIMMAN LAAJAAN KÄYTTÖÖN AIHEITTAIN

Kansainvälinen ja kulttuuritietoinen Kaakkois-Suomi, 29.9.2017

Etelä-Suomen aluehallintovirasto ja Kaakkois-Suomen ELY-keskus järjestivät yhteistyössä koulutuspäivän Kansainvälinen ja kulttuuritietoinen Kaakkois-Suomi. Koulutustilaisuus oli tarkoitettu opinto-ohjaajille, nuorisotyöntekijöille, nuorten työpajojen ohjaajille/valmentajille, etsivän nuorisotyön tekijöille, TE-toimistojen asiantuntijoille, ELO-verkostoille ja -yhteistyöryhmille, luovien alojen verkostolle, Ohjaamojen työntekijöille, elinkeinoelämälle sekä muille ohjaustyötä tekeville tai siitä kiinnostuneille henkilöille. Koulutuspäivän tavoitteena oli saada näkökulmaa tulevaisuuden kansainvälistyvään työelämään ja sen tuomiin muutoksiin. Päivän aikana paneuduttiin erityisesti siihen, millaisia osaajia kansainvälistyvä työelämä nyt ja tulevaisuudessa tarvitsee Kaakkois-Suomessa ja millaisia haasteita tämä asettaa ohjaustoiminnalle.

Aamupäivän esitykset teemoittain (ks. linkkilista sivun alhaalta): http://www.mediaserver.fi/video/avi/10001/-9-wFw

► Tilaisuuden avaus ► ”Suomen tasavallan jalokivet”-kotimaasta kansainväliseen näkyvyyteen. Korutaiteen läänintaiteilija Heli Kauhanen, Taiteen edistämiskeskus, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy ► ”Suomen tasavallan jalokivet”-kotimaasta kansainväliseen näkyvyyteen. Hämeen toimipiste Kansainvälinen korutaide, korutaiteilija Tarja Tuupanen ► Kaakkois-Suomi kasvuun - kulttuurimatkailu yhteistyössä oppilaitosten kanssa. Tutkimuspäällikkö, TKI-hankkeet Henri Karppinen, Saimaan ammattikorkeakoulu Oy ► Kaakkois-Suomi kasvuun - kulttuurimatkailu yhteistyössä oppilaitosten kanssa. Projektipäällikkö Anu Vainio, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy ► Kaakkois-Suomi kasvuun – metsäsektori yhteistyössä oppilaitosten kanssa Toimitusjohtaja Heikki Pajuoja, Metsäteho Oy ► Kaakkois-Suomi kasvuun – kansainvälisen logistiikan suunnitelmat Kouvolassa sekä oppilaitosyhteistyö Asiantuntija Ville Henttu, Kouvola Innovation Oy ► Kaupan tulevaisuus globaalissa kilpailussa Edunvalvontajohtaja Tuula Loikkanen, Kaupan liitto

Iltapäivän esitykset teemoittain (ks. linkkilista sivun alhaalta): http://www.mediaserver.fi/video/avi/10002/a5AiBg

► Monimuotoinen ohjaus kansainvälistyvässä koulutuksessa Opinto-ohjaaja, kouluttaja Eeva-Kaisa Pakkala, Edupoli ► Huippuosaajia ammatillisesta koulutuksesta - Word Skills –valmennusta kohti Abu Dhabia 2017 Lehtori Markku Vengasaho, Saimaan ammattiopisto Sampo, Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä ► Osaavaa työvoimaa maahanmuuttajista Aluekoordinaattori (Uusimaa, Häme ja Kaakkois-Suomi) Nexhat Beqiri, Kotona- Suomessa –hanke (ESR), Uudenmaan ELY-keskus ► Oppiva ja kansainvälistyvä Kaakkois-Suomi - Tulevaisuuteen suuntautuvaa innovointia vuorovaikutuksessa yleisön kanssa Seminaarin esiintyjiä ja Kaakkois-Suomen ELO-verkostojen ja luovien alojen verkoston edustajia Innovointikeskustelua johdattaa toimitusjohtaja Heikki Pajuoja, Metsäteho Oy ► Tilaisuuden päätös

Työelämävalmiudet - Yrittäjyys ja monimuotoinen ohjaus, 6.10.2017

Etelä-Suomen aluehallintovirasto ja Kaakkois-Suomen ELY-keskus järjestivät yhteistyössä koulutuspäivän Työelämävalmiudet – yrittäjyys ja monimuotoinen ohjaus. Koulutustilaisuus oli tarkoitettu opinto-ohjaajille, nuorisotyöntekijöille, nuorten työpajojen ohjaajille/valmentajille, etsivän nuorisotyön tekijöille, TE-toimistojen asiantuntijoille, ELOverkostoille ja –yhteistyöryhmille, Ohjaamojen työntekijöille, elinkeinoelämälle sekä muille ohjaustyötä tekeville tai siitä kiinnostuneille henkilöille. Koulutuspäivän tavoitteena oli saada näkökulmaa tulevaisuuden työelämään ja sen tuomiin muutoksiin. Päivän aikana paneuduttiin erityisesti siihen, millaisia osaajia ja avaintaitoja työelämä tulevaisuudessa tarvitsee. Systemaattinen verkostoyhteistyö oppilaitosten ja elinkeinoelämän välillä mahdollistaa uusia avauksia ja tuloksellista toimintaa Kaakkois-Suomessa.

