Maanantai, tiistai ja keskiviikko. 19-21.3

Naamareiden kimpussa

Pajaviikon kokonainen viikko on sujunut tiukasti naamareiden parissa. Työstäminen aloitettiin maanantaina ja maalaamaan päästiin keskiviikkona. Uskomatonta miten hienosti naamarit alkoivat edistyä vaikka vielä maanantaina ajattelimme, että miten mahtaa projektimme käydä aikataulun suhteen.

IMG_1579.JPG
Lapset sotkivat reippaasti kädet liisteriin ja alkoivat toteuttaa omia suunnitelmia ja ideoitaan. Tekniikka tuntui olevan kaikille uusi, hieman työläs mutta kuitenkin mieluisa ja mielenkiintoinen.

IMG_1582.JPG
Naamareita maalatessa ne saivat aivan uuden ilmeen ja lapset olivat silmin nähden innostuneita siitä, miten heidän työnsä alkoi muistuttaa sitä mitä olivat suunnitelleet.

IMG_1597.JPG
Naamareiden tekemisen ohella olemme myös ehtineet tutustua toisiimme, olemme leikkineet ja ulkoilleet. Keskiviikkona olimme lasten toiveesta Kirkkopuistossa touhuamassa.

IMG_1585.JPG
IMG_1584.JPG