4.3 Oppimisen ja opiskelun tuki

Paikalliset kirjaukset

Oppimisen ja opiskelun tukimuotoja ovat opetuksen eriyttäminen ja muut pedagogiset ratkaisut, kurssien valintamahdollisuuksien hyödyntäminen, monipuolinen opinto-ohjaus ja ryhmänohjaajan tuki sekä laaja-alainen erityisopetus. Oppimisen ja opiskelun tuen rinnalla opiskelija voi saada myös yksilökohtaista opiskeluhuoltoa, monipuolista opinto-ohjausta ja ryhmänohjausta.

Opiskelijalle voidaan laatia henkilökohtaisen opintosuunnitelman lisäksi myös erityisen tuen suunnitelma, johon kirjataan, miten yksilölliset tukitoimet toteutetaan. Suunnitelmaa toteuttavat kaikki opiskelijaa opettavat opettajat opiskelijan erityistarpeiden edellyttämällä tavalla. Tukitoimet aloitetaan välittömästi sen jälkeen, kun tuen tarve on havaittu. Opiskelijan tarvetta erityisjärjestelyihin ylioppilastutkinnon kokeissa arvioidaan yhteistyössä hänen lukioaikana tarvitsemansa ja saamansa tuen pohjalta. Häntä ohjataan tarvittavien lausuntojen hankkimisessa sekä sovitaan yhteistyöstä opiskelijan tarvitsemien erityisjärjestelyjen kokeilemiseksi ja harjoittelemiseksi.

Haapaveden ja Siikalatvan lukioissa opiskelijoiden opintoja koskeva tuki suunnitellaan yhteistyössä opiskelijan kanssa. Ohjaavaa tuen suunnittelussa on peruskoulun aikana toteutunut tuki ja kaikille lukiolaisille tehtävän lukiseulan ja sitä kautta valikoituvan lukitestauksen tulokset. Opiskelijalle laaditaan wilman tukilehdelle erityisen tuen suunnitelma, jonka mukaista tukea opiskelija voi hyödyntää lukio-opinnoissaan. Lukilausunnon tai peruskoulun aikaisten tuen perusteiden pohjalta voidaan opiskelijakohtaisessa oppilashuoltotyössä määritellä esimerkiksi, että opiskelija voi suorittaa lukiokurssiin kuuluvat osasuoritteet esim. 1,5 jakson aikana tai että opetusta eriytetään. Opetuksen eriyttämisellä tarkoitetaan kaikkia niitä toimenpiteitä, joilla opetussuunnitelmaan kuuluvaa oppiaineen sisältöä, muotoa tai havainnollistamistapaa varioidaan tai muokataan. Eriyttämisen tarkoituksena on huomioida opiskelijoiden erilaisia oppimisedellytyksiä. Opetuksessa voidaan vaihdella oppimiseen ja opettamiseen käytettävää aikaa tai opetettavan aineksen laajuutta ja syvyyttä. Oppimistilanteet ja kokeet pyritään järjestämään siten, että opiskelijan yksilölliset tarpeet otetaan huomioon.

Lukioissa käytössä olevia toimintatapoja, opetusjärjestelyjä ja opiskeluympäristöjä sekä niiden soveltuvuutta opiskelijalle tarkastellaan, ja niihin pyritään löytämään opiskelijan opiskelua tukevia ratkaisuja. Opettaja suunnittelee tukitoimet yhdessä opiskelijan kanssa sekä yhteistyössä muiden mahdollisten asiantuntijoiden kanssa. Jokainen opettaja antaa kannustavaa palautetta ja ohjaa tukea tarvitsevaa opiskelijaa siten, että hänen itseluottamuksensa, itsearviointitaitonsa ja oppimaan oppimisen taitonsa sekä kyky suunnitella tulevaisuuttaan vahvistuvat.

Opiskelijoille tarjotaan vaihtoehtoisia tapoja oppia ja näyttää osaamisensa. Oppimisympäristöä voidaan muokata joustavasti mm. opiskelijoiden ryhmittelyllä, erilaisilla apuvälineillä sekä tietotekniikan keinoin. Yhteistoiminnallinen toimintakulttuuri tukee monenlaisten oppijoiden koulutyötä, ryhmätyötaidot kehittyvät, ja opiskelijoille kertyy sosiaalista pääomaa.

Tukiopetus on tarkoitettu opinnoissaan tilapäisesti jälkeen jääneille tai muutoin tukea tarvitseville opiskelijoille. Sen tehtävänä on auttaa opiskelijaa menestymään opinnoissaan ja selviytymään oppimiseen liittyvistä vaikeuksista. Tukiopetus on eriyttämisen muoto, jolle ovat ominaisia yksilölliset tehtävät, yksilöllinen ajankäyttö ja ohjaus. Tukiopetusta pyritään järjestämään heti, kun tarvetta ilmenee.

Lukioiden laaja-alainen erityisopetus toteutuu pääsääntöisesti konsultaation keinoin. Erityisopetus on ensisijaisesti pedagogista tukea oppimaan oppimisessa, sopivien opiskelustrategioiden löytämisessä sekä itsetunnon vahvistumisessa. Erityisopettaja tukee opiskelijaa, jolla on kielellisiä, matemaattisia tai hahmotuksellisia erityisvaikeuksia tai muita oppimisvaikeuksia. Hän osallistuu opiskelijan ohjaukseen ja arviointiin oppimisvaikeuksiin liittyvissä asioissa, tiedottaa ja tekee yhteistyötä opiskeluhuollon palveluiden edustajien ja muiden tahojen kanssa. Erityisopettaja on oppilaitoskohtaisen opiskeluhuoltoryhmän jäsen.

