9. Tapaaminen

Palkitaan itseämme

Puhuimme lasten kanssa, että itseään voi kiittää ja palkita siitä,kun harjoittelee kovasti jotain uutta asiaa tai jos on 
rohkea tehdessään jotain, jota on jännittänyt ja hieman pelännyt.
Kävimme läpi muutamia esimerkkejä millaiset asiat ovat sellaisia mistä voi itsensä sitten palkita, kun on saavuttanut tavoitteensa tai yrittänyt parhaansa (esimerkiksi kengän nauhojen solmiminen ym.)

Minkälaisia palkinnot voisivat olla. Esimerkiksi pääsisi perheen kanssa uimaan.

Suunnittelimme vielä millaiset olisivat oikein unelmajuhlat: ketä kutsuttaisiin, mitä tarjottaisiin, millaista ohjelmaa siellä olisi jne.