BLOGI

Vko 22 Viimeistä viedään

Tällä viikolla oli kaksi viimeistä eskaripäivää.
Maanantaina esitimme oman teatteriesityksemme "Piiloleikki metsässä" kaikille Axelin eskariystävillemme. Kolme upeaa esitystä takana ja menestys oli taattu. :)

Tiistaina aloitimme aamupäivän käpyttelemällä kohti Biokaaren leffatetatteria. Siellä meitä odotti pocornit ja pillimehut ja hauska (ylivoimaisesti lasten äänestyksen voittanut leffa) Risto Räppääjä ja Yöhaukka.
Tunnelma oli taattu. Leffan jälkeen Vihreä ryhmä lähti Rolssiin ja sai nauttia pehmikset nurtsilla nauttien auringon helliessä meitä.
Ruokailun jälkeen pieni lepohetki oli paikallaan ja sitten alkoikin valmistautuminen illan kohokohtaa varten eli teatteriesitys vanhemmille. Kiitos kun tulitte paikalle , se oli lapsille tärkeää.

Eskari on nyt ohi, osalla hoito vielä jatkuu, mutta kaikille oikein ihanaa lomaa sitten kun on sen aika.

Vko 21 Teatteriprojekti loppusuoralla

Maanantaina matkattiin heti aamusta kevätjuhlan kenraaliharjoituksiin Feeniksiin. Kaikki jaksoivat harjoitukset hyvin ja illalla menikin sitten juhla mukavasti; lapset nauttivat esiintymisestä omille perheilleen.
Tiistai, keskiviikko, torstai ja perjantaikin omistettiin teatteriprojektin loppuunsaattamiseen. Jännitystä on ilmassa, kun odotellaan ensi viikon esiintymisiä muille. Lapset ovat ahkeroineet innostuneina kukin omissa projektiin liittyvissä tehtävissään ja lopputulos on kyllä onnistunut.
Torstaina käytiin vielä museolla kuuntelemassa toiminnallinen kertomus Iitasta ja langan tarinasta liittyen Forssan historiaan.
Perjantaina vietettiin harjoitusten jälkeen viimeiset yhteissynttärit herkutteluineen ja leikkeineen.
Niinpä eskari lähenee vääjäämättömästi kohti loppuaan, mutta tiistaina vielä saadaan nauttia näytelmäesityksestä. Tervetuloa kaikki!

Vko 20 Kouluuntutustumiset ja yhteissynttärit

Tällä viikolla on harjoiteltu kevätjuhlaa varten, ja joka päivä on jollain ollut tilaisuus mennä omaan kouluunsa tutustumanna vielä hiukan lisää.
Kouluun tutustuimispäivistä on kuvia pedanetissä. Kaikilla oli ollut mukavaa ja hiukan kai jännääkin.
Tiistaina oli kirkkohetki. Siellä kerrottiin erilaisuudesta ja siitä kuinka on hyvä, että olemme erilaisia, kaikki omilla avuillamme ja tavoillamme.
Perjantaina vietimme yhteissynttäreitä leikkien ja herkkujen kera.

Viikko 19 Kevätkiireitä

Tällä viikolla oli kovasti ohjelmaa. Tiistaina matkattiin erilaisten liikunnallisten rastien kautta Helminmpäivän laulajaisiin tapaamaan täti Monikaa ja eläinorkesteria. Iloinen laulu raikasi ja kaikki olivat kovasti mukana yhteisissä laululeikeissä, Antti Tuiskun sataa salamaa unoihtamatta. Lopuksi päästiin vielä ihan lähituntumaan tapaamaan eläimiä ja täti Moonikaa.
Keskiviikkona oli kouluuntutustumispäivä. Kovin olivat lapset tyytyväisiä; koulussa oli ollut niiiin mukavaa. Siitä on helppo aloittaa koulutie!
Torstaina harjoittelimme koko eskari yhdessä kevätjuhlalauluja ja me Vihreät vierailimme vielä alakerrassa nukketeatteriesityksessä.
Kaikissa muissa mahdollisissa väleissä on työstetty teatteriprojektia.
Perjantaina oli vielä iltaeskari, jossa alkuun tehtiin iltaeskarisopimus allekirjoituksineen, suunnistettiin sisätiloissa, katseltiin smartilta retkikuvat herkuteltiin vohveleilla, hillolla ja kermavaahdolla sekä popcorneilla. Salissa oli disco, jossa sai tanssia ja liikkua musiikin tahdissa mielensä mukaan; ilo oli ylimmillään kun liikuttiin yksin, kaksin, ryhmässä ja ketjussa. Vielä oli lopuksi hauska viesti ja kerran vielä Sata salamaa. Mukavaa oli!
Ensi viikkoon!

Vko 18 Teatteriprojektia ja kevätretki

Tämä viiko olikin lyhyt, vain kolme päivää.
Maanantaina ja keskiviikkona jatkoimme teatteriprojektiamme. Lavastajien maalipensselit huiskivat, äänimiehet loihtivat uusia efektejään, puvustajien neulat ompelivat kankaita yhteen ja näyttelijät harjoittelivat ja videoivat tuotoksiaan.
Toivottavasti saamme projektin lopuksi esittää teille Vihreän ryhmän ihka omin käsin kirjoittaman ja luoman esityksen. Vielä on kyllä paljon töitä tehtävänä :)

Tiistaina oli ihana sää ja ihana kevätretki Turun linnaan. Linnan käytävät olivat kapeita ja joskus aika pimeitäkin. Hovineito kertoi meille jännittäviä juttuja linnan historiasta ja opetti hovineito/ritarimaisia käytöstapoja. Lapset olivat niin oppivaisia, että lopuksi hovineito vei meidän kuninkaan luo, joka miekallaan risti kaikki vihreän ryhmän lapset Turunlinnan pikkuritareiksi!Olisittepa nähneet kuinka hienosti he osasivat hovikumarrukset ja kuninkaan arvokkaan puhuttelun.
Tämän ehkä välillä hiukan jännänkin kokemuksen jälkeen lähdimme Raxiin herkuttelemaan. NAM NAM!
Kiitos teille tuhannesti vanhemmat, että saimme tämän retken toteutumaan. Tämä oli teidän ansiotanne!
Kuvia tulee ensi viikolla myös näistä tunnelmista pedaan.

Viikko 17 24.4.-29.4.2016

Maanantaina musiikkituokiolla matkattiin Taikapeitolla Taikametsään, missä kiikaroitiin ja nähtiin niin kummia, että hypättiin mukaan. Siellä aurinko satoi ja vettä paistoi, keinuttiin aalloilla, tanssittiin karhujen kanssa metsäpolkkaa ja soitettiin sammakkokuoron kanssa. Kuultiinpa vielä hiirien soittavan huilua ja rottien paukuttavan rumpua.

Tiistaina piti hammashoitajan tulla, mutta hän ei päässytkään, joten teimme äitienpäivälahjat loppuun.

Keskiviikkona jumppatuokiolla käsiteltiin palloa monin eri tavoin eri toimintapisteissä. Kivaa oli!

Torstaina polkaistiin todenteolla teatteriprojekti käyntiin; äänimiehet, lavastajat, puvustajat ja näyttelijät
omissa ryhmissään suunnittelivat ja työstivät omaa osuuttaan.

Perjantaina vappunaamiaiset pitivät tunnelman korkealla ja ilo oli katossa, kun temppuiltiin temppuradalla, tanssittiin discossa, herkutelttiin herkkubaarissa, aistihuoneessa heräteltiin aisteja ja pieni taittelutehtäväkin ehdittiin tehdä.

