Kevään blogit

Vk 3

Maanantaina lapset löysivät Bufin pussista melkein samanlaisen koiran Bufi. Koira oli vähän pienempi ja vähän eri värinen kuin Bufi. Lapset äänestivät koiran nimeksi Ruusu. Koiran kulkeutuminen Bufin pussiin jäi arvoitukseksi. 
Aloitimme tutustumisen Viroon ja Keijukaismaahan, joissa Bufi oli seikkaillut aikaisemmassa elämässään. Lapset valitsivat kumpaan halusivat tutustua. Näistä enemmän löytyy jatkossa Bufin seikkailut otsikon alta.

Tiistaina luistelimme. Lasten taidot ovat kehittyneet hienosti. Pelasimme aakkosbingoa ja opettelimme uuden kirjaimen K.

Keskiviikkona harjoittelimme lumiukkolaulua, ompelimme Bufille käsinukkekavereita, harjoittelimme rusettisolmua ja teimme eskaritehtävän. Valokuvaus sujui hienosti. Ruuan jälkeen leikittiin.

Torstaina jatkoimme Keijukaismaahan ja Viroon tutustumista. Lumikasassa oli mukavat leikit. Ruuan jälkeen oli vuorossa satu Samun synttärijuhlista ja leikkiä vihreässä huoneessa.

Perjantaina harjoittelimme esitystä Heikanrinteen palvelukotiin. Lauloimme talvisia lauluja ym. Lauluja. Osa lapsista suunnitteli tanssiesityksen  ja esitti toisille lapsille ja toiset pelasivat silläaikaa lautapelejä. Ulkoilimme ja ruuan jälkeen  katsoimme viikon eskarien videoita.