Viikko 4

Vko 4

image.jpeg

Maanantai aamun aloitimme qr-koodi suunnistuksella. Suunnistuksen päätteeksi löysimme kirjaimen Ä . Ä-sanoja löytyi taas monia. Meillä olikin vesivärit mukana ja niillä teimme lumeen Ä-kirjaimia. Teimme jopa ison Ä:n missä olikin koko porukka mukana. Ulkoilun jälkeen teimme tutut vihkotehtävät ja jatkoimme tehtäväpassin tekoa. Ahkerasti lapset tehtäviä tekevät! Toivepuuhun myös kurkkasimme, paljon olemme toiveita toteutettu. Ja saimme sinne myös yhden uuden toiveen, hiihto!
Tiistaina laskettiin yhteen ja vähennyslaskuja. Tutkittiin parillisia ja parittomia lukuja. Tämän jälkeen leikittiin, pelattiin ja piirrettiin kukin oman mielensä mukaan. Vihreässä huoneessa mieluista tekemistä on taikahiekka.
Keskiviikkona taas marssimme jäähallille, ja lapsia kiehtoi erityisesti se, että oli vapaata luistelua. Matka sujui taas loistavasti, reippaita ovat violetit kävelemään ja kantamaan omat varusteensa. Luistelun jälkeen hengähdimme kuuntelemalla satua ja tutustuimme forssanlehteen, mikä on mainos ja mikä asiaa. Hyvin lapset osasivat kertoa, että lehdet sisältää tietoa ja forssanlehti forssalaista tietoa.

image.jpeg

Torstaina teimme punaisten aikuisten kanssa vaihdon, eli violetin aikuiset koodasivat ja opettelivat nettietikettiä punaisten kanssa ja meidän lapset tutustuivat punaisten aikusten kanssa matematiikan maailmaan. Lapset mittailivat asioita eri tavoin.
Perjantaina Sirpa piti meille musiikkihetken. Pääsimme soittamaan soittimilla, tutuksi tulivat ti-ti ja taa sointu. Tämän jälkeen jatkoimme voimahahmoja ja muita rästihommia. Tässä ryhmässä pelataan paljon. Lautapelit onkin ahkerassa käytössä päivittäin.

Viikon eskarilaisten videot löytyy omasta kansiosta, sieltä se kannattaa tallentaa myös itselle!
Ensi viikolla olemme keltaisessa huoneessa. Valtakunnalisen sanomalehti viikon kunniaksi pääsemme Forssan Lehteen vierailulle. Lähdemme sinne maanantaina klo 9.15
Hiihdämme tiistaista eteenpäin jos vain sää sallii.

Mukavaa viikonloppua!
image.jpeg