Hauskaa, aurinkoista vappua kaikille!

vko 16 Telinerata, kurkkaa kirkkoon ja teatteriprojektia

Maanantai alkoi reippaasti. Ensin kävelimme Talsoilan koululle ja siellä odotti hauska telinerata. Radalla oli köydet, renkaat pukkihyppy paikka, tasapainolauta, kuperkeikkapatjat, trampoliini ja jättipallo. Puuhaa siis riitti ja hiki tuli. Lopuksi sitten vielä reippailimme Axeliin syömään ja lepäämään.(kuvia)

Tiistai oli kansiotehtävien päivä.

Keskiviikkona kurkkasimme Forsaan kirkkoon vähän lähemmin. Tarja-leena kertoi hiukan kirkon historiaa mm. sen , että kirkkomme täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Tutstuimme kirkon alttariin, parviin, portaikoihin ja tietysti urkuparveen. Pääsimme myös kävelemään urkujen läpi! Lopuksi lapsia odotti pieni tietovisa opituista asioista.

Torstaina muistelimme jo aiemmin aloittamaamme teattriprojektia. Katsoimme videota teatterin tekemisestä ja siihen kuuluvista vaiheista ja asioista. Luimme lapsille heidän käsikirjoituksensa, joka oli dramatisoitau kolmesta eri tarinasta ja se hyväksyttiin. Huomenna alkaa tarkempi suunnittelu.

Perjantaina kaikki eri produktioryhmät kokoontuivat omiin "palavereihinsa". Ääni- ja valomiehet suunittelivat esityksen tehosteita, näyttelijät yrittivät hiukan kehon ja ilmeiden kautta eläytyä eläinrooleihinsa ja puvustus/maskit piirrettiin paperille, samoin tekivät lavastusporukka. Oli hienoa huomata miten innokkaasti lapset olivat suunnittelemassa ja nyt jo joku olisi halunnut esittää tämän tarinan. Ehkä myöhemmin. :)
Hyvää viikonloppua!


Vko 15 Ringettekoulu ja viimeinen villi veturi

Maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina vihreiden joukko matkasi kohti jäähallia. Ulkona paistoi aurinko ja linnut lauloivat, mutta me odotimme pääsyä jäälle. Jäähallissa Ville odotti meitä ja jakoi hyviä neuvojaan luistelun alkeista ja ringetestäkin. Luistelurohkeus ja taidot kehittyivät tosi nopeasti. Nyt jo oikeastaan kaikki osasivat liikkua jäällä itse ja selviytyivät taitoradoista omilla taidoillaan. Kuvia löytyy.

Tiistaina oli viimeisen Villi Veturin vuoro. :( voi voi, meillä oli mukava matka, mutta joskus senkin on loputtava. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki kirjaimet on eskarin kautta tullut jotenkin tutuksi ja nyt niitä on hyvä kertailla myös kotona ja lähipiirissä. Samoin on numeroiden laita. Laskekaa keittiötöiden ohessa haarukoita, veitsiä yms ja miettikää lukumääriä kaikissa arjen tilanteissa. Se auttaa lapsia koulun aloittamisessa. Osa vihreistä jo lukee ja osa hahmottelee sanoja, osalla on vielä enemmän työtä tehtävänä, mutta kaikki on oppinut jotain. Villi Veturin Elli erikoislähetys toi kaikille omat mini sanakirjat. Kotona voitte askarrella tälläisiä sanakirjoja lisää. Kiitos Villi Veturille ja sen henkilökunnalle ja mukavaa kesälomaa.

Tortaina oli kansiotehtävien vuoro. Niitä onneksi riittää vielä, vaikka Villi Vetrurin tehtävät onkin jo tehty.
Jatkamme puuhastelua taas ensi viikolla.

VKO 14 kevätlauluja, öinen seikkalu, ystävyys teemaa ja retki metsään

Maanantaina olimme muskarilla laulamassa ja soittamassa. Nyt kun kevät tulla tupsahtaa oli aika myös tutkailla mitä kevät tuo tullessaan tänne Pohjolaan. Se toi mukanaan mm. auringon, värejä, lintuja ja ötököitä. Näistä sitten laulelimmem ja soitimme ja muutama keväinen tanssinumerokin mahtui mukaan.

Tiistaina oli Villi Veturin vuoro. Ukko ja Onni olivat öisellä seikkailulla kuunnellen yön ääniä ja katsellen yön elämää. Tarina toi tutuksi Ö-kirjaimen. Lähdimme myös "matkalle" salaiseen öiseen koodimetsään, jossa lapset ratkoivat i-padin avulla erilaisia QR-koodi arvoituksia.

Keskiviikkona matkasimme keskurin saliin. Siellä saimme nähdä pienen näytelmän, joka kertoi ketun ja jäniksen tarinaa ystävyydestä. Tämän jälkeen toteutimme pienimuotoisen prosessidraaman ystävyydestä ja kaveruudesta.
Karhujen esikoulussa uutena oppilaana oleva Justus karhu oli ilman ystävää. Se kyseli lapsilta neuvoja siitä kuinka ystävän kanssa tulee toimia, ja mitä ystävän kanssa voi tehdä. Lapset keksivät tosi hienoja asioita ja justus karhu oli tyytyväinen oppimaansa. Justus otti lopuksi valokuvat lasten ehdotuksista (still-kuva patsaat).

Torstai oli kansiotehtävä päivä.

Perjantaina lähdimme vesitorninmäkeen retkelle. Sillä oli aikaa leikille, eväille ja tehtäville. Oli kuulemma tosi kivaa!

Muistakaa taas kurkat tämän viikon kuvia. hyvää viikonloppua kaikille!


Vko 13 Takaisin arkeen

Tiistaina Villi Veturin pilli puhalsi tiuhaan, kun lehmä oli jäänyt esteeksi raiteille. Onnilla oli salaisia taitoja, joiden avulla tilanne ratkaistiin. Samalla me opimme erilaisuuden hyväksymistä ja sitä, että jokainen on arvokas ja jossain taitava, vaikka joitain asioita vielä harjoitellaan ja vähitellen opitaan. Hyvän mielen tuolissa annettiin jokaiselle positiivista palautetta hänen taidoistaan. H-kirjain tuli tutuksi.

Keskiviikkona jumpalla palloiltiin ja opittiin motoristen taitojen lisäksi yhteistyötaitoja.

Torstaina luvun hajotuskoneen, leikkien ja pelien avulla opeteltiin pieniä yhteen- ja vähennyslaskutaitoja.
Aikas taitavaa porukkaa meillä Vihreissä on!

Perjantaina jatkettiin omien kansiotehtävien tekemistä.

Mukavaa ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua! Kuvia tältäkin viikolta löytyy!

Vko12 Pääsiäiskirkko, viherhuone ja pääsiäismusiikkia

Maanantaina kulkumme johti kohti Forssan kirkkoa,jossa kuulimme Sanna papin ja kirkonrotan kertomusta pääsiäisen tapahtumista. Lopussa saimme vielä pienen pääsiäisyllätyksen kirkonrotalta.

Tiistaina Villi Veturissa päästiin tarinan avulla tutustumaan Pikku Akan viherhuoneeseen. Keskustelimme siitä miten kasveja kasvatetaan. Akka kertoi,että kasvit tarvitsevat multaa, vettä, lämpöä ja valoa. Meitä hiukan huvitti se kun Malla kertoi kasvien tarvitsevan myös helliä sanoja ja rakkautta. Tarinan kautta opittiin V-kirjain.

Keskiviikkona Helmiina kana oli jättänyt meille erikoisia viestejä ja niitä kun lähemmin tutkittiin, opittiin taas uusia pääsiäisleikkejä ja lauluja. Muskarissa seikkailivat tiput,mummo kanojensa kanssa ja tietysti noidat, jotka tekivät taikojaan.

