Vko 19

Aavikko huone

Maanantaina suuntasimme heti aamusta torille, jonne kokoontuivat myös kaupungin kaikki muutkin eskarilaiset, päiväkotilaiset ja koululaiset. Syy kokoontumiseen oli Helmin päivän laulajaiset. Tilaisuus alkoi tanssiviestillä, jonka tanssin kuutosluokkalaiset olivat meillekin opettaneet kouluuntutustumispäivänä. Tanssi alkoi flossauksella. Tämä tanssiliike on saanut suuren suosion eskareitten keskuudessa. Sitten lauloimme kaikki yhdessä etukäteen äänestettyjä suosikkilauluja ja lähdimme kirkkopuistoon evästelemään ja leikkimään.

Tiistaina meille saapui vieraita Kurjenpesästä kun tulevat eskarit tulivat tutustumaan Axeliin. Jokainen sai itsellen parin etsimällä leikatulle postikortille sopivan toisen puolen joka löytyi uusilta eskareilta. Sitten kiersimme esittelemässä eri huoneita ja lapset kertoivat mitä he tekevät missäkin huoneessa. Ulkona oli käynnissä Jannu-laivan ylös nostaminen ja lähdimme vielä yhdessä sitä seuraamaan.
60FB41E5-8506-4BD9-8FB5-12D1C7C63AF3.jpegIMG_0218.JPG


Tiistai-iltana pidimme äiti-illan kodalla. Ohjelmassa oli yhteisiä laululeikkejä, suunnistus- ja salapoliisitehtävä sekä yhteistä evästelyä.
Illan aikana lapset ja äidit/varaäidit pääsivät tutustumaan että miten metsässä oppiminen tapahtuu. Aluksi laululeikki - musiikkikasvatus, sosiaaliset taidot. Seuraavaksi aloitettiin suunnistustehtävää - ohjeiden kuuntelu ja toimiminen sen mukaan. Kun valmistelut oli tehty, alkoi itse suunnistus. Siinä luettiin karttaa - hahmottaminen, mietittiin rastipisteellä olevaa luontokysymystä - oppiminen, kirjaimen merkitsemiseen vastauslappuun - kynänkäyttö, jäljentää kirjain, tietää mikä kirjain. Lopuksi kun kaikki rastipisteet oli käyty läpi, alkoi salapoliisitehtävä, jossa ratkaistiin rasteilta saatujen kirjainten avulla salakirjoitus - koodaus. Ja lopuksi yhdessä luettiin saatu teksti - kielelliset taidot

Tärkeintä koko illassa oli oppia uusia asioita yhdessä liikkuen ja iloisella mielellä.


Keskiviikkona olimme Turussa odotetulla kevätretkellä.