Perjantai

Perjantai

Perjantaina lähdimme heti yhdeksältä kävelemään kohti Ravintola Vispilää. Siellä meidät otti vastaan Krista, joka pyysi meidät istumaan pöytiin. Krista kertoi meille ravintolan toiminnasta ja lapsetkin saivat osallistua keskusteluun ja kysyä omia kysymyksiään. Ravintolakäyttäytyminen olikin jo aika tuttua lapsille. Tälläkin vierailulla saimme herkuteltavaksi jäätelöä. Jäätelönsyönnin jälkeen pääsimme pienemmissä ryhmissä kurkkaamaan keittiöön, jossa kokit tekivät ruokia päivän lounaalle. Lapset totesivat, että keittiö onkin hieman erinäköinen kuin kotona. Lopuksi pääsimme vielä katsomaan Vispilän alakerran soitinklubia, jossa tunnelma olikin vähän erilainen kun yläkerran ravintolatilassa. Käynnin jälkeen kiitimme Vispilän henkilökuntaa ja lähdimme kohti eskaria, jossa vielä piirsimme päivän tapahtumista kuvan. Haastattelimme myös lapsia, että mitä mieltä he ovat olleet koko pajaviikosta.

Viikon aikana ollan harjoiteltu uusien ystävien kanssa yhdessäoloa ja hienosti otettu toisia huomioon. Ollaan mittailtu, laskettu ja luettu, kuunneltu alkuäänteitä ja tavuteltu kokkailun lomassa. Liikenteessä ollaan mietytty turvallista liikkumista. Onneksi ollaan ehditty myös leikkiä ja jonkinverran ulkoillakin. Viikko on sujunut mukavasti ja meille aikuisille on ollut ihanaa saada tutustua uusiin eskarilaisiin.
Toivottavasti viikosta jäi kivoja muistoja kaikille 💖 .

" Karviaismarja ja mansikka,
mustikka, vadelma, herukka,
niitäpä säilön pakkaseen,
vitamiinipommin talvella teen. "