Tämän viikon viimeinen päivä onkin torstai ja sitten lähdemme viettämään pääsiäislomaa. Pääsimme Keskuskoulun perinteiseen pääsiäskonserttiin kuuntelemaan isojen oppilaiden upeita esityksiä.
Hyvää pääsiäista kaikille. Käykää katsomassa viikon kuvia.

vko 11 Vielä uintia ja pääsiäiseen valmistautumista

Maanantaina musiikkihetkellä teimme pääsiäistaikoja etsiessämme Helmiina-kanan piilottamisa munia. Taikominen olikin aika jännittävää, mutta tosi hyviä oltiin, kun aina löydettiin muna ja sen sisältä pääsiäiseen liittyvä laulu tai leikki. Lopuksi kerrottiin pääsiäistarina ja mietittiin, miksi sitä pääsiäistä oikein vietetään. Tästä opittiin laulukin, joka loppuviikosta kajahti tosi upeasti.

Tiistaina pulahdettiin jälleen Vesihelmen aaltoihin ja taidot ja uskallus veteen karttuvat vauhdilla. Jokainen nautti uimaopeista ja vedessä pulikoimisesta tosi paljon.

Keskiviikkona vietettiin yhteissynttäreitä. Lapset olivat jälleen valinneet leikit ja tarjoilut. Saimme vieraita myös Violettien ryhmästä tänään. Syntymäpäiväsankarit valitsivat posteljoonit, jotka toivat heille kortit ja yhdessä lauloimme heille onnittelulaulun. Leikkeinä olivat sik sika silleroinen, junaleikki ja ongintaa. Lopuksi herkuteltiin jäätelöllä.
Iltapäivällä kylvettiin rairuohot ja laitettiin ikkunalle kasvamaan.

Torstaina oli vuorossa viimeinen uintikerta. Paljon taitoja on opittu ja vähän temppujakin mm. juosta patjan päällä vedessä ja siitä hypätä veteen. Hauskaa oli ja vesi tuntui loppujen lopuksi olevan kaikille mieluinen elementti. Arimmatkin uskaltautuivat jo mukavasti laittamaan pään veteen ja sukeltamaan.

Perjantaina Villi Veturi -tarinassa Jalmari Juolukka pelasti sankarillisesti Onnin, joka pallon perässä juoksi jokeen. Samalla juteltiin, mitä hauskoja juttuja pallon kanssa voi tehdä ja millaisissa tilanteissa pallon kanssa on syytä olla varovainen. Mietittiin myös, millaisia tunteita tarinan henkilöissä heräsi eri tilanteissa.

Tämä viikko on ollut rasisimin vastainen viikko. Keskustelimme erilaisuuden hyväksymisestä, siitä, että jokainen ihminen on arvokas ja rakastamisen arvoinen. Kaikki pitää hyväksyä joukkoon ja yhdessä tehden asiat sujuvat. Klo 10 jakaannuimme koko eskari ryhmiin, joissa pelailimme, leikimme ja luimme aiheeseen liittyvän kirjan tutustuen toistenkin ryhmän lapsiin. Käytävään valmistimme yhdessä ison Ystävyyden puun.

Aika moni on kertonut lähtevänsä virpomaan palmusunnuntaina, siispä mukavaa pyhäpäivää kaikille ja iloista pääsiäisen odotusta!

Vko 10 Metsässä musiikillisin keinoin, uimakoulu ja matikkaharkkoja

Maanantaina suuntasimme taas kulkumme kohti muskaria. siellä lauloimme ja leikimme erilaisia eläimiin ja ystävyyteen liittyviä lauluja ja soitimme sekä rytmi- että melodiasoittimia. Veimme eläimille ruokaa ja pakinnoksi ne opettivat meille aina jonkun oman lempi laulunsa tai lekkinsä; hiiri mittasi maailmaa, kettujoukko tanssi öiseen aikaan, orava söi käpyä puussa, puput leikkivät hangella ja talitintti hakkasi nokallaan talipalloa. (kuvia)

Tiistaina oli ensimmäisen uimakoulun aika; mahtavaa! Ei kun reput selkään ja matka kohti Vesihelmeä sai alkaa. Siellä meidät jaettiin uimataitojen perusteella neljään ryhmään, jotta kaikille tulee varmasti tasoistaan opetusta. Aikuiset toimivat apuopeina, ja tietty leikkikavereina vedessä. (kuvia)

Keskiviikko oli Villi Veturi päivä. Lähdimme matkaan kohti uutta asemaa, Aurinkorinnettä. Tarina sisälsi paljon erilaisia eettisiä aiheita mm. varkaus, oikea, väärä, totuuden puhuminen ja toisen auttaminen. Näistä keskusteltiin ja tunteita mietittiin mm ilmeiden ja eleiden kanssa. Matkalla myös hiukan laskettiin ja kuunneltiin sanojen tavuja. (kuvia)

Torstaina oli toinen uimakoulukerta. Ryhmiä oli hiukan uudelleen järjestetty, sillä osan taidot olivatkin hiumasti paremmat kuin aluksi oli ilmoitettu. Tällä kerralla myös korostettiin, kuinka tärkeää on se, että uskaltaa sukeltaa, sillä ennen ei voi oppia uimaan kunnolla. Nyt kaikki kotijoukot, muistakaa sukellus harkat kun lähdette yhdessä uimaretkelle, sillä se antaa lapselle turvaa, ja uimisesta ja vedestä tulee vieläkin parempi kaveri. (kuvia)

Perjantai puuhana oli erilaisia matikkaharjoituksia. Mietittiin lukujonoja ja harjoiteltiin jo pieniä yhteen ja vähennyslaskujakin. Mukavaa viikonloppua teille!

vko 8 Perinneleikkejä ja hiihtoa

Maanantaina tulevan Kalevalanpäivän (sunnuntai) kunniaksi kuulimme tarinan Sammon ryöstöstä ja ensimmäisen kanteleen synnystä. Juttelimme myös muista entisaikaisista asioista ja perinteistä ja leikimme ja lauloimme erilaisia perinneleikkejä. Muun muassa Kehrätkäämme silkkilankaa, Sik sikanen silleroinen, Isäntä se teki talon ja Parinvaohtoleikki kuuluivat musiikkihetken ohjelmaan. (Kuvia)

Tiistai oli taas Villi Veturi päivä. Juna saapui Kertunkieppiin ja siellä olikin jännittävää, sillä Erikoislähetysvaunu Elliin murtauduttiin ja salaperäistä hiippailijaa ei saatu kiinni. Leikimme itsekin salapoliisia etsien puuttuvia palasia kuviimme ja salaista aarreettakin etsittiin kuuntelemalla musiikin voimakkuuksia. Osa porukkaa kävi kokeilemassa ensimmäisiä hiihtotunnelmia. (kuvia)

Keskiviikona jatkoimme perinneleikkeihin ja lauluihin tutustumista. Ne ovat vihreän ryhmän keskuudessa tosi tykättyjä :) Perinteet kunniaan siis! Leikkien jälkeen lähdimme Wahrenin puiston ladulle sivakoimaan ja ne joilla ei ollut suksia jäi leikkimään omalle pihalla lumileikkejä. Hiihtäminen sujui hienosti, vaikka oli hiukan kuulemma rankkaa :)

Torstaina kertasimme lukujonotaitoja ja lukumääriä leikkien. Pullonpyöritys ja siinä jaetut tehtävät olivat lapsista hauskoja ja lukujonoja kerrattiin moneen kertaan ihan huomaamatta. Lisäksi leikittiin parileikkiä, jossa piti löytää kysymällä itselleen pari oikean lukumäärän perusteella. Lopuksi pelattiin itsetehdyillä kina-korteilla ja harjoiteltiin lukumäärien lisäksi käsitteitä enemmän-vähemmän. Ja ulkoilessa sukset suihkivat jälleen.

