Viikko 3

Vko3

Maanantai pyörähti käyntiin beebotin radalla. Ennenkuin päästiin ratkaisemaan tämän viikon kirjainta, piti laskea laskuja. Oli upeaa huomata kuinka kaikki antoivat jokaiselle rauhan itse miettiä vastausta ja kun kaikkilla oli ratkaisu, pohdittiin kuka saa vastata. Kun matikkatehtävät oli ratkaistu, löydettiin kirjain T. T sanoja löytyi taas hienosti ja tehtiin omalla keholla myös T kirjainta. Vihko työskentely sujui myös tuttuun tapaan hyvin! Sitten jatkettiin perjaintain hommia, eli kaikilla on passi missä tehtäviä voi valita tason mukaan. Voimahahmoja jatkettiin edellen, saatiin tänään jo ensimmäinen animaatiokin valmiiksi. Kävimme myös lasten toiveiden mukaan kiipeilemässä piippuaukion isolla lumikasalla.
image.jpeg
Tiistaina jatkettiin "passi"tehtäviä. Yksi tehtävä on qr-koodin takaa löytyvä tunnetila ja lapset kuvaavat tosiaan samassa tunteessa, näitä kuvia löytyy kasvun kansiossa. Työskentely on selkeästi hauskaa ja mielekästä! Opittuja kirjaimia etsittiin niin, että oli kirjain&esine ja se kuvattiin. Samoin tehtiin voimahahmoja ja animaatioita, leikkiä unohtamatta. Salissa isot palikat kiehtoo edelleen.Tällä ryhmällä onnistuu leikin kerääminen/siivoaminen. Ja muutenkin työskentely on on todella sujuvaa ja yhteistyö kaikkien kanssa sujuu hienosti. Ulkoilimme Pikku Wahrenin pihalla tänään, ja näin taas saatiin toivepuusta yksi toive toteutettua.image.jpeg
Keskiviikkona jatkettiin tehtäviä ja nautittiin ihanasta talvisesta säästä. Pulkat olikin kovassa käytössä, lapset vetivät toisiaan ja jopa aikuisia. Pulkkailussa syntyi myös vauhdikkaita videoita kun lapset kuvasivat videota istuessaan pulkan kyydissä.
Torstaina saliin syntyi lasten toivoma temppurata. Kävimme myös kirjastossa lukemass kirjoja ja pelailemassa pelejä. Mäkeä taas laskettiin ja kiipeiltiin piipun juurella olevassa lumikasassa.
Perjantai marssimme innokkaina jäähallille uusia oppeja saamaan. Leikittiin leikkejä ja opeteltiin pelaamaan ringetteä. Kovasti lapset saivat kehuja!
Ensi viikolla olemme vihreässä huoneessa ja aloitammekin ulkoilulla.
Mukavaa viikonloppua!