Vk 1

Vk 1

Tiistaiaamuna aloitimme ulkoilulla ja sen jälkeen vaihdoimme lomakuulumisia. Paljon oli tapahtunut loman aikana. Uutta vuotta muisteltiin ja tehtiin ilotulituksia erilaisilla tekniikoilla käyttäen kierrätys- ja luonnonmateriaaleja sekä pilliä välineenä. 

Keskiviikkona vietimme aamupäivän muskarissa tehden erilaisia matikan ja äidinkielen pisteitä. Lapset pelasivat mm. erilaisia matikkapelejä, laskivat määriä, liikkuivat liikuntanopan kuvien mukaan. 
IMG_1265.JPGIMG_1262.JPG
IMG_1268.JPG
Torstaina ryhmä jakautui kahtia ja ompelimme sekä maalasimme pienryhmissä. Ompelu jakoi vahvasti mielipiteet ja siinä missä osaa tuskastutti, osa lapsista löysi suorastaan uuden lempi puuhan. Leikimme uudessa tilassa, teimme hamahelmiä ja piirsimme. Ulkoilimme tehtaankoulun pihassa. 

Perjantaina olimme Talsoilan koulun metsässä leikkimässä. Laskuharjoitusta teimme leikkimällä Herra/rouva sutta sekä harjoittelimme nopeaa laskemista pistelapuista ja laitoimme laskutuloksen eteenpäin toisille koskettamalla edessä olevan selkään niin monta kertaa kuin laskun tulos oli.
IMG_1307.JPG
Herra susi
IMG_1317.JPG
Eväät maistuivat hyvälle
IMG_1306.JPG
Nopean laskemisen harjoitus.
Ensi viikolla jatkamme uudessa huoneessa ja aloitamme sisällä klo 9.