Vko 2

Saliviikko

Maanantaina ulkoilimme omalla pihalla ja tulimme sisälle tutustumaan uusiin kirjaimiin. Vuorossa oli Ä -ja T -kirjaimet. Tutkimme sanoja ja miten ne muuttuvat kun kirjainten paikkoja muutetaan, se oli hassua. Kuuntelimme missä näitä äänteitä kuuluu lumivuori piirroksen avulla. Jokainen piirsi paperille lumivuoren ja 10 pientä esinettä sijoitettiin vuoren rinteelle alkuun, keskelle ja loppuun. Aina kun kuuli sanassa kysytyn äänteen, piti ottaa esine pois siitä paikasta vuorta jossa äänne kuului. 

Tiistaina olimme kodalla. Kertasimme kirjaimia hahmottelemalla niitä kentälle kepeistä. Teimme myös pieniä matikkatehtäviä jääpaloilla joita lapset olivat hakanneet lätäköistä irti. 

Keskiviikkona lähdimme taas kodalle. Siellä vietettiin Oranssin ryhmän Helenan eläkejuhlia yhdessä koko eskarin kanssa. Joka ryhmällä oli joku leikki Helenalle, meidän oli "ponileikki".

Torstaina olimme omalla metsäpaikalla. Leikin lomassa mietittiin taas alkuäänteitä. Tulimme sisälle tekemään matikkatehtävää, jossa piti värittää ja piirtää pyydettyjä määriä kuvioita. 

Perjantaina olimme ulkoilun jälkeen muskarilla laulelemassa talvisia ja vähän muitakin lauluja yhdessä keltaisen ryhmän kanssa.