Perjantaina tehtiin muutama kansiotehtävä oman valinnan mukaan ja lisäksi leikittiin. Ulkoillessa hiihdettiin vielä kierrokset ladulla ennen talvilomaa. Hienosti sujuu jo!

Vilkaiskaapa taas kuvagalleriaamme. Ja nyt hyvää talvilomaa kaikille, jotka lomailevat ja mukavaa viikkoa niille, jotka vierailevat Pihakoivussa!




Viikko 7 Musiikin ja tanssin viemää

Maanantaina musiikkituokiolla luisteltiin Ukko Jörrikän luo saarelle kuuntelemaan mitä ihmeellisimpiä tarinoita metsän eläimistä. Tarinaan eläydyttiin laulaen, soittaen ja tanssien.

Tiistaina Villi Veturin tarina vei meidät myös luistelemaan ja keskustelemaan yksinäisyydestä ja muistakin tunteista. Myös siitä, miten erilaisissa ristiriitatilanteiossa tulisi toimia. Tutuksi tuli Y-kirjain.

Keskiviikkona toisten ollessa soitinkokeilussa, toiset olivat pulkkamäessä.
Sen jälkeen mentiin tehtaankoululle työstämään tarinaa teatteriprojektiimme.

Torstaina osalle lapsista jatkuivat soitinkokeilut ja iltapäivällä nähtiin penkkariajelut karkkkien heittelyineen.

Perjantaina tutustuttiin uusiin kansiotehtäviin ja iltapäivällä päästiin Vanhojen tansseihin. Kovin vaikuttuneita oltiin. Joku pojista totesikin, että tämähän on kuin Prinsessa Ruususesta.

Kuvia tästä viikosta jälleen nähtävillä. Hyvää viikonloppua kaikille!

vko 6 Pilkkireissuja, draamaleikkejä, teatteriprojektin aloitus ja yhteissynttärit

Maanantai alkoi taas musisoiden. Olimme muskarilla ja lauloimme jo tuttua pilkki-laulua. Pilkkijöinä olikin tällä kertaa Pikku Ukko ja Onni Kesä. He saivat saaliikseen kummalisia kirjainkaloja. Jokainen saatu kirjainkala muistutti aina Onnia ja Ukkoa jostain mukavasta asiaista esim. hankipojista, ketunleikeistä, oravista ja auringosta. Laulut ja leikit veivät eläinten maailmaan, jossa oli mukavaa musisoida. (kuvia)

Tiistaina Villi Vetrurin tarina jatkoi pilkki aihetta, sillä Onni ja Ukko lähtivät vielä kerran pilkille. Nyt mukavan rauhallinen pilkkireissu sai heidät haaveilemaan merestä ja purjelaivasta ja Onni haaveili omasta polkupyörästä. Taisi mieli seikkailla jo kesässä. Tarina tutustutti meidät P-kirjaimeen. (kuvia)

Keskiviikkona koko porukka oli draamaleikkien lumossa palolaitoksella. Lähdimme matkalle avaruuteen ja laskeuduimme eläinten planeetalle. Täällä eläimet osasivat puhua ihmisen kielellä. Lapset tekivät yhdessä pareittain ja pikkuryhmän kanssa erilaisia yhteisleikkejä ja kontaktin ottoa hyvällä tavalla. Oli mukava huomata miten rohkeasti he heittäytyivät eri rooleihin ja mielikuvitus lensi.(kuvia)

Torstaina keskustelimme lisää teatterin tekemisestä. Mietimme minkälaisia henkilöitä teatterin tekeminen tarvitsee: ohjaaja, maskeeraja, puvustaja, ääni-ja valohenkilöt, lavastajat ja näyttelijät. Tämän jälkeen jokainen sai valita sen tehtävän jossa haluaisi toimia. Yllätys yllätys kaikkin tehtäviin löytyi halukkaita. Tämän jälkeen suurin osa lähti ulos ja marras-tammikuun synttärisankarit jäivät leipomuspuuhiin.(kuvia)

Perjantai oli aikamoista juhlaa. Matkasimme sortohaan pallokentälle, jossa leikimme synttärisankareiden haluamia leikkejä ja leikkien jälkeen pääsimme ensi kertaa kodalle, jossa makkarat, laskiaispullat ja mehu odottivat meitä. Herkuttelun jälkeen oli vielä aikaa rakentaa lumipalloja ja yhteinen iso lumiukko. Ihana viikko takana ja nyt viettämään rauhaisaa viikonloppua. (kuvia)


Viikko 5 1.2.-5.2.

Maanantaina lähdettiin musiikin keinoin metsäretkelle. "Sukset" jalkaan ja laulettiin "Hiihdetään, hiidetään metsikössä hiidetään. Arvaa kenen kanssa?" Monenlaista eläintä siellä tuli vastaan. Kettujen kanssa tanssittiin, pupujen kanssa loikittiin, pikkukarhut olivat karkuteillä ja niitä otettiin kiinni ta-a ja titi rytmien avulla ja lopuksi karkulaiset pestiin kevyesti hieromalla. Metsässä kuunneltiin ja soitettiin yöllisiä ääniä. Pikkuinen lintukin lennähti seuraamme. Lopuksi soitettiin rytmitavuja ta ja titi käyttänen eläinten nimiä musiikin mukaan. Vihon viimeiseksi lopuksi vielä satuhieronta.

Tiistaina tutustuttiin lukuihin 6-10 pelien ja leikkien sekä liikkeen kautta. Samalla tehtiin lukujonoa tutuksi. Lopuksi tehtiin vielä moniste, jossa harjoiteltiin ko. lukujen muotoja.

Keskiviikkona pääsimme Pienten solistien konserttiin musiikkiopistolle. Siellä pelle opasti, laulatti ja leikitti meitä samalla, kun tutustuimme eri soittimiin. Mukava tilaisuus!

Torstaina oli vuorossa Villi Veturi. Onnilla oli kova huoli siiitä, miten puput pärjäävät talvella, kun hankipojatkin syntyvät. Yhteistuumin sitten pakattiin eväät ja lähdettiin talviseen metsään retkelle selvittämään, mitä eläimille kuuluu. Ä-kirjain tartttui mukaamme tänään.

Perjantaina sitten mallipiirrustuksen keinoin kolmion, suorakulmion, neliön ja ympyrän avulla piirisimme ja maalasimme metsässä Villi Veturin väen kohtaamia eläimiä. Hienoja töitä tuli!

Aurinkoista, talvista viikonloppua kaikille!

vko 4 musiikkia, tähtiä ja estraditaidetta

Maanantaina musiikkimatka jatkui talvikalastuksen eli pilkkimisen merkeissä. Talviset laulut ja lekit raikuivat musiikkileikkikoulun tiloissa.

Tiistaina oli Villi Veturin vuoro. Koko veturin väki matkasi joukolla kohti Tuiskulan tähtitornia. Niin teimme mekin. Kuuntelimme tarinoita tähdistä ja avaruudesta. Niisku Nunnkin löysi uuden oman kodin tähtitornista. Tutuksi tuli T-kirjain.

Keskiviikkona Kaisa-Leena piti keskurin salissa jumppaa. teimme erilaisia pariharjoituksia. Lopuksi matkasimme avaruuteen omilla avaruusaluksilla.

Torstaina kertasimme numeroita 1-5.

Perjantaina oli esiintymisen vuoro. Lähdimme laulamaan ja leikkimään Prisman talviriehaan. Keikka meni hyvin ja jäätelö ja mehu maistui esiintyjille.

VIIKKO 3 18.1.-22.1.2016

Maanantaina musiikkihetkellä oltiin pilkillä musiikkimaan jäällä. Kaloja saatiin ja niiden myötä aina uusi tehtävä. Laulujen ja liikkeiden kautta löydettiin ta-a, ta ja titi -rytmit. Lopuksi lumisade harson muodossa peitti meidät alleen.

Tiistaina tehtiin omia mittauksia. Arvioitiin ja mittailtiin eri esineiden pituuksia, painoja ja tilavuutta.

Keskiviikkona Villi Veturin väki pysähtyi Tuiskulaan ja kuinkas ollakaan siellä oli yhtä kova pakkanen kuin meilläkin täällä. Kertailtiin opittuja äänteitä, piirreltiin kirjaimia toistemme selkään ja kirjoiteltiin omilla kirjainlapuilla tavuja ja löydettiin niistä muodostuvia sanoja.

Torstaina piti lähteä luistelemaan, mutta pakkasen paukkuessa päädyttiin maalailemaan talventörröttäjiä.
Kauniita tuli ja tulokset tulette näkemään seinillä.

Perjantaina oli kovin moni taudin kynsissä ja me loppuporukka pidimme leikkipäivän puuhaillen jokaiselle mieluisia tehtäviä.

Toivottavasti tauti ja pakkanen hellittää ja ensi viikolla olemme taas kaikki koolla.
Hyvää viikonloppua kaikille!






VKO 51 YHDESSÄOLOA JA JOULUN ODOTUSTA

Maanantaina askartelimme pienissä ryhmissä koteihin leikaten ja liimaten joulukuuset. Samalla opeteltiin hieman mittamista ja arviointia. Osan ryhmästä odotellessa omaa vuoroaan viimeisteltiin omia kansiotehtäviä.

Tiistaina toteutettiin samat jutut niiden kanssa, jotka eivät maanantaina ehtineet.

Keskiviikkona olimme pienessä kantelekonsertissa, kun Elina esitteli meille kanneltaan ja soitti joululaulun Joulupuu on rakennettu. Sen jälkeen syötiin yhdessä jouluateria.

Torstaina pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin tehtaankoululle leipomaan pipareita. Kovasti olivat leipurit tyytyväisiä aikaansaannoksiinsa ja tottakai niitä jo vähän maisteltiinkin.

Perjantaina vietettiin pikkujoulua Pinkkien ja Violettien kanssa herkutellen mm. eilen leivotuilla pipareilla, mehulla, popcorneilla ja saatiinhan suu makeaksikin. Yhdessä laulettiin joululauluja ja katsottiin elokuva Mikki Hiiren joulusta.

Joulukalenteria on eskarissakin tutkittu tarkkaan ja omaa vuoroa avata luukku odotettu malttamattomasti. Samalla on luettu tarinaa Neposen joulusta.
Nyt joulu on jo ihan ovella ja osa Vihreistä jää joululomalle, joten Hyvää joulua ihan jokaiselle!
Kiitos myös perheille yhteistyöstä syksyn aikana!

Tästä viikosta kuvia löytyy arkea-palkin alta, käykääpä katsomassa!

Vko 50 Joulujuhla,Draamaleikkejä ja Lucian valoa

Maanantaina harjoittelimme joulujuhlaesityksen lauluja ja leikkejä.

Tiistaina oli Vihreän ryhmän vuoro päästä valokuvattavaksi. Kauniit hymyt ja iloiset ilmeet ikuistettiin
kuviin ja kansiin. Kuvauksen jälkeen lähdimme ulkoilemaan.

Keskiviikkona lähdimme Keskuskoululle draamaleikkien pariin. Näiden leikkien tarkoitus on kehittää oman kehon tuntemusta, yhteisleikkiä ja toisten huomioimista. Draamaleikit kehittävät myös lasten keskittymiskykyä ja mielikuvitusta. Ennen leikkeihin ryhtymistä teemme draamasopimuksen, jossa lapset itse päättävät mitgä sovitaan, jotta leikit onnistuisivat hyvin ja kaikilla olisi hyvä ja turvallinen olo. Lapset olivat sitä mieltä, että kivaa oli. Taisi Robottileikki olla suosituin tällä kertaa. Jatkamme draamailua taas ensi vuonna. (kuvia)

Torstaina Villi veturissa lapset katselivat tänään näytelmää "Rätinää linjoilla". Pikku Ukko sai omituisen puhelun,linjalta kuului vain rätinää, eikä siitä saanut mitään selvää. Onneksi lopulta selvisi, että puhelu tuli Onni Kesältä, joka oli jäänyt junan kyydistä. Pikku Ukko teki tärkeän päätöksen "kaveria ei jätetä" ja niin juna peruutti takaisin Niiskulan asemalle hakemaan Onni Kesän kyytiin. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tutuksi tuli R-kirjain. Villi vetrui jatkaa taas tammikuussa. (kuvia)

Perjantaina olimme joulukirkossa koko Axelin eskarin voimin. Kauniit Lucia neidot kävivät laulamassa ja tuomassa meille valoa ja lämpöä tähän talven pimeyteen.
Hyvää viikonloppua kaikille.


VKO 49 JUHLIA MONENMOISIA; YHTEISSYNTTÄRIT, ITSENÄISYYSPÄIVÄ JA KENRAALIHARJOITUS

Maanantaina olimme muskarin tiloissa ja kävimme jouluevankeliumin läpi musiikin keinoin. Matkasimme Marian ja Joosefin mukana, ihastelimme laulun sanoin "maailman kauneinta lahjaa", pientä lasta, kohtasimme enkelit kedolla ja matkasimme paimenten kanssa iloisen polskan myötä talliin ihastelemaan vastasyntynyttä.

Tiistaina vietettiin tehtaankoululla Ilonan ja Casperin suunnittelemia ja toeuttamia synttäreitä. Leikittiin, laulettiin ja nautittiin herkullisista pikkuleivistä ja mehusta. Hauskaa oli. Vilkaiskaapa kuvia!

Keskiviikkona vietimme itsenäisyyspäivää salissa ja juttelimme asioista, jotka meille suomalaisille kotimaassamme ovat tärkeitä; oma turvallinen koti, puhdas luonto metsineen ja järvineen, eläimineen ja kasveineen. Muistimme myös Suomen erilaiset vuodenajat, kristillisen perinteen ja oman lipun. Jutustelun lomassa laulettiin ja leikittiin. Siitäkin juhlasta on kuvia!

Torstaina Villi Veturin väki pukeutui parhaimpiinsa ja hyvästeli Niiskulan väen. Juna lähti puksuttaen Niiskulan asemalta kohti seuraavaa etappia. L-kirjain tuli samalla tutuksi. Tästäkin kuvia ohessa!

Perjantaina valmistauduttiin omaan joulujuhlaan kenraaliharjoituksilla kirkossa. Lämpimästi tervetuloa joulujuhlaan tiistaina koko kotiväki!

Hyvää itsenäisyyspäivää samoin kuin toista adventtia meille kaikille!

Vko 48 joululauluja, askartelua ja helliä tunteita

Maanantain aloitimme jouluisten laulujen parissa. Lauloimme pikku tontun lempilauluja ja samalla harjoittelimme tulevaa tori esiintymistä varten.

Tiistaina luistelimme harkkahalilla. Siellä meitä odotti yllätys, Ville jääkiekon junioropäällikkö oli tullut opettamaan meille luistelun saloja. Saimme hyviä vinkkeja ja oli ällityttävää kuinka oikeanlaisilla harjoituksilla lustelu kehittyi hetkessä. Me pompottelimme kyykkypolvin, sahasimme jaloilla jäätä, ruokimme ankkoja ja paljon muuta mukavaa. Kiitos Ville!(kuvia)

Keskiviikkona pääsimme musiikkiopistolle pieneen konserttiin. Tämä olikin mukava konsertti, sillä välillä saimme jumpata, vastailla tietovisa kysymyksiin ja lentämäänkin pääsi kaikki halukkaat. Kiitos Martalle ja pienille viulisteille ja pianisteille. (Kuvia)

Tortaina Villi Veturissa Pikku Ukko löysi taas Onni Kesän. Hän oli niin iloinen. Tarinassa käytiin läpi myös muitakin tunnetiloja, joista keskustelimme jälleen lasten kanssa. Tunteiden kokeminen on edelleen toisille aika vaikeaa, mutta mielenkiintoisia keskusteluja saimme aikaan. Kesken Villi Veturi hetken ryhmässämme vieraili Kiinalaisia vieraita, jotka olivat tutustumassa Suomalaiseen esikouluun. He olivat kovasti kiinnostuneita touhuiluistamme. Tunnetiloja kuunneltiin musiikin avulla, kehoiltiin ja ilmeiltiin ja lopuksi vielä soitettiiin musiikkia eri tunnetiloja käyttäen. Toine puolikas vihreästä ryhmästä askarteli jouluisia enkeleitä.

Perjantaina lapsia odotti yllätys, sillä yhdessä yössä Axelin eskariin oli tullut joulu. Aamu alkoi glögillä ja pipareilla, toisilla yhdessä vanhempien kanssa ja toisilla ystävien seurassa.Tunnelma oli aika mukavan rauhallinen. ulkoilun jälkeen me vaihdoimme eilistä järjestystä jotenka toiset tunteilivat Villi veturitarinan mukana ja toiset askartelivat.

Oikein mukavaa viikonloppua ja sunnuntaina tavataan torilla aika monen kanssa klo 16.00!



VIIKKO 47 TUNTEITA, ASKARTELUA JA LUISTELUA

Maanantaina lauluhetkellä jatkettiin tunteiden tutkailua musiikin keinoin; miltä näyttää iloinen, hämmästynyt, surullinen, kiukkuinen, vihainen, pelkäävä ihminen. Miten hän liikkuu ja millainen musiikki kuvaisi tuota tunnetta. Mietiittin myös, mitä voi tehdä, kun pelottaa tai kiukuttaa jne.

Tiistaina toimittiin kolmessa ryhmässä. Jokainen ryhmä teki vuorollaan "Kina"-kortit luvuista 1-5, askarteli talvimaiseman ja jatkoi "Päivä näkyväksi"- projektia, josta kuulette myöhemmin.

Keskiviikkona luisteltiin harjoitushallilla ja ihmeen nopeasti taidot varmentuvat jokaisella; aina hippunen päästään eteenpäin ja into on kova, pois ei malttaisi lähteä millään.

Torstaina Villi Veturin pikku Ukko osallistui kilpa-ajoihin ja voittikin ne, mutta joatin eriskummallista sattui, kun auton takapenkiltä löytyi salamatkustaja Onni Kesä. Samalla opittiin E-kirjain. Vielä mietittiin, millaisia tunteita herää, jos voittaa kilpailun tai häviää sen. Todettiin, että voittaessa on onnellinen, mutta hävitessä harmittaa, on pettynyt ja voi kiukuttaakin. Samalla juteltiin, miten sitä kiukkua voi purkaa.

Perjantaina tehtiin eteenpäin omia kansiotehtäviä ja leikittiin siinä lomassa.

Joulu tulla jolkottaa ja sen myötä alkavatkin ensi viikolla jo pikku hiljaa monet jouluiset jutut.

Mukavaa viikonloppua ja kiitos tästä viikosta kaikille niin pienille kuin isoille!

VKO 46 Nukketeatteri, luistelu ja metsäretki

Maanantain musiikkihetkellä jatkoime teemaa erilaisuusdesta. Erilaisen ystävän vierellä on hyvä olla, niinkuin Vierellä laulussakin kerrotaan. Soitimme metsäorkesterien kanssa havunmetsän ja lehtimetsän kuuloisia säveliä soitellen rumpuja, metallofoneja ja palasoittimia.

Tiistaina Hannele tuli pitämään meille kirkkohetken ja siinä juteltiin siitä, miten turvallista meillä on asua Suomessa kun ei ole sotia eikä muita uhkia. S-kirjain askartelu ja "koulutehtävät" täyttivät muun toiminta ajan. Iltapäivällä pääsimme katselemaan kirjaston yläkertaan katsomaan teatteria "Mollin päivä".
Tarina kertoi yksinäisyydestä ja ystävyydestä. (Kuvia löytyy Pedasta)

Keskiviikko oli todellinen urheilupäivä. Ensin kävelimme jäähallille ja siellä luistelun huuma tempasi meidät mukaansa melkein puolentoista tunnin ajan. Kaikki olivat rohkeasti jäällä luistimilla ja saimme kokea upeita onnistumisen elämyksiä. Monelle kyllä meinasi uni tulla lepohetkellä. Mutta mukavaa meillä oli!

Torstaina Villi Veturi saapui Niiskulan asemalle. Siellä viivytääkin hetki, sillä ensi viikolla alkaa jännittävä syysmestaruuralli, johon myös pikkuj Ukko aikoo osallistua. Simo on tuunannut Ukolle upean Super hyper Mustangin! Tänään tutkimme erilaisia autoja ja niiden ominaisuuksia. Saas nähdä mityen pikku Ukon käy kisassa.(kuvia)

Perjantaina lähdimme Omenatarhan ja versomäen kanssa metsäretkelle. Molemmilla ryhmillä oli oma reissu. Ilma oli suotuisa ja metsä odotti kaikkine aarteineen. Metsään syntyi majoja yhteistyöllä ja parasta lapsisita oli.....kaikki. :) (kuvia)
Mukavaa viikonloppua!



VIIKKO 45 TUNTEITA JA HÄMÄRÄNHYSSYÄ

Maanantaina musiikkituokiolla keskusteltiin erilaisista tunteista, nimettiin ja tunnistettiin niitä. Lapset kertoivat, millaisissa tilanteissa voi tuntua surulliselta, iloiselta, vihaiselta, aralta jne. Tunteita opetltiin viittomaan ja niitä käytiin läpi musiikin keinoin musisoiden, laulaen ja liikkuen.

Tiistaina matematiikan tuokiolla käytiin läpi erilaisia käsitteitä ja vertailtiin niitä. Kertailtiin myös leikkien lukuja 1-5. Lopuksi tehtiin paperitehtävä asiaan liittyen.

Keskiviikkona jumppatuokiolla liitettiin toimintaan lukuja 1-5 ja kirjaimet A I U ja S. Lisäksi liikuntaleikkejä palloiluun liittyen.

Torstaina oli Villi Veturi -päivä. Tarina kertoi siitä, miten pikku Ukkoa nukutti, vaikka Villi Veturi lähti liikkeelle. Lopuksi ihmeteltiin, mihin junassa ollut nalle oli joutunut. Tutustuttiin N-kirjaimeen ja etsittiin ko. kirjaimella alkavia sanoja. Lopuksi monistetehtävä.

Perjantaina seikkailtiin museolla taskulampun kanssa jännittävissä tunnelmissa.

Jokohan ensi iviikolla saadaan hiukkasen lunta?
Hyvää isänpäivää kaikille isille!

Vko 44 Musiikkia, salaisuuksia ja juhlaa

Maanantaina musiikihetkellä jatkettiin edelleen syksyisissä tunnelmissa, sillä nämä mukavat syyskelit hellivät meitä edelleen. Yhdistimme teemaan ajatuksia erilaisuudesta ja mietimme mitä meissä on erilaista ja kuinka mukavaa se on. Lauloimme laulua Vierellä. "Miksi on vierellä toinen pidempi..."
Myös syysmetsässä on paljon erilaista, lehtiä, sieniä, sadepisaroita jne. Metsän puutkin ovat kaikki erilaisia, kuten laulussa Havupuu ja lehtipuu kerrotaan.

Tiistaina oli aika tehdä vähän salaisuuksia isille. Askartelutaitoja tarvittiin. Lisäksi muistelimme jo opittuja kirjaimia A ja I.

Keskiviikkona tutustuimme eskarin "koulutehtäviin eli kansiotehtäviin". Nämä ovat tehtäviä, jotka vahvistavat lapsen taitoja ja joita he saavat tehdä itsenäiseen tahtiin, kuitenkin huolehtien siitä, että tehtävät tulevat tehdyksi ennen joulua. Keväälle teemme sitten taas uusia tehtäviä.

Tortaina Villi Veturi pääsi vihdoin matkaan. Tutkimme karttoja ja Simo totesikin, että pikku Ukko oli tehnyt loistavan matkasuunnitelman tulevaa matkaa varten. Tarina toi tutuksi S-kirjaimen. Tutkaikaapa taas s-sanoja kodista tai lähiympäristöstä.

Perjantai huipentui ensimmäisiin koko Axelin eskarin yhteisiin juhliin. Hui! Mukana oli luurankoja, spidermaneja, prinsessoja, haamuja ja monsterhigh tyttöjä. Lapset saivat vapaasti kierrellä huoneita ja tehdä mieleisiään juttuja. Salissa oli temppurata, sateenkaarihuoneessa kauhudisco ja karaoke, ateljeessa askarreltiin Halloween koristeita ja vihreässä huoneessa sai herkutella mehulla, piparilla ja popcorneilla.
Juhlat sujuivat hyvin ja kaikilla oli mukavaa! Mukavaa viikonloppua kaikille!

VIIKKO 43

Maanantaina musiikkituokiolla lähdettiin milelikuvamatkalle metsään katsomaan, mitä eläimille näin syksyllä kuuluu. Musiikin myötä kohdattiin ainakin karhu, kettu, orava, muuttolintuja, jänis ja käärme.

Tiistaina oli Hannele pitämässä meille lastenkirkon ja osa lapsista aloitteli jo projektia "Päivä näkyväksi", josta kuulette myöhemmin.

Keskiviikkona jumppailtiin koulun salissa ja kertailtiin samalla liikunnan keinoin numeroita 1-5 sekä äänteitä A, I, ja U. Palloilua pohjustettiin hernepussileikeillä.

Torstaina oli vuorossa Villi Veturi, jossa Simo Suppilo unelmoi itselleen mieluisesta paikasta meren ranalla.
Lapset tekivät myös oman unelmamatkansa musiikin myötä tunteita, värejä ja tunnelmia huomioiden.

Perjantaina oltiin ihan oikealla metsäretkellä, joka oli lapsille mieluinen. Matkalla nähtiin pari leikkisää oravaa ja perille päästyä syötiin eväät. Sitten oli vuorossa kuvasuunnistusta ja leikkiä.
Kuvia koko viikon touhuista kannattaa taas käydä vilkaisemassa.

Mukavaa viikonloppua!

VIIKKO 41 PALLOILUA JA SYNTTÄRIHUMUA

Maanantaina musiikkimasiina johdatti meidät numeroiden ja värien avulla syksyisten laulujen äärelle. Liikuttiin, laulettiin ja tramboliiniakin käytettiin.

Tiistaina käsitteet enemmän ja vähemmän tulivat tutuiksi samoin luvut 0-5 leikkein, bingon ja pelien kautta. Lopuksi tehtiin monistetehtävä.

Keskiviikkona kauniissa syksyisessä auringonpaisteessa matkasimme eskaricuppiin. Kaikki olivat kovasti hengessä mukana ja varsinkin toinen peli muodostui erittäin jännittäväksi. Takaisin eskariin palailtiin seikkailureitttiä pitkin.

Torstaina Villi Veturin tarina esitettiin lapsille teatteriesityksenä. Malla Mittaaja, Pikku Ukko ja Simo Suppilo etsivät salaperäistä hiippailijaa. Simo oli anteennilakkeineen yöllä vahdissa ja inisevä itikka häiritsi pahasti keskittymistä. Hiippailija jäi vielä arvoitukseksi. Tutustuttiin vielä i-kirjaimeen ja tehtiin siihen liittyvä moniste. I-sanoja etsittiin eskarissa, mahdatteko löytää niitä kotonurkiltakin.

Perjantaina vietettiin yhteissynttäreitä. Pyry ja Jonne olivat leiponeet hyvää kääretorttua ja suunnitelleet yhteiseksi tekemiseksi temppuradan, joka oli kaikista tosi mukava. Toki sankareille myös laulettiin ja kortitkin jaettiin. Mukava päivä!
Kuvia tästä viikosta löytyy taas lukon takaa!

Lomalle jääville hauskaa lomaa, muiden kanssa nähdään ensi viikolla.

VKO 40 taitorata ja A-kirjain

Maananataina oli vuorossa musiikkihetki. Syksy-teema jatkui loruille ja laulellen. Innokkaat orkesterilaiset soittivat syksyn ääniä ja kuuntelivat kuinka sade sai aikaan sekä hiljaista että voimakkaampaankin ääntä.
Onneksi ulkona paiastoi aurinko :)

Tiistaina vietimme urheilupäivää. Kävelimme ensin kirkkaassa auringonpaisteessa kohti Kuhalan koulun tekonurmikenttää. Meidän kanssamme siellä oli myös punaisten ryhmä. Keinonurmella eli KENULLA harjoittelimme jalkapllon saloja. Halukkaita maalivahteja riitti roppa kaupalla. Syöttely ja maalipotkuharjoitusten jälkeen jäi aikaa vielä oikein kunnon pelillekin. Välillä hörpättiin mehua, sillä aurinko lämmitti melkein kuin kesällä. Katsokaa kuvia ja tunnelmia PEDANETistä.

Keskiviikkona osa lapsista pääsi näyttämään taitojaan erilaissa tehtävä pisteissä. Näissä pisteissä tehtiin mm. palapeliä, heitettiin palloa, tutkittiin lukujonoja ja kerrottiin tarinoita. Tunnelma oli ihanan keskittynyt ja rauhallinen. Toiset leikkivät ja pelailivat sillä välin keltaisessa huoneessa.

Torstai kulki Villi Veturi-tarinan mukana. Tänään meille selvisi minkälaisen aarteen Pikku akka omistaa, ja kuinka joku oli halunnut pilata Akan kylpyreissun. Akka pyysi Ukkoa apuun, jotta voisi virittää ammevarkaalle kunnon ansan. Tarina toi mukanaan A-kirjaimen johon tutustuttiin piirtämällä ja kuuntelmalla sitä, mikä sana alkaa A:lla. Näitä sanoja voitte etsiä myös kotoa tai kodin läheisyydestä. Tehdään siten A-kirjain ja A-sanat tutuksi.

Perjantaina taitorata aukesi niille, jotka sitä eivät vielä olleet suorittaneet ja toiset puolestaan puuhailivat sillä aikaa keltaisessa huoneessa.
Mukavaa viikonloppua taas kaikille!

VIIKKO 39 VIELÄ MUOTOJA TUTKAILEMASSA


Maanantaina oli musiikkihetki. Se aloitettiin yhteisesti musiikin mukaan körötellen eri kulkuvälineillä, sitten tuulen mukana lennähdellen, syksyn merkkejä laulaen ja soittaen tutkaillen. Lopuksi pyöriteltiin toisistamme pullia ja laulettiin lehdettömästä syksyn puusta ja tipuvista sadepisaroista.

Tiistaina jatkoimme tutustumista muotoihin ja taittelimme tuttuja muotoja hyväksikäyttäen pieniä taloja ja koiranpäitä, jotka liimattiin alustalle. Työ täydennettiin piirtämällä siihen mieleisiä juttuja. Mukavat työt niistä tulikin ja löytyvät omista kansioista.

Keskiviikkona oli liikuntaleikkejä palokunnansalilla. Liikkunen ja leikkien kertailtiin muotoja, muisteltiin kehonosia, tasapainoiltiin, taikanarun avulla opeteltiin käsitteitä ja lopuksi rentouduttiin hieroen toisiamme nystyräpallolla. Käykääpä kurkistamassa kuvia näistä jutuista.

Torstaina Villi Veturin väki lastasi Omenatarhan asemalla junan Elli-vaunuun erikoislähetyksen lapsille.
Tarinaan liitettiin jutustelun lisäks imm. leikki, jossa lapset lastasivat junan vaunuihin tavaroita/esineitä, joista etsittiin nyt jo melko tuttuja muotoja.

Perjantaina pidettiin pelipäivä, jonka aikana pelailtiin yhdessä pienissä ryhmissä. Pidettiin myös satuhierontahetki.

Näin hurahti tämä viikko. Mukavaa syksyistä viikonloppua kaikille!

























































vko 38 Smart-ajokortti, erilaiset muodot ja Akan omenasosetta

Maanantaina lehdet lensivät musiikin säestämänä ja tuulikin vieraili meidän musiikkihetkellä. Kuuntelimme erilaisia soitinääniä ja arvasimme kuulemamme perusteella, mikä marja milloinkin pääsi poimijan koppaan.

Tiistaina tuli Hannele seurakunnasta ensimmäisellä vierailulle kirkkohetken merkeissä. Hän kertoi tarinaa erilaisuudesta ja siitä, miten tärkeää on olla juuri oma itsensä ja hyväksyä kaikki muutkin juuri sellaisina kuin he ovat. Kirkkohetken jälkeen osa lapsista pääsi suorittamaan Smart-ajokorttia. Lapset tekivät erilaisia tehtäviä Smart taululle. Tehtävien kautta he oppivat käyttämään smartkynää oikein, tekemään jälkeä sormella tai koko kädellä, valitsemaan erilaisia värejä, liu´uttamaan kuvioita taululla jne. (Tästä muutamia kuvia pedanetissä)

Keskiviikkona satoi rankasti, joten emme päässeet ulos aamupäivällä. Onneksi liikunta ei jäänyt, sillä koko porukka marssi Keskuskoulun saliin jumpalle. Leikimme hippaa, teimme erilaisia kehoharjoituksia, leikimme maa-meri-laivaa sekä kippo ja kuppi-leikkiä. Siinä hurahti reipas tunti tosi nopeasti ja mukavaa oli. Iltapäivällä jatkuivat Smart-ajokortti kokeet.

Torstaina jatkoimme erilaisten muotojen tunnistusta, niistä rakennettiin myös oma talo.

Perjantaina Villi veturissa vieraaksi toiselle ryhmälle tuli Pikku Akka, joka oli kutsunut lapset keittiöönsä ihmettelemään ja haistelemaan ihania omenantuoksuisia hajuja. Akka valmisti herkullista omenasosetta, johon hän lisäsi omaa salaista ainettaan (sitä hän ei suostunut kertomaan kenellekään). Omenasoseen lisäksi Pikku Akka valmisti myös herkullista omenapiirakkaa ja kutsuikin parhaat ystävänsä sitä maistelemaan. Lapset saivat kattaa Akan apulaisina kahvipöydän valmiiksi Akan vieraille. Toiset kuulivat tarinaa akan keittiö touhuista ja pelasivat tarinasta muistipeliä. Akka oli molemmille ryhmille tehnyt vielä pienen omena tehtävän, josta lapset suoriutuivat hienosti.



VKO 37 SYKSYN TUNNELMISSA

Maanantaina matkasimme musiikin keinoin marjametsän kautta mummilaan. Välillä pomittiin marjoja kipposet kapposet täyteen, välillä tuuli heilutti meitä lehtinä puun oksilla. Soutaen ja laulaen matkattiin mummin luokse, jossa meitä tervehti herkullinen pullan tuoksu. Siellä mekin pääsimme pyörittelemään toisistamme makoisia pullia laulun tahtiin.

Tiistaina kartoiteltiin, millaisia matemaattisia taitoja meillä on jo hallussa ja millaisia vielä harjoitellaan.

Keskiviikkona Mervi, konsultoiva erityislastentarhanopettaja, piirrätti meillä piirrostarkkailutehtävän.

Torstaina Villi Veturin väki vei meidät värien ihmeelliseen maailmaan. Sekoittelimme punaista, keltaista ja sinistä ihmetellen, millaisia sävyjä saimmekaan aikaan.

Perjantaina lähdimme syksyisessä auringonpaisteessa metsäretkelle. Metsässä tutustuimme kolmioon, neliöön, suorakulmioon ja ympyrään ja etsimme näitä muotoja metsästä. Niitä löytyikin mukavasti. Lisäksi löytyi pikkiriikkinen pelokas siili, etanoita, ihmeellisiä keppejä ja kauniita heiniä. Käykääpä katsomassa kuvia retkeltämme!

Aurinkoista viikonloppua kaikille. Nähdään taas ensi viikolla!

Vko 36 Musiikkia, Villi Veturi ja leikkiminen

Maanantaina vietimme yhdessä musiikkihetkeä. Kuuntelimme kesänääniä, lauloimmme ja leikimme yhdessä . Kärpäset surisi ja mehiläiset lenteli ja pääsimmepä vielä marjamatkallekin. Lauluhetken jälkeen oli aikaa myös leikille kavereiden kanssa. Tällä viikolla riittikin paljon uutta tekemistä, sillä me aloitimme viikon vihreässä huoneessa.
Tiistaina aloitimme viralliseti Villi Veturi tarinan. Tänään lapset kuulivat tarinaa Omenatarhan asemasta ja Pikku Akan ja Pikku Ukon omenan keruu puuhista. Lopuksi hiukan mittailtiin erikokoisia omenoita ja matkustettiin itsekin junalla.
Keskiviikko oli niin hyvä ulkoilupäivä, että me jumpattiin retken merkeissä. Käveltyä tulikin aikamoinen kierros ympäri keskustaa, tietysti leikkipuistojen kautta.
Torstain ja perjantain pyhitimme leikille ja pienille eskaritehtäville, joita lapset tekivät kaksin opettajan kanssa. Nyt taas ensi viikkoa odotelemaan!

VKO 35 ESIKOULOU ALKOI REIPPAASTI

Nyt on sitten ensimmäinen esikouluviikko takana. Homma on alkanut todella hienosti. Lapset ovat uskomattoman oppivaisia ja he ovat sopeutuneet hienosti uuden Axelin eskarin käytäntöihin.
Tämä blogi yrittää päivittyä aina perjantaisin joka viikko. Täältä saatte lukea meidän Vihreän ryhmän touhuista ja tapahtumista ja voitte katsella kuvia puuhailuistamme(saatte siihen oman salasanan, jolla pääsette ns. käsiksi kuviin).
Tällä viikolla maanantai ja tiistai oli lähinnä tutustumista toisiimme laulujen ja leikkien avulla. Ja teimme retkiä lähipuistoihin. Aurinko helli meitä ihanasti.
Keskiviikkona olikin sitten ensimmäinen sadepäivä. Vietimme suurimman osa aamupäivästä sisällä leikkien, mutta pieni happihyppy mahtuin ohjelmaa juuri ennen ruokailua.
Torstaina lapset tutustuivat meidän eskaritarinan Villi veturin hahmoihin ja junan erilaisiin vaunuihinh. Juna matkaa kanssamme koko esikouluajan ja me saaamme kuulla junan seikkailuista ja yllätyksistä. Villi Vetrurin matkalla opimme kirjaimia, numeroita ja paljon muita tärkeitä asioita tulevaa kouluvuotta varten.
Perjantaina pääsimme Elävien kuvien teatteriin katsomaan Mykkäelokuvia.
Mukavaa viikonloppua kaikille ja maanantaina nähdään taas!