Esitykset teemoittain (ks. linkkilista sivun alhaalta): http://www.mediaserver.fi/video/avi/10003/fsxZvw

► Tilaisuuden avaus ► Miten digitalisaatio ja tekoäly haastavat tulevaisuuden työelämän osaamistarpeet? Asiantuntija Outi Ervasti, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ► Kaakkois-Suomen aluekehityskatsaus. Ennakointiasiantuntija Heikki Melolinna, Kaakkois-Suomen ELY-keskus ► Ammatillinen koulutus kuntien yrityspalveluiden kumppanina. Sijoittumispalvelujen päällikkö Ari Räsänen, Linnan kehitys Oy Edustaja, Koulutuskuntayhtymä Tavastia ► Yrittäjät ja oppilaitos – odotusta molemmin puolin. Hannu Lehtinen, Pyhtään Yrittäjät ry, puheenjohtaja ja Etelä-Kymenlaakson ammatillisen koulutuskuntayhtymän yrittäjyyden ammatillinen neuvottelukunta, puheenjohtaja ► Yrittäjyys EU-kansalaisen avaintaitona ja OKM:n koulutuksen yrittäjyyslinjaukset. Director of Entrepreneurship Education Elena Ruskovaara, Lappeenrannan teknillinen yliopisto ► Monimuotoinen ohjaus. Opinto-ohjaaja, kouluttaja Eeva-Kaisa Pakkala, Edupoli ► Tykkimäen vapaa-aikakeskus Oy ja Kymen Seudun Osuuskauppa nuorten työllistäjänä. Toimitusjohtaja Sakari Pasanen, Tykkimäen vapaa-aikakeskus Oy ► Paneelikeskustelu vuorovaikutuksessa yleisön kanssa – Oppilaitosten ja elinkeinoelämän systemaattisen verkostoyhteistyön kehittäminen Kaakkois-Suomessa Seminaarin esiintyjiä ja Kaakkois-Suomen ELO-verkostojen edustajia, keskustelua johdattelee toimitusjohtaja Sakari Pasanen ► Loppusanat

Ystävällisin yhteistyöterveisin

Kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen, puh. 0295 029 051, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Opetustoimen ylitarkastaja Virve Smarzoch, puh. 0295 016 205, etunimi.sukunimi@avi.fi

Tapahtumien aineistoja

TIETO- NEUVONTA JA OHJAUSPALVELUT – LAATUA TULEVAISUUTEEN

Seminaarin järjestivät yhteistyössä

KEHA/toiminnan kehittämisyksikkö, TEM, STM, eVokes (Jyväskylän yliopisto)

Aika: 4.-5.5.2017

Paikka: Keski-Suomen TE-toimiston auditorio, Vapaudenkatu 58 A, Jyväskylä

Aineistoa:

TNO_päivät_4-5_05_ 2017_rv diat (003).pptx
ALUEELLISEN ELO-TOIMINNAN ONNISTUMISIA JA HAASTEITA.pptx
140317_ESAELY_vaikutukset_vaikuttavuus_TT (003).pdf
Hope-Filled Engagement- ELO 050517-3 (002).pptx
Harjoituksia -2 (002).pptx
Ohjelma.docx

__________________
eVOKES webinaari 27.9.2016 klo 12:30 - 13:30: Elinkäisen ohjauksen yhteiset tavoitteet ja periaatteet EU:n jäsenmaille ja komissiolle

ELGPN-verkosto julkisti marraskuussa 2015 yhteiset suuntaviivat elinikäisen ohjauksen palvelujärjestelyjen kehittämiseksi opetus-, koulutus-, työllisyys- ja sosiaalialoilla.

Suuntaviivoihin on koottu ELGPN jäsenien vuosina 2007-15 tekemä kehitystyö. Webinaarin alussa projektipäällikkö Raimo Vuorinen Koulutuksen tutkimuslaitokselta esittelee suuntaviivojen taustalla olevat lähtökohdat ja periaatteet sekä suuntaviivojen keskeisimmät sisällöt suomalaisten palvelujärjestelyjen näkökulmasta.

Tämän jälkeen osallistujilla on mahdollisuus tehdä chatin kautta suuntaviivoja koskevia kysymyksiä.

Osallistuminen ei edellytä ilmoittautumista ennakkoon ja katselulinkki webinaariin on:

https://moniviestin.jyu.fi/ohjelmat/erillis/ktl/evokes/keha-ja-evokes-webinaari2016

Webinaarin tallenne on nähtävissä myöhemmin VOKESin sivuilla http://www.evokes.fi

Suuntaviivojen suomenkielinen versio ja tiivistelmä ovat saatavilla ELGPN-verkoston sivuilta: http://www.elgpn.eu/publications/elgpn-tools-no-6-guidelines-for-policies-and-systems-development-for-lifelong-guidance

Vuorinen Raimo, projektipäällikkö

Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos

Sähköposti:raimo.vuorinen@jyu.fi

Puhelinnumero:+358 50 361 1909

__________


Tälle sivulle keräämme Kaakon ELO-foorumin alueella järjestettävien tapahtumien aineistoja.

HUOM! vuoden 2016, 2015 ja 2014 aineistot löytyvät vasemmalta puolelta ylhäältä.