Laaja-alainen erityisopetus on sekä ennaltaehkäisevää että korjaavaa. Opetuksessa edetään yksilöllisten oppimisedellytysten mukaisesti, valitaan tarkoituksenmukaiset menetelmät tavoitteiden saavuttamiseksi ja arvioidaan tavoitteiden toteutumista säännöllisesti. Olennaista on positiivisen ja realistisen minäkuvan löytäminen oppijana.

Erityisopettaja tekee opintojen alkaessa alkukartoituksen ja tarvittavat lukitestaukset. Hän laatii tarvittavat lausunnot ja ohjaa tarvittaessa jatkotutkimuksiin, tiedottaa ja tekee yhteistyötä. Opetus niveltyy opiskelijan saamaan muuhun opetukseen, mutta sisältää myös kuntouttavia elementtejä, joiden avulla on mahdollista kohdata oppimisvaikeuksien taustalla mahdollisesti piileviä erityisvaikeuksia.

4.3 Oppimisen ja opiskelun tuki

Oppimisen ja opiskelun tuen tarkoituksena on tukea opiskelijaa lukio-opintojen suorittamisessa. Tuki järjestetään ottaen huomioon opiskelijoiden erilaiset lähtökohdat, vahvuudet ja kehitystarpeet. Oppimisen ja opiskelun tukeminen merkitsee yhteisöllisiä ja opiskeluympäristöön liittyviä ratkaisuja sekä opiskelijoiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaamista. Keskeisiä asioita ovat oppimisen esteettömyys, oppimisvaikeuksien ennaltaehkäisy ja varhainen tunnistaminen. Jokaisella opiskelijalla tulee olla mahdollisuus omista lähtökohdistaan käsin onnistua oppimisessa, kehittyä oppijana sekä kasvaa ja sivistyä ihmisenä. Huomiota kiinnitetään opiskelijan oppimisen valmiuksiin, oppimaan oppimisen taitojen kehittämiseen ja mahdollisuuteen ottaa vastuuta omasta opiskelustaan, sen suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista.Opiskelijoille ja huoltajille annetaan tietoa tuen saannin mahdollisuuksista ja huoltajia kannustetaan tukemaan osaltaan opiskelijan tavoitteellista oppimista.

Opiskelija voi olla tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan, tai tuen tarve voi johtua esimerkiksi kielellisestä, matemaattisesta, motorisesta tai tarkkaavaisuuden häiriöstä. Se voi liittyä myös sosiaalisiin vaikeuksiin, mielenterveyden tai elämäntilanteen ongelmiin. Lähtökohtana tuen tarpeen arvioinnissa on yhteistyö ja vuorovaikutus opiskelijan ja mahdollisuuksien mukaan myös huoltajien kanssa. Tuen tarpeen tunnistaminen voi pohjautua perusopetuksesta perusopetuslain 40 §:n perusteella (628/1998, muutettu lailla 1288/2013) saatuun tietoon, opiskelijan omiin, opettajien tai muun henkilöstön havaintoihin tai erilaisiin arviointeihin. Tuen suunnittelu perustuu saatavilla olevaan tietoon opiskelijan tuen tarpeesta ja mahdollisesti aiemmin annetusta tuesta. Tukitoimien suunnittelu ja toteuttaminen aloitetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Lukiossa käytössä olevia toimintatapoja, opetusjärjestelyjä ja opiskeluympäristöjä sekä niiden soveltuvuutta opiskelijalle tarkastellaan ja niihin pyritään löytämään opiskelijan opiskelua tukevia ratkaisuja. Opettaja suunnittelee tukitoimet yhdessä opiskelijan kanssa sekä yhteistyössä muiden mahdollisten asiantuntijoiden kanssa. Jokaisen opettajan tehtävänä on antaa kannustavaa palautetta ja ohjata tukea tarvitsevaa opiskelijaa siten, että hänen itseluottamuksensa, itsearviointitaitonsa ja oppimaan oppimisen taitonsa sekä kyky suunnitella tulevaisuuttaan vahvistuvat. Opiskelijan tarvetta erityisjärjestelyihin ylioppilastutkinnon kokeissa arvioidaan hänen lukioaikana tarvitsemansa ja saamansa tuen pohjalta. Häntä ohjataan tarvittavien lausuntojen hankkimisessa sekä sovitaan yhteistyöstä opiskelijan tarvitsemien erityisjärjestelyjen kokeilemiseksi ja harjoittelemiseksi.

Tukimuotoina voivat olla opetuksen eriyttäminen ja muut pedagogiset ratkaisut, kurssien valintamahdollisuuksien hyödyntäminen, monipuolinen opinto-ohjausja ryhmänohjaajan tuki. Oppimistilanteet ja kokeet pyritään järjestämään siten, että opiskelijan yksilölliset tarpeet otetaan huomioon. Lukiolain 13 §:n (629/1998, muutettu lailla 478/2003) mukaan opiskelijan opiskelu voidaan järjestää osittain toisin kuin lukiolaissa ja ‑asetuksessa säädetään ja lukion opetussuunnitelmassa määrätään. Tarvittavat tukitoimet ja tuki eri oppiaineissa voidaan sopia kirjattavaksi opiskelijan henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaan. Opiskelijaa ohjataan tarvittaessa hakemaan lukiolain 29 §:n 2 momentin mukaisia palveluja. Oppimisen ja opiskelun tuen rinnalla opiskelija voi saada myös yksilökohtaista opiskeluhuoltoa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä