Viikko 49

Suomi 100

​Viikko on täynnä mukavaa ohjelmaa! Keskelle viikkoa osuva itsenäisyyspäivä antaa kaikille luvan hegähtää kaiken touhun keskellä. Maanantai oli päivistä ainut tavallinen päivä. Puhuimme paljon alkaneen viikon ohjelmasta, avasimme joulukalenterista useamman luukun ja jaoimme viikonlopun kuulumisia. Ennen ulos lähtöä jokainen ehti vielä askarrella pipariukon tai -akan.

Tiistain juhlat olivat hienot. Hamkin tila eskarin yläkerrasta oli juuri oivallinen melkein 200:n hengen juhliin. Presidenttipari edusti hillitysti ja fiksusti. Tanssien aikana puoliso päätti hieman irrotella muiden vieraiden kanssa. Kirsi piti lyhyen puheen, jonka jälkeen nostettiin malja ja laulettiin onnittelulaulu sata vuotiaalle kotimaallemme. Keskiviikon itsenäisyyspäivän juhlaan osallistuvat tanssijat esiintyivät meille, jonka lisäksi Tiina tanssitti kahdesti kaikkia lapsia yhteisesti. Vapaamuotoinen osuus alkoi Tonava kaunoisen jälkeen. Antti Tuiskun ja Robinin musiikki villitsi juhlijat ja hiki virtasi :) Viimeistään Bessin Tempo sai kaiken kansan yhtymään villiin tanssiin.

B658646E-C6E2-4B6E-8AF0-DAF773FFAEEE.jpeg
7C9914F7-2962-45D1-AD37-E9565E216984.jpeg3A17689F-6966-4C05-87A9-02DBD9A5EA1B.jpeg0B9C1EEB-C987-44AD-9CEA-71E7F28852FD.jpeg









Torstaina vietimme aamupäivän yhdessä oranssien kanssa. Teimme töitä pienryhmissä seitsemällä eri pisteellä. Pisteet harjoitttivat paljolti erilaisia matemaattisia taitoja.

30007BB3-127A-4694-A32F-AA15C5A3E3CE.jpeg
FB3AC581-5C15-4492-B20F-3E5E1875FE77.jpeg
Ruuan jälkeen lähdimme torille pikkujoulutunnelmissa juhlistamaan lapsiystävällisen tittelin saanutta Forssaa.

BCFE292D-66A4-4D56-8CA7-B90A5FDB77E9.jpegKynttilöistä muodostui kirjaimia joista teksti meidän Forssa.

F0AF8666-25C9-4D02-8DC7-F56C75117C6E.jpeg
Perjantaina Raili, Marja ja Iida veivät lapset luistelemaan harjoitushalliin.