6. kerta

Aiheena: Punaisten ajatusten muuttaminen vihreiksi

Lapset esittelivät kotitehtävän. Lapset olivat värittäneet ajatuskuplan punaiseksi/vihreäksi riippuen ajatuksen sisällöstä. Hienosti lapset olivat keksineet omiakin vihreitä ja punaisia ajatuksia. Kävimme kuulumiskierroksen niin, että ensimmäisellä kierroksella jokainen sai kertoa mielessään olevan vihreän ajatuksen. Toisella kierroksella lapset kertoivat mielessään mahdollisesti olevan punaisen ajatuksen. Kertasimme samalla, mitä nämä eriväriset ajatukset tarkoittavat ja miten haittaavat ajatukset muutetaan auttaviksi vihreiksi.

IMG_0652.JPG






























Pizzarentoutusta
Vaivaa ja levitä taikinaa (painele kädellä selkää taputellen eri kohdista)
Levitä taikinapohjalle tomaattikastike (silitä kädelläsi ympäri selkää)
Raasta juusto (rapsuttele selkää sieltä täältä)
Sirottele juustoraaste (naputtele sormenpäillä ympäri selkää)
Lisää valitsemasi täytteet (esim. ripottele kinkut, heitä herkkusienet)
Laita pizza uuniin (lämmitä käsillä selkää)
Ota valmis pizza uunista ja leikkaa paloiksi (piirrä selkään viivoja)

IMG_0640.JPG

















IMG_0642.JPG